Hymyä ja aitoja elämyksiä matkailijoille Helsingissä
Matkailun tuomien hyötyjen ja haittojen tasapainottamiseksi Helsingin kaupunki on työstänyt kestävän matkailun ohjelman, jonka julkaiseminen on siirtynyt koronan vuoksi lähitulevaisuuteen. …
Yrittäjyyden alan soveltava tutkimus vie kohti parempaa tulevaisuutta
Kuulitko jo yrittäjästä, joka koronakriisin takia lähes menetti toimeentulonsa? Hän vietti ahdingossaan unettomia öitä ja keksi lopulta yritykselleen uudenlaisen liiketoimintamallin. …
Tutkimusmatka: Kestävää kokkailua hyönteisillä ja kasvisproteiineilla
Podcastissa tutustutaan Sustainable Cooking for Planet -hankkeeseen, jossa loihditaan herkullisia reseptejä vaihtoehtoisista proteiinilähteistä. Tutkimusmatka-podcastissa esitellään Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Elämys- ja hyvinvointitalouden …
Ilmanvaihtoa palvelumuotoilun tuplatimanttimallilla
Liiketalouden opiskelijoiden suuntautumisopintoihin kuuluvalla Palvelusuunnittelu ja myynti -kurssilla tehtiin yhteistyötä ilmanvaihtoalan yrityksen Cervin kanssa. Kurssin keskeisenä teemana oli arvon tuottaminen …
Haaga-Helia Fellows rakentaa aktiivista verkostoa
Työelämä – sellaisena kuin olemme sen tunteneet – on murroksessa. Murros jättää jälkensä työn sisältöihin sekä työnteon tapoihin, työelämän rakenteisiin, …
Miksi luovan alan asiantuntija tarvitsee yrittäjävalmennusta?
Luovien alojen koulutukseen sisältyy hyvin vähän tai ei ollenkaan yrittäjyyteen ja liiketoimintaan liittyviä teemoja. Keväällä 2019 Haaga-Helia valmensi taidekoordinaattoreina tai …
Nuoret odottavat merkityksellistä työelämää – miten tarjoamme sen?
Tuoreen Nuorisobarometrin 2019 tuloksista nousee selvästi esille nuorten odotus työskennellä merkityksellisissä työtehtävissä tulevaisuudessa. Työhön sitoudutaan, mutta sitä halutaan tehdä omilla …
Vanhat keinot vai pussillinen uusia? – Havaintoja markkinoinnista kriisiajassa
Maaliskuun myötä alkoi monen yrittäjän ja yrityksen painajainen. Suomessa puhjennut koronaepidemia toi mukanaan lukemattomia yritystoimintaa koskevia rajoituksia. Useiden toimialojen kysyntä …
Yrittäjät saivat helpotusta vaivoihinsa Haaga-Helian digiklinikalla
Haaga-Helia on tarjonnut kevään aikana koronakriisin koettelemille yrityksille monenlaista apua aina Business Finlandin ja ELY-keskuksen häiriörahoitushakemusten kirjoittamisesta liiketoiminnan konsultointiin ja …
Yrittäjä, apua on tarjolla – ammattikorkeakoulujen vahvuuksilla koronahaasteita vastaan
Kevät 2020 oli äkkipysäys ravintola-, majoitus- ja matkailualalle. Siksi pääkaupunkiseudun ammattikorkeakoulut tarjoavat näiden alojen uusmaalaisille yrityksille käytännönläheistä tukea koronakriisistä selviytymiseen …