Keltanokasta konkariin – korkeakouluopiskelijat tarvitsevat yksilöllistä ohjausta
Korkeakouluihin hakeutuvien joukko kirjavoituu koko ajan. Opiskelijaksi saattaa tulla työelämässä toimiva kiireinen asiantuntija, hiljattain irtisanottu alansa konkari, jolta puuttuu tutkinto, …
Vinkit korkeakoululle työssä tapahtuvan oppimisen hyödyntämiseen!
Olemme hiljattain laatineet Haaga-Heliaan yhtenäisen osaamisen tunnistamisen mallin. Sen myötä osaamisen tunnistamiseen ja tunnustamiseen liittyvät toimintatavat ovat yhteneväisiä tutkinnosta tai …
Teemu Kokko: Rehtorina saa tehdä työtä, jolla on merkitys
Vuosi 2020 alkoi hyvissä merkeissä. Haaga-Heliassa oli urakoitu valmiiksi suunnitelmat vuonna 2021 starttaavaa uutta strategiakautta varten. Rehtori Teemu Kokolla oli …
Tehoverkko-hanke: Voittajayhteistyö horisontissa
Tehoverkko-hanketiimi loi mallin, jonka tavoitteena on löytää Haaga-Helialle sopivia eurooppalaisia korkeakoulukumppaneita erityisesti Horisontti-ohjelmia ajatellen. Kumppaneiden tunnistamisen lisäksi mallinsimme kumppanuuden muodostamisen …
Moniosaajat hanketyön kulisseissa
Hanketyö on pieni, mutta sitäkin merkityksellisempi osa työtämme. Koemme hanketyön antoisaksi, sillä se rikastuttaa työarkea ja antaa loistavat mahdollisuudet uuden …
Vältä ainakin nämä kolme virhettä yrittäjänä
Työssäni yrityshautomon vetäjänä, yrittäjien valmentajana ja yrittäjänä olen tutustunut satoihin yrittäjiin. Näiden kokemusten perusteella yrittäjillä näyttävät toistuvan samat yleiset perushaasteet, …
Kun aiheena on tekniikka
Miten viestiä vaikeaselkoisistakin teknisistä aiheista mielenkiintoisesti ja ymmärrettävästi suurelle yleisölle? Podcastissa keskustelevat viestintäasiantuntija Elina Palkama Kaskas Mediasta ja projektikoordinaattori Nella …
Yleistajuinen tiedeviestintä tukee vuorovaikutusta eri yleisöjen kanssa
Tutkijat vaikuttavat, kohtaavat ja tekevät viestintää monessa eri roolissa ja monelle eri yleisölle: tutkijana oman alansa spesialisteille, monialaisen yhteistyön edistäjänä …
Tieteen yleistajuistaminen on muutakin kuin kirjoitettua kieltä
Pian sen jälkeen, kun Urpu Strellman ja Johanna Vaattovaara julkaisivat kirjansa Tieteen yleistajuistaminen (2013), Tiina Raevaara nosti Suomen Kuvalehteen kirjoittamassaan …
Miten minun käy? – Kriisiviestinnässä on muistettava kohtaaminen
Keskellä koronasyksyä saimme puhelun opiskelijalta, joka oli hyvin hätääntynyt. Hän oli saanut tiedon, että oli mahdollisesti altistunut koronavirukselle korkeakoulumme tiloissa. …