Oppilaitoslähettilästoiminta rikastuttaa partneriyhteistyötä
Haaga-Helian partneritoiminnassa pätee sama kuin monessa muussakin: vain panostamalla aikaa ja resursseja voi saada parhaan hyödyn irti. K-ryhmä on osoittautunut …
Haaga-Helian partneritoiminnassa pätee sama kuin monessa muussakin: vain panostamalla aikaa ja resursseja voi saada parhaan hyödyn irti. K-ryhmä on osoittautunut …
Haaga-Helian Luova toimisto Krean opiskelijat veivät tänä vuonna voiton markkinoinnin kansainvälisessä Cross Media (XM) -kilpailussa Brysselissä.
Viime aikoina on monessa maassa jouduttu havahtumaan siihen, että yhteiskunnallisen keskustelun olisi hyvä perustua faktoihin. Kun erilaiset uutiset ja puheenvuorot …
Kun kesä on tulollaan, ohjauksen ja opetuksen harjoittelijakin voi palata perusasioiden äärelle. Kun sanon ”harjoittelija”, puhun tietenkin itsestäni. Mutta mistä …
Eettisyys on käsitteenä abstraktio, joka jää helposti yleväksi hymistelyksi ja jonka yhtymäkohtia jokapäiväiseen elämään ei tunnisteta. Kuitenkin jokaisen ohjaus- ja …
Ammattikorkeakoulut ovat osaavien ammattilaisten kouluttajia – ja toisaalta paikkoja, joissa täydentää osaamista myös valmistumisen jälkeen. Ammattikorkeakoulut ovat linkki tulevaisuuden työelämään. …
Esimiehen rooli on muuttunut autoritaarisesta johtajasta valmentajaksi. Samaan aikaan myös opettajan tehtävä on kehittynyt luennoitsijasta uravalmentajaksi, jonka tavoite on auttaa …
Tuoko urasuunnittelu menestystä vai paineita? Haaga-Helian eSignalsin Kohti työtulevaisuuttasi -sarjan podcast Kuuntele Haaga-Helian Uratiimin Kohti työtulevaisuuttasi -sarjan podcast Tuoko urasuunnittelu …
Suomessa on tuhansia verkkokauppiaita, mutta vain muutamat ovat onnistuneet tekemään itsestään modernin, kasvavan ja kansainvälistyvän brändin. Globaalisti perinteisten brändien ja …
Maailmanlaajuisen muutoksen vauhti on tällä hetkellä nopeampi kuin koskaan aiemmin. Muutoksen ymmärtäminen vaatii opettajilta jatkuvaa uuden oppimista. Esimerkiksi globaalit megatrendit …