Merkityksellisyyden kokemus työelämässä
Merkityksellisyyden kokemus on avainasemassa niin yksilöiden kuin organisaatioidenkin tulevaisuuden menestykselle. Merkityksellinen työ on teemana hyvin ajankohtainen ja näkyy muun muassa yhteiskunnallisessa …
Merkityksellisyyden kokemus on avainasemassa niin yksilöiden kuin organisaatioidenkin tulevaisuuden menestykselle. Merkityksellinen työ on teemana hyvin ajankohtainen ja näkyy muun muassa yhteiskunnallisessa …
Olin mukana Ulysseus Eurooppa -yliopistohankkeen mentorointitapaamisessa, jossa pohdittiin muun muassa, mitä innovatiivinen pedagogiikka voi olla. Kotiin matkatessani jäin pohtimaan, mitä …
Digitalisaation aiheuttama työn murros ja nopeat muutokset työmarkkinoilla aiheuttavat isoja osaamishaasteita. Digiosaaminen polarisoituu ja tästä aiheutuu työn tekemiseen vaikuttavia digikapeikkoja …
Paras vai kyllin hyvä? On tärkeä kysymys ja erinomainen arvokeskustelun aihe sekä organisaatio- että henkilökohtaisella tasolla. Liiketalouden kirjallisuus ja sosiaalinen …
Tämän lisäksi eri hankkeiden välinen yhteistyö on jäänyt usein vähäiseksi, vaikka samoja teemoja samanaikaisesti työstäviä hankeponnistuksia on rahoitettu covid-19:n aikana …
Tiimien toiminnan käytännöt vaihtelevat paljon riippuen tiimien tarkoituksesta, kiinteydestä ja johtamisen rakenteista. Joissakin organisaatioissa ja tehtävissä esihenkilö johtaa tiimiä tehden …
Itsemyötätunto koostuu kolmesta kokonaisuudesta, ystävällisyydestä itseä kohtaan, jaetusta ihmisyydestä ja tietoisesta läsnäolosta. Tärkeää on kääntää sisäinen puhe sallivaksi, kannustaa itseään …
Yrittäminen ja erehtyminen on sallittua, virheistä voi puhua turvallisessa ilmapiirissä ja epäonnistumisista kyetään menemään eteenpäin ilman kohtuutonta itsensä tai muiden …
Palvelemme asiakastamme opiskelijaa monin tavoin, jotta hän saa tarvitsemansa tiedot ja taidot pärjätäkseen alati muuttuvassa maailmassa ja ennen kaikkea menestyäkseen …
Erityisesti maahanmuuttajataustaisten ammattiin opiskelevien vaikeudet ovat nousseet esille viime aikoina. Karvin julkaisun (2019) mukaan maahanmuuttajataustaisten nuorten osaaminen Suomessa on suhteellisen …