Haaga-Heliasta työelämän yleisavain
Valmistuin Haaga-Heliasta jouluna 2015. Jo ennen valmistumistani suhtauduin skeptisesti siihen, että Haaga-Helia avaa ovet työelämään. Eivätkä ne ovet heti auenneetkaan. …
Valmistuin Haaga-Heliasta jouluna 2015. Jo ennen valmistumistani suhtauduin skeptisesti siihen, että Haaga-Helia avaa ovet työelämään. Eivätkä ne ovet heti auenneetkaan. …
Minun työni, minun opetukseni, minun tuntini, minun substanssiosaamiseni, minun pedagogiikkani, minun ammatilliset kehitystarpeeni. Tätä listaa voi jatkaa pitkään, jos haluaa …
Olen huomannut huolestuttavan piirteen itsessäni. Olen ihastunut, ehkäpä rakastunut. Olen pitkän linjan markkinoinnin ammattilainen: olen puhunut aina markkinoinnin tärkeydestä, pitänyt …
Haluamme pitää akateemiset tuloksemme nykyisellä korkealla tasolla ja teemme kaikkemme laajentaaksemme sinänsä jo merkittävää työelämäyhteistyötämme. Menestyksen avaimet ovat vahvasti omissa …
Hankkeessa mukana olevat Ari Alamäki Haaga-Helian ammattikorkeakoulusta ja Pirjo Räsänen Lahden ammattikorkeakoulusta kertovat kokemuksiensa perusteella, että edullisemmalla kameralla voi saada tyydyttävää tai …
Yhteiskehittely (yhteisluominen) on omaksuttu suomen kielen vastineeksi englannin kielen ilmaisulle Co-Creation. Se on tuotteen tai palvelun kehittämistä yhdessä sen käyttäjien …
Leading Passion -hankkeen tutkimushaastatteluissa olemme saaneet toistuvasti kuulla haastateltavilta, että innostuksen ylläpitäminen on vaativaa, mutta innostuksen tappaminen helppoa ja nopeaa. …
Korkeakoulupedagogiikan kehittämistyön parissa olen huomannut, että uusi opettajuus -käsitefraasia käytetään huolettomasti, jopa mantranomaisesti. Sen käyttäjät usein ilmentävät yksittäisen opettajan pakkoa …
Ensi vuonna voimaan tulevat lukuvuosimaksut ovat keskusteluttaneet jo pitkään. Nyt kun H-hetki lähenee, on keskustelu tiivistynyt hakijamäärien romahtamisen ympärille. Arvioidaan, …
Juttelin kerran erään konsulttiyrityksen toimitusjohtajan kanssa siitä miten asiakastapaamisissa oppii paljon. Hän totesikin että myynti- ja konsultointitilanteissa sormi on todellakin …