Siirry sisältöön

Yhteiskirjoittamisen riemua ja tuskaa

Mikä voisi olla parempi uutinen osa-aikaiselle väitöskirjatutkijalle kuin ohjaajan pyyntö lähteä mukaan kirjoittamaan julkaisua, jonka kustantaja on kansainvälisesti nimekäs, jonka …

Onnistu reformin johtajana

Ammatillisen koulutuksen reformi on pakottanut myös oppilaitosten johtoa uudistumaan. Miten toisen asteen oppilaitosten johtoryhmiä voisi auttaa kehittämään johtamisvalmiuksiaan siten, että …

Vastuulliset teot näkyviin matkailijoille!

Yli puolet matkailijoista haluaisi tehdä vastuullisempia valintoja matkaillessaan, mutta heiltä puuttuu tietoa valintojen tekemiseen tai vaihtoehdot eivät ole tarpeeksi houkuttelevia. Eikö vastuullisia matkailuelämyksiä tosiaan ole tarjolla? Vai eivätkö matkailijat löydä niitä, koska niistä ei kerrota?