Tiellä kohti tekoälyratkaisuja
Tekoäly on ollut yksi viime vuosien muotisanoista. Viimeksi tekoälystä on puhuttu näin paljon 1990-luvulla, jolloin suuri hype hiljalleen vaihtui tasaiseen …
Tekoäly on ollut yksi viime vuosien muotisanoista. Viimeksi tekoälystä on puhuttu näin paljon 1990-luvulla, jolloin suuri hype hiljalleen vaihtui tasaiseen …
Oppijan oikeus – Opettajan taito- hankkeen kolmivuotisen (1.10.18-30.9.21) toimintakauden aikana oli tavoitteena kehittää opettajankoulutusta ja opettajien arviointiosaamista sekä rakentaa uudenlaisia …
Kuluttamisella on ihmiselle erilaisia merkityksiä, joista kenties perinteisimmät ovat tavaroiden ostaminen joko pidempiaikaiseen (kestävämmät kulutustavarat, sisustus, puutarha jne.) tai lyhytaikaiseen …
Kasvavien luksusmarkkinoiden perusta on erityisesti luksusmatkailussa, jonka osuus luksusmarkkinasta on jopa kaksi kolmasosaa. Ihmiset ovat onnellisempia ja voivat paremmin, kun …
Jos googlaa termin new luxury, ovat hakutulokset nyt erilaisia kuin vuonna 2019. Mikä ihme onkaan auto, jota kutsutaan nimellä new …
Laura Kolbe määritteli alustuksessaan sivistyksen koostuvan tiedosta ja viisaudesta. Hän totesi sivistyksen perustana olevan antiikin artes liberales -tieteet, joita vapaat …
Ylenpalttinen kuluttaminen on ristiriidassa kestävän kehityksen periaatteiden kanssa. Halvan t-paidan heittäminen roskiin ensimmäisen käyttökerran jälkeen kauhistuttaa vastuullista kuluttajaa, joka ottaa …
Kun jatkuva oppiminen lisääntyy, laajenee korkeakoulujen ohjaustyökin uusiin koulutustaan täydentäviin asiakasryhmiin. Yhä useammin palvelemme ohjauksellamme myös työttömiä työnhakijoita. Tällä hetkellä …
Tapanani on aloittaa restonomi- ja tradenomi ylempi amk-opintojen tulevaisuuksien tutkimus -opintojakso kertomalla heille Pasilan toimintaympäristöstä. Maalaan heille markkinakuvaa Itä-Pasilasta (IPA), …
Jos ammattikorkeakoulutuksen perimmäinen tarkoitus on toisaalta tuottaa työelämään osaavaa ja työtään kehittävää työväkeä ja toisaalta myös siten – ja muutenkin …