Opiskelijat mukana Pasilaa uudistamassa
Pasilaa kehitetään urbaaniksi, viihtyisäksi ja elämykselliseksi kaupunkikeskukseksi. Mitä mieltä Pasilan asukkaat, yritykset ja työntekijät ovat nykyisestä Pasilasta? Minkälaisia odotuksia heillä …
Pasilaa kehitetään urbaaniksi, viihtyisäksi ja elämykselliseksi kaupunkikeskukseksi. Mitä mieltä Pasilan asukkaat, yritykset ja työntekijät ovat nykyisestä Pasilasta? Minkälaisia odotuksia heillä …
Luomuviinit ovat yllättävän merkityksellisiä Suomessa: Alkossa luomuviinien osuus myynnistä oli tammi-maaliskuussa 2021 peräti 16,4 prosenttia, kun taas luomuruuan osuus vähittäiskaupassa …
Uutta tietoa ja osaamista syntyy tutkimalla, kehittämällä, kokeilemalla, yrittämällä. Ennen kuin uusi tieto päätyy kirjoihin, nettiin ja koulutuksiin ja lopulta jonkinlaiseksi yleiseksi …
Covid-19-pandemian aikana olen mielenkiinnolla seurannut keskustelua tutkitusta tiedosta. Esimerkiksi maskikeskustelussa asiantuntijoidenkin argumentit ovat menneet ristiin. Tieteellistä näyttöä pandemian hallintaan liittyvistä …
Yhteisöllisyys ja työrauhan tukeminen ovat edellytyksenä laadukkaalle oppimiselle ja työskentelylle. Yhteisöllisyys luo meille tunteen, että olemme osa yhteisöä, toimintamme on …
Verkko-opetus on lisääntynyt merkittävästi. Se on muuttanut opetusta ja oppimista sekä vaikuttanut kokemukseemme yhteisöllisyydestä ja hyvinvointiimme. Jatkuva verkossa toimiminen on kuormittanut meitä kaikkia uudella tavalla. Osa voi hyvin ja …
Siirtyessäni 2000-luvun alkupuolella yliopistosta ammattikorkeakoulun palvelukseen merkittävin havaitsemani ero oli se, että yliopistossa opettajat opettivat tutkimaansa, kun taas ammattikorkeakoulussa opetettiin …
Ravintola X:ssä huomattiin asiakkaiden käynnin hiipuminen. Asiakkaita kävi lounasaikaan selkeästi vähemmän kuin aiemmin, ja ilta-aikaan pöydät ammottivat lähes tyhjyyttään. Huolestunut …
Julkinen keskustelu myynnistä ja markkinoinnista on usein konsulttien omaa markkinointia. Koska heidän on herkeämättä seurattava myynnin ja markkinoinnin uusia trendejä, …
Tiedon moninaisuus ja helppo saatavuus haastavat lukijan medialukutaidot. Lukijan on osattava itse arvioida tiedon lähteen luotettavuutta ja sitä, onko tieto …