Kuplia ja johtamisodotuksia…
Korkeakoulujen pedagogisessa yhteisössä johtamistyö saa mielenkiintoisen näkökulman, kun sitä tarkastelee vuorovaikutuksessa rakentuvana ilmiönä (Bass, Bass & Stogdill 2008.) Johtamisen tutkimus- …
Korkeakoulujen pedagogisessa yhteisössä johtamistyö saa mielenkiintoisen näkökulman, kun sitä tarkastelee vuorovaikutuksessa rakentuvana ilmiönä (Bass, Bass & Stogdill 2008.) Johtamisen tutkimus- …
Liiketoiminnan vahva digitalisoituminen on muuttanut oleellisesti yritysten tapaa toimia ja suuntaus jatkuu. Verkkokaupoista ostavat kuluttajien lisäksi jo yrityksetkin, myyntiä tehdään …
Eilen kuuntelin ohjelmaa, jossa päähenkilö kertoi vanhan isänsä useasti puhuvan keskinkertaisuudesta halveksivaan äänensävyyn. Keskinkertaisuuden halveksunta oli jättänyt ohjelman päähenkilöön haavan …
Pohdimme kokemuksiamme hanketyöstä ja sen vaatimuksista. Listasimme aluksi, mitä konkreettista osaamista TKI-hankkeen toteuttamisessa tarvitaan. Aloitimme projektin johtamisesta ja hallinnasta, sillä …
Pandemian viimeaikaiset käänteet ovat siirtäneet monet taas etätyöhön. Pandemiatilanteen kohta helpottuessa voimme uudelleen kokeilla erilaisia hybridityön muotoja, jolloin voimme tehdä …
Opinnäytetyöohjattavani kertoi, että välillä on vaikeaa saada kirjoitetuksi analyysitekstiä. Koko ajan on mielessä, että kirjoittaa tekstiä toisille, ja miltä se …
Etätyö vaatii asiantuntijatyössä yhä enemmän itsensä johtamista, jota edesauttaa hyvä itsensä tunteminen. Kun tunnistaa omia taipumuksia, sekä vahvuuksia ja heikkouksiakin …
Asiakaskokemuksien ja -elämyksien mittaaminen on monille palvelualan yrityksille arkipäivää ja luontainen osa liiketoiminnan johtamista. Palvelun käyttäjiltä kerättävää tietoa hyödynnetään paitsi …
Läpimenneiden hankehakemusten määrä on kasvanut räjähdysmäisesti ammattikorkeakoulumaailmassa viimeisen vuoden aikana. Aika monella haagahelialaisellakin tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotyö hankkeissa on merkittävässä …
Viestinnän etiikan keskeisimmät tutkimusaluetyypit jaotellaan yleensä kolmeen eri kategoriaan. Selkeästi keskeisin tutkimusalue on mediaetiikka, joka keskittyy ammattilaismedian ja journalismin eettisiin …