Siirry sisältöön
Hyvinvointi
Hyvinvointitoimijoiden huomioita hankaliin hetkiin, osa 2

Kirjoittajat:

Ruut Kaukinen

lehtori
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Anna Pakkanen

opintopsykologi
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Rosa Weckman

opintovalmentaja
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Julkaistu : 26.01.2024

Korkeakoulun ohjaus- ja opetustilanteissa voi ilmetä monenlaisia hankalia tilanteita, jotka haastavat opettajan pedagogisista osaamista. Tilanteet voivat liittyä esimerkiksi opiskelijoiden mielenterveyden tai jaksamisen pulmiin. Korkeakoulupedagogiikalle tyypillinen ryhmätyöskentely voi tuottaa konflikteja tai syrjintää esimerkiksi opiskelijoiden ominaisuuksien tai erilaisten panostusten suhteen kohti yhteistä tavoitetta. Koronapandemian jälkeen myös uhkaavat tilanteet ja epäasiallinen käyttäytyminen ovat oppilaitoksissa jonkin verran lisääntyneet.

Korkeakouluopettajille tuotetun tukiaineiston tavoitteena on vastata opettajien esittämään osaamisvajeeseen toimia erilaisissa haastavissa tilanteissa. Aineisto on tehty sinulle, joka pohdit, miten kohdata opiskelija tai opiskelijat hankalissa ohjaus- tai opetustilanteissa.

Tukiaineisto koostuu neljästä videosta, joihin valitut teemat ovat nousseet korkeakouluopettajilta esille yhteydenotoissa hyvinvointitoimijoihin. Kunkin videon aluksi opettaja esittelee tilanteen ja muutamat apukysymykset kutsuvat katselijaa reflektoimaan omaa ajatteluaan ja toimintaansa. Videon toinen osa koostuu hyvinvointitoimijoiden, oppilaitospsykologin ja opintovalmentajan dialogista, jossa he tuovat esille keskeisiä huomioitaan hankalissa tilanteissa toimimiseen.

Toisessa osassa käsitellään tilannetta, kun opiskelijan yksityiselämän muutokset näkyvät opiskelukyvyssä. Opiskelija on kokonaisuus ja yksityiselämäkään ei jää oppilaitoksen seinien ulkopuolelle. Opiskelua saattaa taakoittaa terveysogelmat, taloudelliset vaikeudet, tai perheen ongelmat. Tällaiset muutokset voivat altistaa esimerkiksi päihdeongelmille. Aineiston toisen casen yhteydessä mietitään, miten toimitaan tilanteessa, jos opiskelija on oppitunnilla päihtyneenä ja kertoo eronneensa. Opettajaa ohjataan reflektoimaan seuraavia kysymyksiä:

  • Millaisia tunteita sinussa herää, kun kuulet opiskelijan jakavan arkaluontoista tietoa, kuten juuri tapahtuneesta erosta?
  • Miten voit varmistaa, että opiskelija saa tarvitsemaansa tukea kriisitilanteessa ilman, että ylittäisit hänen yksityisyyttään tai tuntisit olosi epämukavaksi?
  • Millä tavoin voit tukea opiskelijan hyvinvointia ja samalla noudattaa ammattikorkeakoulun sääntöjä päihtyneenä esiintymisen suhteen?
  • Miten voit luoda rauhallisen ja avoimen keskusteluilmapiirin päihtyneen opiskelijan kanssa, jotta voitte käsitellä tilannetta rakentavasti?

Aineistossa hyvinvointitoimijat tarkastelevat opettajan toiminnan mahdollisuuksia hankalissa hetkissä ja tekevät huomioita, joiden kautta tilanteet voidaan nähdä myös mahdollisuutena oppimiseen ja kehittymiseen, kun ne käsitellään avoimesti ja rakentavasti. Tervetuloa mukaan!

Aineisto on tuotettu yhteistyössä SOLE-hankkeen ja Haaga-Helia ammattikorkeakoulun hyvinvointitoimijoiden kanssa.

Sarjan muut osat: