Siirry sisältöön
Viestintä ja markkinointi
Kirjoittajan uuden vuoden lupaukset

Kirjoittajat:

Anna Hermiö

viestinnän asiantuntija
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Julkaistu : 29.12.2021

Kun on tarpeeksi kirjoittanut erilaisia tekstejä, saattavat oma tyyli ja sisältö alkaa kyllästyttää. Tästä ei kannata huolestua. Se on hyvä merkki ja tarkoittaa, että olet kirjoittanut paljon. Innostuksen ylläpitämiseksi on kuitenkin hyvä välillä kokeilla jotain uutta.

Seuraavaksi annamme muutamia vinkkejä siihen, miten omaa kirjoitusprosessia voi virkistää.

Uusia ideoita

Tuntuuko, että kaikki aiheet on jo koluttu läpi? Tai haluatko löytää uusia aiheita? Tai kenties kirjoittamisen aloittaminen on hankalaa?

Kokeile seuraavaa kikkaa. Valitse aihe, vaikka sellainenkin, josta olet jo kirjoittanut aiemmin. Lähde kirjoittamaan siitä vapaasti ja keskeytyksettä noin kolmen minuutin ajan. Tämän jälkeen valitse tekstistäsi yksi keskeinen sana. Kirjoita tästä sanasta vapaasti taas kolme minuuttia.

Toista tätä, kunnes olet kirjoittanut noin 15 minuutin ajan. Lopetettuasi sinulta pitäisi löytyä tekstiä viidestä eri aiheesta ja runsaasti uutta materiaalia niiden pohjalta.

Inspiroidu tyyleistä

Hyödynnä tähän hakukonetta. Etsi erilaisia tekstejä, jotka ovat joko samasta aiheesta kuin jokin vanha tekstisi tai aiheesta, joka sinulla on suunnitteilla. Voit etsiä tekstejä aiheiden mukaan tai kirjoittajilta, joiden tyyleistä pidät. Mieti, mistä asioista näissä teksteissä pidät ja miksi. Löytyisikö niistä jokin tyyli, jota haluaisit kokeilla seuraavassa tekstissäsi?

Tässä harjoituksessa kannattaa olla avoin ja rento. Tarkoitus ei ole kopioida tai muuttua jonkun toisen kaltaiseksi, vaan kokeilla uusia tapoja kirjoittaa. Vähän kuin sovittaisi uusia vaatteita!

Monipuolisempia näkökulmia

Joskus uusien näkökulmien ja ideoiden saamiseen tarvitsee apua. Voit etätyössäkin valjastaa teknologian luovaan yhteiskirjoittamiseen työkaverin kanssa. Valitkaa aihe, josta toinen aloittaa kirjoittamisen. Voitte halutessanne myös valita kaksi aihetta, jotta molemmilla on jokin teksti työn alla.

Tekstin aloittaja kirjaa ylös kaiken, mitä hänelle tulee aiheesta mieleen. Tässä vaiheessa ei tarvitse kirjoittaa valmista tekstiä, pelkkä luettelo riittää. Kun kaikki ajatukset on kirjoitettu, vaihtakaa tekstejä päittäin. Lukekaa toisen ajatukset huolella ja kirjoittakaa omat mietteenne kunkin luetteloviivan alle. Vaihdelkaa tekstejä vielä pari kertaa tai niin kauan kuin ajatuksia riittää.

Teiltä pitäisi tämän jälkeen löytyä runsaasti näkökulmia ja mahdollisesti jopa useita uusia aiheita.

Vapauta luovuutesi

Ellei sinulla paina deadline päälle, älä edes yritä kirjoittaa kerralla valmista. Anna luovuudelle tilaa. Kirjoita ajatuksiasi muistioon vapaasti vaikka 10-15 minuutin ajan. Jotta pääset alkuun, voit aloittaa kirjoittamisen esimerkiksi sanoilla ”Olen työssäni huomannut, että…”. Ajatusten ei tarvitse olla samasta aiheesta. Joskus yksi aihe voi antaa tuulta toiselle.

Voit jättää muistiosi lepäämään päiväksi tai jopa pariksi. Katso, tuleeko sinulla jotain uutta mieleen, kun seuraavan kerran palaat muistion pariin. Ehkä olet sinä aikana törmännyt samaan aiheeseen vaikkapa somessa tai keskustellut aiheesta kollegasi kanssa. Ole avoin uusille ajatuksille ja valjasta luovuutesi niistä kirjoittamiseen!

Lue hyvä opas

Viisaus asuu edelleen myös kirjoissa. Uusia kirjoittamisen oppaita ilmestyy tuon tuostakin, ja esimerkiksi Urpu Strellmanin ja Kimmo Svinhufvudin Kupliva kirjoittaminen kannattaa laittaa lukulistalle, samoin kuin Mirjami Haimelinin ja Satu Rämön Kaikki tärkeä kirjoittamisesta. Näistä voit ammentaa uusia näkökulmia, hyödyllisiä harjoituksia ja rutkasti vertaistukea.

Huomaat, ettet ole ajatustesi kanssa yksin!

Lue jotain ihan muuta

On äärimmäisen virkistävää lukea jotain muuta kuin oman ammattialan tekstejä. Heittäydy kaunokirjallisuuden maailmaan, anna runojen kutkutella kielitajuasi, silmäile kiivaita somekeskusteluja ja anna reportaasin kuljettaa sinut toiseen aikaan ja paikkaan. Lukemista ei tarvitse koko ajan analysoida, mutta uudet tavat käyttää kieltä saattavat silti jäädä matkaasi.