Miksi luovan alan asiantuntija tarvitsee yrittäjävalmennusta?
Luovien alojen koulutukseen sisältyy hyvin vähän tai ei ollenkaan yrittäjyyteen ja liiketoimintaan liittyviä teemoja. Keväällä 2019 Haaga-Helia valmensi taidekoordinaattoreina tai …
Luovien alojen koulutukseen sisältyy hyvin vähän tai ei ollenkaan yrittäjyyteen ja liiketoimintaan liittyviä teemoja. Keväällä 2019 Haaga-Helia valmensi taidekoordinaattoreina tai …
Tuoreen Nuorisobarometrin 2019 tuloksista nousee selvästi esille nuorten odotus työskennellä merkityksellisissä työtehtävissä tulevaisuudessa. Työhön sitoudutaan, mutta sitä halutaan tehdä omilla …
Maaliskuun myötä alkoi monen yrittäjän ja yrityksen painajainen. Suomessa puhjennut koronaepidemia toi mukanaan lukemattomia yritystoimintaa koskevia rajoituksia. Useiden toimialojen kysyntä …
Haaga-Helia on tarjonnut kevään aikana koronakriisin koettelemille yrityksille monenlaista apua aina Business Finlandin ja ELY-keskuksen häiriörahoitushakemusten kirjoittamisesta liiketoiminnan konsultointiin ja …
Kevät 2020 oli äkkipysäys ravintola-, majoitus- ja matkailualalle. Siksi pääkaupunkiseudun ammattikorkeakoulut tarjoavat näiden alojen uusmaalaisille yrityksille käytännönläheistä tukea koronakriisistä selviytymiseen …
Useimmissa työpaikkailmoituksissa haetaan sosiaalisesti kyvykkäitä ihmisiä. Sosiaalisiin taitoihin lukeutuvat muun muassa kuuntelemisen taito, empatiakyky, toisten huomioon ottaminen, tiimityöskentelytaidot, mukautumiskyky erilaisiin …
Koronakriisi teki monesta toimistotyöntekijästä kertaheitolla ketterän etätyöntekijän ja tehokkaan multitaskaajan. Miten viestintä ja yhteydenpito muuttuivat? Tuliko arjesta yksinäistä vai virtuaalisesti …
Turvallisuuden johtaminen on kolmas osa oppilaitosturvallisuuteen liittyvästä blogisarjastamme. Ensimmäisessä osassa käsittelimme oppilaitosturvallisuutta yleisesti ja toisessa osassa pedagogista turvallisuutta. Mitä turvallisuuden johtaminen …
Millä tavalla koronaepidemia muutti työkulttuuria – kokouksia, työmatkoja, tarpeita, tapoja? Palataanko enää avokonttoreihin ja kuinka usein? Ovatko kestävyysajattelu ja etätyö …
Koronaepidemiasta huolimatta Start Up -kentällä versoo uutta. Miten digimarkkinointia harjoittava yksinyrittäjä selviää keskellä talous- ja terveyskriisiä? Voiko uusi toimija puhaltaa …