Vuorovaikutus voi olla tapahtuman suurin anti
Miltä tuntuu osallistua pitkästä aikaa oikeaan, kasvokkain toteutettavaan tapahtumaan? Minä sain mahdollisuuden osallistua livenä järjestettyyn tapahtumaan lokakuun alussa. Tapahtuma oli …
Miltä tuntuu osallistua pitkästä aikaa oikeaan, kasvokkain toteutettavaan tapahtumaan? Minä sain mahdollisuuden osallistua livenä järjestettyyn tapahtumaan lokakuun alussa. Tapahtuma oli …
Vuosi 2021 on tutkitun tiedon teemavuosi. Teemavuosi on painottanut tutkitun tiedon merkitystä päätöksenteossa, yhteiskunnallisten ja globaalien haasteiden ratkaisemisessa, tiedolla johtamisessa sekä erilaisten …
Haaga-Helia ammattikorkeakoulun liikunta-alan koulutus laajeni vuonna 2019 Tampereelle Varalan urheiluopiston toimipisteelle. Urheiluopiston lisäksi paikallisina asiantuntijakumppanina on ollut Tampereen ammattikorkeakoulu. Opintoja …
Vuodenvaihteessa eläköityvä Haaga-Helian yliopettaja sekä kestävyysurheilun guru Timo Vuorimaa toi esille läksiäisluennollaan, kuinka valmentaminen on antanut hänelle virtaa omaan työhön. …
Avoimen tieteen kansallisen koordinaation linjaustyö kuulostaa herkästi vaikeasti tartuttavalta, etäiseltä ja monimutkaiseltakin asialta. Vaikka koordinaation toimintatapa on ainakin periaatteessa poikkeuksellisen …
Tästä artikkelista saat vinkkejä siihen, miten luoda sekä kehittää suhteita tiedostusvälineisiin ja saada aikaan ansaittua näkyvyyttä. Media kaipaa asiantuntijoita, organisaatio …
Yksi tunnetuimmista ajanhallinnan menetelmistä on nimeltään Pomodoro. Pomodoro-sana on italiaa ja tarkoittaa tomaattia. Mutta mistä Pomodoro-tekniikassa on oikein kyse ja …
Datan merkitys digitaalisessa myynnissä on eittämätön. Yritykset, jotka uudelleen määrittelevät myynnin strategiansa myyntidataan perustuen, kasvattavat myynnin tuottavuutta keskimäärin 20 % …
Osallistuminen kansainväliseen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiohankkeeseen on tehokas keino kehittää yrityksen liiketoimintaa. Erityisesti kasvuhakuisille yrityksille tämä on ainutlaatuinen tapa saada tietoa …
Opiskelijoiden valinnan mahdollisuudet ovat lisääntyneet, kun he pohtivat korkeakouluopintoja. Koulutusta tarjotaan yhä enemmän verkko-opintoina, joita voi suorittaa joustavasti asuinpaikasta riippumatta. …