Valmennuksesta ja ohjauksesta apua oppimistarjonnan kehittämiseen
Koulutussuunnittelua kannattaa kehittää, sillä asiakastarpeet muuttuvat ja uudistuvat jatkuvasti. Toisen asteen ammatillisen koulutuksen hakijoina on jo noin puolet jatkuvan haun …
Mistä puhumme, kun puhumme pienistä osaamiskokonaisuuksista?
Mikrosertifikaateista, nanotutkinnoista, mikrokredentiaaleista, MOOCeista, pienistä osaamiskokonaisuuksista tai osaamismerkeistä käytetään nimityksiä iloisesti sekaisin. Kenen kielenkäyttö ohjaa pienten osaamiskokonaisuuksien diskursseja ja muotoilee …
Selkeät vastuut ja ohjeet lisäävät turvallisuuden tunnetta
Blogisarjan kolmas osa keskittyy tekemään näkyväksi opetushenkilöstön kokemia turvallisuutta vahvistavia tekijöitä. Ammatillisen koulutuksen opettajat kertoivat näkemyksiään osana Turvallisuus kuuluu kaikille …
Monipuolisella kielitaidolla vauhtia bisnekseen
Suomen kaltaisesta pienestä maasta tulevien toimijoiden on vaikea pärjätä kansainvälisillä markkinoilla ilman riittäviä valmiuksia monikieliseen vuorovaikutukseen. Vaikka hyvä englannin kielen …
Rohkeutta ja avoimuutta — arvot näkyvät opintokokonaisuuden suunnittelussa
Haaga-Helian arvot rohkeus, vastuullisuus, yhdessä tekeminen, avoimuus ja arvostus ohjasivat vahvasti yhteistyötämme Porvoon kampuksen englanninkielisen Avaimet opiskeluun ja työelämään -opintokokonaisuuspilotin …
Miten opiskelija voi kehittää turvallista työympäristöä?
Turvallisuus koostuu psyykkisestä, fyysisestä, sosiaalisesta ja oikeudellisesta ulottuvuudesta. Oppilaitosyhteisön kokonaisturvallisuuden kannalta myös opiskelijoilla on näihin olennainen vaikutus. Turvallisuutta käsittelevän blogisarjan …
Uusi ohjausmalli tukemaan opiskelijan urapolkua
Haaga-Helialle on työstetty uutta ohjausmallia. Malli kattaa kaiken opiskelijoiden ohjaukseen liittyvän eli ohjauksen työnjaon, toimintatavat, ohjaukseen liittyvän opintokokonaisuuden sekä uusien …
Tutkittu tieteellinen tieto tarkentuu ja korjaa itseään
Covid-19-pandemian aikana olen mielenkiinnolla seurannut keskustelua tutkitusta tiedosta. Esimerkiksi maskikeskustelussa asiantuntijoidenkin argumentit ovat menneet ristiin. Tieteellistä näyttöä pandemian hallintaan liittyvistä …
Teetkö päätöksiä uskomusten vai tutkitun tiedon pohjalta?
Päätöksenteko ei aina ole rationaalista ja huolellista analysointia. Nobelisti Herbert Simon (1955) kritisoi jo aikoinaan yleistä ajatusta “taloudellisesta ihmisestä” ja …
PasilaHUB tuottaa tietoa alueen yrityksille ja asukkaille
Haaga-Helialla on juuret vahvasti Pasilassa, sillä siellä sijaitsee korkeakoulumme suurin toimipiste. Monet meistä ovat tehneet erilaisia projekteja ja muuta yhteistyötä …