Siirry sisältöön
Yrittäjyys
Vältä ainakin nämä kolme virhettä yrittäjänä

Yrittäjillä näyttävät toistuvan samat yleiset perushaasteet, jotka estävät yrittäjyyden polulle lähtemisen tai hidastavat liiketoiminnan kasvua, kirjoittaa Hannele Mennala.

Julkaistu : 05.01.2021

Työssäni yrityshautomon vetäjänä, yrittäjien valmentajana ja yrittäjänä olen tutustunut satoihin yrittäjiin. Näiden kokemusten perusteella yrittäjillä näyttävät toistuvan samat yleiset perushaasteet, jotka estävät yrittäjyyden polulle lähtemisen tai hidastavat liiketoiminnan kasvua. Kiertämällä ainakin nämä kolme vesiestettä olet jo pitkällä.

Valmiin liiketoimintaidean puuttuminen estää startin

Sinulla ei tarvitse olla valmista, maailmaa mullistavaa keksintöä tai ideaa yritystoiminnalle, ennen kuin otat ensimmäiset askeleet yrittäjyyden polulla. Kannattaa lähteä mukaan energisoiviin yrittäjäpiireihin, joissa on paljon kasvuhaluisia ihmisiä, ja pitää silmät sekä korvat auki.

Yrittäjämäisyys, kyky tunnistaa mahdollisuuksia ja rohkeus tarttua niihin kehittyvät käytännön kokeilujen kautta. Liiketoimintaidea alkaa usein kiteytyä vasta vuorovaikutusprosessissa asiakkaiden ja verkoston kanssa.

Tutki kiinnostavia ilmiöitä ja mahdollisuuksia uteliaana ja avoimin mielin. Kun löydät innostavan teeman, selvittele sitä lisää. Löytyykö sieltä alustavaa asiakasongelmaa, jonka voisit ratkaista? Onko alueella sinua inspiroivia yrityksiä, hankkeita tai projekteja, joihin voit lähteä mukaan? Ottamalla ensimmäisiä askeleita näet pidemmälle uusiin mahdollisuuksiin, tapaat kiinnostavia ihmisiä ja opit matkalla koko ajan lisää.

Kun olet löytänyt sinua kiinnostavan alueen ja asiakasongelman, selvittele, kuinka laaja ongelma on ja kuinka suurta haittaa se aiheuttaa asiakkaille. Pureudu alusta lähtien syvällisesti asiakkaan ongelman selvittelyyn: mitä asiakas tarvitsee ja haluaa. Pyri selvittämään, onko oletettu asiakasongelma todellinen, onko sen ratkaisu asiakkaalle tärkeää, välttämätöntä ja ajankohtaista.

Palvelun kehittäminen ilman asiakkaita

Tyypillinen yrittäjien virhe on kehittää ideaa liian pitkään ilman asiakkaita. Asiakkaat kannattaa ottaa kehitystyöhön mukaan mahdollisimman aikaisin, jotta palvelu vastaisi todellista asiakastarvetta. Helmasynti on, että kehittäjät rakastuvat omaan ideaansa ja lisäävät siihen omasta mielestään tärkeitä ominaisuuksia, jotka eivät kuitenkaan tuota lisäarvoa asiakkaille. Tai vaikka tuottaisivatkin, niin asiakas ei ole valmis niistä maksamaan lisää. Joskus lisäominaisuudet jopa vähentävät asiakkaan kiinnostusta, sillä ne voivat esimerkiksi monimutkaistaa palvelun käyttökokemusta.

Asiakaspalautteen kerääminen kannattaa aloittaa erittäin yksinkertaisella idealla, esimerkiksi kalvoilla olevalla paperiprotolla, testimainoksella tai yksinkertaisella demolla. Palautteen jälkeen kannattaa palata nöyrästi työpöydän ääreen ja uudistaa ideaa. Pitää liikkua jatkuvasti siirtyvän maalitaulun perässä. Palvelusta maksavat potentiaaliset asiakkaat ovat aina oikeassa, vaikka tuotekehitys rakastuisikin omaan ideaansa, niin ettei haluaisi sitä myöntää.

