Kuolemanpelko
Opiskelijat ovat tulleet tietoisiksi oman ja läheisten elämän rajallisuudesta. Aiemmin kuolema saattoi tuntua kaukaiselta ja ikään kuin muille kuuluvalta, nyt …
Opiskelijat ovat tulleet tietoisiksi oman ja läheisten elämän rajallisuudesta. Aiemmin kuolema saattoi tuntua kaukaiselta ja ikään kuin muille kuuluvalta, nyt …
Kun uusi strategiakausi vie näitä tutkimusalueita ensi vuodesta alkaen kohti uutta, niin Haaga-Helian kirjasto katsoi hetkeksi peruutuspeiliin – kirjastomaisesti, tutkimalla …
Haaga-Helia on isännöinyt tänä vuonna ensimmäistä kertaa ClimateLaunchpad Green Business Idea -kilpailua. Kilpailu toteutetaan vuosittain, ja siihen voivat osallistua kaikki, …
Koronan aikana monet ovat siirtyneet lähes kokonaan etätöihin ja vastoin odotuksia tulokset ovat parantuneet. Myös sairauspoissaolot ovat vähentyneet. On tullut …
Rapsuta itseäsi korvan takaa Oletko joskus hakenut lohtua omalta lemmikkieläimeltäsi? Jos olet, tavoitat herkästi ajatuksen siitä, kuinka myötätuntoinen oma koira …
Oppimisanalytiikka käyttää oppijasta ja oppimisprosessista oppimisympäristöön kertyvää tietoa, jota syntyy opiskelijan ollessa ja työskennellessä oppimisympäristössä. Tämä edellyttää sitä, että oppimisympäristö …
Sydän hakkaa ja kädet hikoavat, odotat tuolissasi koko vartalo jännittyneenä oman esiintymisvuoron alkamista. Takana on huonosti nukuttu yö ja pelkäät, …
Turha vaativuus kompastuskivenä Toisinaan opiskelija ei ole ottanut huomioon ajankäyttöään. Mikäli vuodet ovat vierineet ikään kuin jatkuvasti ylitöitä tehden, moni …
Ajattele, jos ranteessasi oleva älykello osaisi kertoa sinulle koulupäivän jälkeen, miten syvällisesti opit päivän aikana ja millaisia reaktioita oppiminen sinussa …
Haaga-Helian Yhdessä yössä etäopetukseen -podcast-sarjan ensimmäisessä jaksossa aiheena on vuorovaikutus. Viime keväänä koronatilanne siirsi yhdessä yössä opiskelijat etäopetukseen. Keskustelemme eri …