Kauan, kauan sitten eräässä työhaastattelussa minulta kysyttiin, että miksi ihmeessä olen opiskellut niin paljon. Se kuulemma antaa minusta levottoman ja epästabiilin kuvan. Ilmeisesti sain vastattua tähän tiukkaan kysymykseen hyvin, koska kyseinen yritys palkkasi minut. Mutta tuon kohtaamisen jälkeen olen piilotellut monipuolista koulutustani ja täten vältellyt tämän itselleni erittäin merkityksellisen asian kertomista.

Kunnes löysin organisaation, joka ruokkii minua henkisesti, antaa tarttua itseni kehittämisen koukuttavaan maailmaan ja ymmärtää mitä elämä oppimisalustalla tarkoittaa konkreettisesti. Minulle elämänikäisen oppimisen nälkä kasvaa syödessä. Mistä se oikein lähtee? Miksi ihmeessä ihminen löytää itsensä uudestaan ja uudestaan jonkinasteisen oppimisen ääreltä? Minulle tuon sysäyksen aiheuttaa havahtuminen siihen, että olen tietämätön jollain alueella. Toisaalta se voi olla myös olemassa olevan tiedon päivittämisen tarve. Oppiminen on koukuttavaa, opitun soveltaminen käytäntöön jopa huumaavaa. Koen kasvattavani itseäni vastaanottamaan uusia kujeita ja ylittämään haasteita.

Edellinen sysäys opinahjon syövereihin tuli mahdollisuudesta laajentaa työnkuvaani ja oppia täysin uusi alue. Sain uudeksi tehtäväksi varainhankinnan käynnistämisen, sen kehittämisen ja operatiivisen koordinoinnin. Tähän tueksi löysin tuotekehittäjän erikoisammattitutkinnon, joka oli käytännönläheinen, perustuu työssäoppimiseen ja oli täysin sovellettavissa työhöni. Vertaistuki ja verkostoituminen olivat kultaakin arvokkaampaa tässä tiiviissä opintoryhmässämme. Toisen käytäntö voi toimia myös itselläsi, ahaa-elämyksiä tupsahtelee taukoamatta mieleen ja toisen löytöä voi sitten huoletta edelleen parastaa. Uuden kehitystyö on aina haastavaa, omien ajatusten sparrausapu on ollut ehkä parasta tässä kehittämisessä ja oppimisessa.

Ilman jatkuvaa oppimista tunnen olevani kuin kala kuivalla maalla. Olenko tässä ainoa vai kuulostaako tutulta vai onko asia erittäin vieras? Aina oppimisen ei tarvitse olla tutkintoon johtavaa, se voi olla täsmäkoulutusta tai jonkun pienen osa-alueen haltuun ottamista. Elämä on yhtä oppimista, yhdellä tutkinnolla ei välttämättä enää pärjää koko työuraa. Mikä on tutkintojen merkitys tulevaisuudessa? Vaaditaanko sitä valkoista leimattua paperia välttämättä työllistymiseen vai keskitytäänkö jatkuvan oppimisen kannustamiseen erilaisten täydennyskoulutusten kautta? Pidän siitä muutoksesta, mitä nyt yhteiskunnassa on selkeästi näkyvissä. Elämänikäinen oppiminen on sallittua ja sitä ei tarvitse piilotella. Korkeakoulut ovat oppimisalustoja ja tarjontaa voidaan räätälöidä melko yksilöllisesti.

Mutta ennen kaikkea olen iloinen siitä, että olen aina ollut jopa tietämättäni aikaani edellä. Vaikka luulisi sitä jo 7 tutkintoa riittävän yhdelle? Ei toki, seuraavat opinnot ovat kohta alkamassa. Oppimisen koukuttava maailma kutsuu jälleen uusille kalastusvesille. Kun saa kehittää niin saa kehittyä.

---

Eva Loippo-Sännälä

suhdepäällikkö, alumnipalvelut ja varainhankinta