Kehitysprossissa tulee hylätä paljon toimimattomia vaihtoehtoja, jotta voi löytää toimivan. Jaa ideaasi, kerää palautetta, pilotoi ja kehitä ajatuksia verkoston, asiakkaiden ja yritysvalmentajien kanssa mahdollisimman paljon. Pohdi, onko tarjoamasi ratkaisu uusi ja innovatiivinen? Mitä lisäarvoa se tuo jo markkinoilla oleviin ratkaisuihin? Jos markkinoilla ei ole jo ratkaisua kyseiseen ongelmaan, mistä se johtuu? Se saattaa olla merkki löytämästäsi ainutlaatuisesta mahdollisuudesta tai siitä, että ongelma ei ole vielä riittävän suuri, että siihen olisi kannattavaa tarjota ratkaisua.

Jos ongelma on merkittävä, onko se asiakkaalle niin suuri päänsärky, että hän on valmis maksamaan siitä riittävästi, jotta liiketoiminta on kannattavaa? Onko palvelusta kiinnostuneita asiakkaita valitsemassasi markkinassa riittävästi, jotta tavoittelemallasi markkinaosuudella voi tehdä kannattavaa yritystoimintaa? Alustavan liiketoimintaidean kiinnostavuutta lisää, jos markkinoilla palvelun myynninkehitystäsi tukee regulatiivinen muutos tai globaali trendi.

Lopullisen vahvistuksen asiakastarpeesta ja palvelun hinnasta saa vasta siitä, kun asiakas on valmis tekemään ostopäätöksen ja allekirjoittamaan tilauksen. Tee parhaasi löytääksesi ensimmäiset asiakasreferenssisi ja maksavat asiakkaat. Opi heidän kanssaan, iteroi palvelua ja pidä pilottiasiakkaasi tyytyväisenä, jotta he suosittelevat sinulle lisää asiakkaita. Suunnittele alusta lähtien, miten voit skaalata palvelun globaaleille markkinoille. Pilotoi eri palveluvaihtoehtoja ja katso, mikä kiinnostaa asiakkaita eniten sekä myy parhaiten.

Työskentely yksin ilman verkoston vauhditusta

Määrittele oma osaamisesi ja omat tavoitteesi työelämässä ja yrittäjänä. Pyri linkittämään osaamisesi ja lisäarvosi markkinoiden tarjoamaan mahdollisuuteen. Yrittäjä vastaa lähes kaikesta yksin pienellä budjetilla tai ilman budjettia. Siksi yrittäjä joutuu tekemään lähes kaiken kasvuyrityksessään ensin itse.

Samaan aikaan startupin kannattaa viisaasti hyödyntää globaaleja verkostoja, ekosysteemejä ja alustoja, joihin voivat kuulua esimerkiksi asiakkaat, mentorit, coachit, toiset startupit, rahoittajat, organisaatiot, yrityshautomot, mediat ja mielipidevaikuttajat. Kokeneet yrittäjät ovat inspiroivia sparraajia, sillä he tuntevat yrittäjyyden vuoristoradan ja auttavat uutta yrittäjää väistämään karikoita.

On mietittävä, mitkä työtehtävät ovat luonteeltaan sellaisia, joista tulee vastata itse ja mitkä kannattaa hankkia verkostosta esimerkiksi osaamisen laajentamisen, kasvuvauhdin kiihdyttämisen, kustannustehokkuuden tai uskottavuuden vuoksi. Jos toimit yrittäjänä ekosysteemeissä tuoden lisäarvoa muille, voit saada muut avaamaan uusia ja mittakaavaltaan entistä suurempia mahdollisuuksia sinulle.

Yhteistyöverkostossa toimiminen on myös sekä tuloksellisempaa että hauskempaa. Usein tärkeimmät ja merkityksellisellisemmät asiat elämässä tehdään vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Ja toisaalta, kun on työ yhdessä on mielekästä ja hauskaa, niin tulosta tuppaa myös samalla syntymään.

Kirjoittaja Hannele Mennala, KTM, Certified Business Coach on Haaga-Helian yrityshautomon StartUp Schoolin vetäjä. Hän johtaa myös työelämä- ja yrittäjyystyöryhmää Metropolia, Laurea ja Haaga-Helian strategisessa liittoumassa tukien työelämävalmiuksia 34 000 opiskelijan kohderyhmässä. Mennalalla on pitkä kokemus kansainvälisistä tehtävistä isoissa organisaatioissa sekä startup-yrittäjänä liiketoiminnan kehittämisen, digitaalisten palveluiden, markkinoinnin sekä HR:n suorituksen johtamisen aloilla. Hannele on aktiivinen valmentavan esimiestyön, innovatiivisen yrityskulttuurin, yrittäjyyden sekä jatkuvan oppimisen puolestapuhuja.