Siirry sisältöön

Sirpa Lassila

Lassila on palvelumuotoilun asiantuntija. Vuoden 2020 alussa hän väitteli tohtoriksi University of Westminsterissä aiheenaan palveluinnovaatiot kasvuyrityksissä. Hänen työnsä koostuu pääasiassa erilaisista tutkimus- ja kehittämisprojekteista sekä palvelumuotoilukoulutuksista, joissa hän yhdistää pedagogisen osaamisensa palvelumuotoiluun. ˮParasta Haaga-Heliassa työskentelyssä on se, että saa jatkuvasti kehittää omaa osaamistaan ja tehdä vaihtelevia töitä monien eri asiantuntijoiden kanssa. Tänäänkin olen kehitellyt uusia palveluideoita erään yrityksen kanssa ja pohtinut oppimispolkuja kollegojen kanssa, jotka ovat kolmelta eri kampukselta.ˮ

yliopettaja
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu