Opettajuus on jatkuvaa oppimista
Kirjava opiskelijajoukko Ennen kaikille pakollisen ruotsin opintojakson aloitustapaamista saan eräältä opiskelijalta viestin, jossa hän kertoo pelkäävänsä todella paljon ruotsin suullisia …
Kirjava opiskelijajoukko Ennen kaikille pakollisen ruotsin opintojakson aloitustapaamista saan eräältä opiskelijalta viestin, jossa hän kertoo pelkäävänsä todella paljon ruotsin suullisia …
Kun pandemia ajoi opetuksen verkkoympäristöihin, useimmat olettivat, että tilanteen taas niin salliessa luokkahuoneet ruuhkautuisivat. Toisin kuitenkin kävi. Opiskelijat tuntuvat toivovan …
Ennakoinnista on puhuttu 2020-luvulla varmasti enemmän kuin koskaan aiemmin – kiitos viime vuosien dramaattisten tapahtumien. Kyseessä ei kuitenkaan ole uusi …
Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian (3AMK) yhteinen Ammattipedagoginen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiokampus (TKI) aloitti toimintansa tammikuussa 2023. Kolmen korkeakoulun kampusyhteistyön taustalla …
Väestön ikärakenne vanhenee jatkuvasti ja odotettua nopeammin. Aluksi matalasyntyvyys näyttäytyy kansantalouden kannalta positiivisena, mutta ilmiö kasaasamanaikaisesti vajetta työvoimaan ja sitä …
Go Strong on suhteellisen nuori yritys, joka on kasvanut nopeasti. Vielä muutama vuosi sitten yritys oli vain muutaman hengen yhteistä …
Yle julkaisi 22.1.2023 uutisen, jossa kerrotaan tänä keväänä ilmestyvästä Sanna Valonmeren kirjasta Herkät johtajat (Basam). Teoksessa tarkastellaan tapoja nähdä herkkyys …
Pienten ja keskisuurten yritysten selviytyminen ja yrittäjien hyvinvointi ovat herättäneet paljon keskustelua korona-aikana. Itsensä ja muiden johtaminen on edellyttänyt yrittäjiltä …
Monet MaRaMa-alan työntekijät ovat siirtyneet koronapandemian aikana töihin muille toimialoille ja ala on jo pitkään koettu väliaikaiseksi ratkaisuksi esimerkiksi opiskeluiden …
Eurocontrolin mukaan vuosi 2022 oli koronapandemiasta palautumisen aikaa eurooppalaisessa lentoliikenteessä. On totta, että tilastojen valossa tilanne näyttää tältä. Pandemia näyttäisi …