Tänään vietetään Kalevalan päivää ja suomalaisen kulttuurin päivää. Suomen kansalliseepos Kalevala perustuu oman aikansa moniosaajan, Elias Lönnrotin, 1800-luvulla keräämiin kansanrunoihin, joita hän keräsi Suomen alueella ja itärajan takana tekemillään runonkeruumatkoilla.

Suulliseen perimään perustuva Kalevala poikkeaa monin tavoin perinteisistä kansalliseepoksista, jotka ovat usein luonteeltaan mahtipontisia ja sankarillisia. Siinä missä muut kansat omaksuivat roolikuvikseen Odinin, Osiriksen ja Zeuksen kaltaisia kaikkivoipia mieskuvia, jotka jekuttivat naisia vällyjensä väliin, kertoo suomalaisten eepos vanhapoika Väinämöisestä.

Tarinan Väinämöinen on oppinut tietäjä, maailman ja syntyjen tuntija, mutta kovin kaksinen naistenmies hän ei ollut. Laulukilvassa karvaan tappion kokeneen Joukahaisen hänelle lupaama nuori Ainokin hyppäsi mieluummin synkkään virtaan kuin alkoi vaimoksi harmaahapsiselle.

Väinämöinen ei kuitenkaan ole ainoa, jolla oli surkea naisonni. Hyvin ei käynyt Kalevalassa esiintyneelle Kullervollekaan, joka tietämättään vietteli kadonneen siskonsa. Asian lopulta valjettua hyppäsi synkkään virtaan hänkin. Samaan juoksuun Ainon kanssa.

Monet pitävätkin kansalliseepostamme hyvin suomalaisen näköisenä. Jonkin verran epävarma, vähän kolkko, rujo ja ujokin, mutta samaan aikaan aivan pirun sisukas ja täynnä vahvoja naiskuvia. Teos pohjautuu esi-isiemme tuhansien vuosien ajan laulamiin runoihin.

Kieli on aivan kulttuuriin

Yhdysvaltalainen feministikirjailija Rita Mae Brown totesi aikoinaan kielen olevan kulttuurin tiekartta, joka kertoo, mistä ihmiset tulevat ja minne he ovat matkalla. Osuvasti sanottu. Kieli kulkee käsi kädessä yksilön identiteetin kanssa, ja samalla se on myös avain hänen kulttuuriinsa.

Kieli rakentaa ymmärrystämme elämästä, olemassaolosta ja ihmisyydestä. Se toimii pohjana yhteisölle, organisaatiolle ja kansakunnalle. Työssäni törmään usein paitsi kieleen myös sanoihin, joihin en todennäköisesti törmäisi missään muualla. Syynä tähän on se, että jokainen yhteisö rakentaa itselleen myös oman kielensä.

Kieltä voi mielestäni pitää myös eräänlaisena elämän välittäjäaineena, joka suorittaa yhteisön sosiaalista tehtävää ryhmän arvojen, uskomusten ja tapojen viestimisenä, edistäen samalla sosiaalisia suhteita sekä ryhmäidentiteetin tunteita, jotka ovat tärkeitä myös työyhteisön hyvinvoinnille.

Kalevalalla on ollut kiistaton vaikutus kielemme kehitykseen. Laskelmien mukaan vuoden Lönnrotin kasaamassa vuoden 1835 Kalevalassa on lähes 200 sanaa, jotka esiintyvät edelleenkin Nykysuomen sanakirjassa, mutta joita ei ollut vielä sitä vanhemmissa sanakirjoissa (Pulkkinen 1987).

Myönnänkin olevani Lönnrotille kiitollisuudenvelassa. Minä nimittäin rakastan kieliä – ja mitä rikkaampi sanavalikoima, niin sitä enemmän minä siitä pidän. Vai mitä mieltä te olette sellaisista harvinaisista, mutta erittäin suomalaisista sanoista, kuten löyly, tarkeneminen tai kyykkyviini?

Työssäni pääsen ilokseni pelaamaan sanojen kanssa lähes päivittäin. Pyörittelen niitä näppäimistölläni kuin lapsi vaaleaa hiuskiehkuraansa, ja etsin sopivia tapoja aloittaa ja lopettaa viestini. Toisinaan viestin vastaanottajan viestistäni tekemä tulkinta voi olla jopa yhdestä sanavalinnastani kiinni.

Lönnrotin vaikutus kieleemme on kiistaton. Ilman häntä meillä ei kenties olisi sanoja, kuten erehtyväinen, kirjain, nuiva, seurustella, typeryys ja yksitellen. Tai välttämättä ne eivät olisi samanlaisia. Ehkä me olisimme omaksuneet enemmän sanoja ruotsinkielestä. Tai kenties venäjän vaikutus sanavarastossamme olisi nykyistä merkittävämpi.

Suomalaisen kulttuurin päivä

Kalevala on innoittanut suomalaisia taiteilijoita jo kolmen eri vuosisadan ajan. Taiteen lisäksi se on jättänyt lähtemättömän vaikutuksen kansallisidentiteettiimme. Tapaamme nähdä ja kuvailla itseämme. Lönnrot onnistui vangitsemaan teokseensa jotakin sellaista, joka olisi saattanut muuten kadota ehkä ikuisiksi ajoiksi.

Ensimmäinen painos Kalevalasta herätti kiinnostusta myös ulkomailla, ja samalla se nosti pienen, tuntemattoman ja vähän sisäänpäinkääntyneenkin kansan eurooppalaisten tietoisuuteen. Jotkut jopa ovat jopa esittäneet, että Kalevala toimi suomalaisten pääsylippuna kansakuntien joukkoon (Laaksonen 2019).

Väitettä on perusteltu teesillä, jonka mukaan kansakunta tarvitsee eepoksen ollakseen olemassa ja tullakseen huomatuksi. Jos paikallinen kulttuuri ja identiteetti saadaan sidottua yksien kansien sisään, niin alueella asuvan ihmisryhmän paikkaa maailmannäyttämöllä on huomattavasti vaikeampi kiistää.

Myös silloin, kun kansalliseepos on täynnä epäonnistumisia.

Ei sovi myöskään unohtaa, että kansalliseepoksen lisäksi Lönnrot julkaisi myös useita sanakirjoja, kansaa valistaneita terveys- ja tiedejulkaisuja sekä toimi ensimmäisen suomenkielisen aikakauslehden kustantajana ja toimittajana – eli todennäköisesti sinäkin olet hänelle kiitollisuudenvelassa.

Pidemmittä puheitta ja fanfaareitta toivotan jokaiselle hyvää Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää!

Lähteet ja lisäluettavaa:

• Laaksonen, T. Amerikkalaistutkija: Kalevala oli suomalaisten pääsylippu kansakuntien joukkoon, vaikka siinä onkin kolonialistisia piirteitä – Suomalaisprofessori: Venäjällä jotkut puhuvat jopa “kulttuurisesta ryöstöstä”. Yle Uutiset. 4.12.2019.
• Pulkkinen, P. 1987. Kalevalan sanat nykysuomessa. Kielikello – Kielenhuollon tiedotuslehti.
• Kotimaisten kielten keskus. Kalevala – sanan virkkoi, noin nimesi.

Kuva: www.shutterstock.com