Siirry sisältöön
Kulutus
Kiertotalouden kautta uuteen onneen

Ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen ovat nousseet uhkakuvista suurimmiksi. Tarvitsemme kulutusjuhlan tilalle uusia – tai vanhoja tuttuja – avaimia onneen. Leena Grönroos ja Annika Konttinen jakavat tekstissään yrityksille keinoja saada asiakkaat mukaan kiertotalouteen.

Kirjoittajat:

Annika Konttinen

lehtori, matkailuliiketoiminta
Senior Lecturer, tourism business
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Julkaistu : 06.10.2021

Suomi valittiin YK:n onnellisuustutkimuksessa vuonna 2021 neljättä kertaa peräkkäin maailman onnellisimmaksi maaksi.

Onnellisuus kumpuaa monesta lähteestä, ei vain materiaalisesta vauraudesta. Itse asiassa suomalaisten elämä oli pitkään niukkuuteen ja säästäväisyyteen sidottua. Entisaikaan suomalaiset kierrättivät vanhat vaatteet ja muut kankaat matonkuteiksi, joista kudottiin räsymattoja. Kiertotalousajattelu oli luonnollinen osa elämää.

Sittemmin totuimme ostamaan halpatuotantona niin matot kuin vaatteetkin. Suomeenkin rantautuneet Black Friday, Cyber Monday ja Singles Day houkuttelevat ostamaan aina vaan uutta. Halpatuotanto on johtanut ylikulutukseen ja luonnonvarojen ylikäyttöön sekä maapallon saastumiseen.

Ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen ovat nousseet uhkakuvista suurimmiksi. Tarvitsemme kulutusjuhlan tilalle uusia – tai vanhoja tuttuja – avaimia onneen.

Yhteinen halu talousjärjestelmän muutokseen

Kulutus- ja ilmastoahdistukseen tuli toivoa ja järjen ääntä Maailman kiertotalousfoorumilla (Word Circular Economy Forum – WCEF 2021), joka oli kolmipäiväinen globaali virtuaalikonferenssi. Mukana oli tuhansia osallistujia yrityksistä, järjestöistä ja korkeakouluista sekä ministereitä, YK:n alaisten organisaatioiden edustajia ja valovoimaisia asiantuntijoita kuten professori Partha Dasgupta. Kiertotaloudesta keskusteltiin eri näkökulmista ja konkreettisten esimerkkien avulla.

Kiertotalous on talousmalli, jossa ei tuoteta jatkuvasti lisää tavaroita, vaan kulutus perustuu omistamisen sijaan palveluiden käyttämiseen, jakamiseen, vuokraamiseen ja kierrättämiseen. Kiertotalous säästää sekä raaka-aineita että energiaa, siis luontoa ja sen monimuotoisuutta. Kiertotalous nähdään siksi yhtenä ratkaisuna aikamme suuriin ongelmiin. Valtiot, yritykset ja kuluttajat tulee saada mukaan kiertotalouden kierteeseen.

Yhteistyöllä hyvään elämään

Sitran yliasiamies Jyrki Katainen painotti omassa puheenvuorossaan, että hyvää elämää voi elää planeettamme rajat huomioiden. Omistaminen ei voi olla ainut avain onneen. Onnellinen voi olla myös palvelujen käyttäjänä ja ostamalla harvoin, mutta nimenomaan iloa ja hyvää mieltä tuottavia tuotteita.

Konferenssissa pohdittiin, tulisiko kehityksen tapahtua alhaalta ylös vai ylhäältä alas – periaatteella. Molemmat ovat tarpeen, yhtä aikaa. Tarvitsemme tähän isoon muutokseen ohjausta – lainsäädäntöä, kannustimia ja palkintoja. Samanaikaisesti ihmisten kuluttajakäyttäytymisen on muututtava. Voimme jokainen olla tekojemme kautta osa muutosta. Ohjausta tarvitaan, mutta kuluttajalla on valta valita.

Biodiversiteetin ja talouden symbioosista 600-sivuisen Dasgupta Review -kirjan kirjoittanut professori Dasgupta korosti omassa puheenvuorossaan sekä paikallisen että globaalin tason vaikuttamista. Paikallistasolla voi meistä jokainen olla mukana vapaaehtoistyössä ja äänestää valveutuneita poliitikkoja päättäjiksi. Dasguptan mukaan globaalilla tasolla tarvitaan kansainvälinen instituutio, joka olisi ylin yksikkö valvomassa kuluttamista ja sen kehittymistä maailmanlaajuisesti.

Asiakkaat mukaan kiertotalouteen

Konferenssin puhujat, niin yritysten kuin kuluttajajärjestöjenkin edustajat, korostivat asiakkaan näkökulman muistamista. Kokosimme konferenssin opit yritysten käyttöön, ole hyvä! 

Tee helpoksi!
Kierrättämisen tulee olla helppoa. Myy sellaisia tuotteita, joista asiakas näkee selvästi, mihin jakeeseen ne lajitellaan. Valitse yritykseen vain sellaisia tarvikkeita, jotka työntekijöiden on helppo lajitella – ja huolehdi, että kaikki keräysastiat ovat saatavilla. Mieti siis tuotteen kierrätettävyyttä jo sen hankintavaiheessa!

Houkuttele! 
“Garbage is the hero”, totesi Terra Cyclen edustaja konferenssissa. Jäte tarjoaa uusia mahdollisuuksia. Miten sinun yrityksesi voi houkutella asiakkaita ja työntekijöitä kierrättämään? Järjestäisittekö kilpailuja tai arvontoja?

Tarjoa mahdollisuus tehdä hyvää!
Asiakas haluaa yhä useammin ostaa vastuullisesti tuotetun tuotteen, kun kerrot hänelle, miksi se kannattaa. Kerro asiakkaillesi totuudenmukaisesti tuotteidesi ympäristö- ja talousvaikutuksista sekä vaikutuksista paikallisiin. Viestiä voit monin eri tavoin – taiteenkin kautta, kuten Point of View tekee. Anna asiakkaallesi mahdollisuus olla osa ratkaisua!

Rakenna Kierto-järjestelmä!
Suomalainen Varusteleka ostaa yrityksestä ostettuja käytettyjä tavaroita takaisin myyntiin. Asiakas saa näistä Kierto-palautuksista takaisin puolet tai 20% tuotteen alkuperäisestä hinnasta Varustelekan krediitteinä. Krediiteillä asiakas voi ostaa uudelleen Varustelekan tuotteita. Yritys kertoo kouluttavansa asiakkaistaan kuluttajien sijaan käyttäjiä. Millaisen kierto-järjestelmän elämyspalveluidenkin tuottaja voisi rakentaa?

Call-to-action!
CTA, call-to-action -toimintakehotus kannattaa lisätä niin mainoksiin, ohjeisiin kuin tarinoihin. Globe Hope, joka toteutti kiertotaloutta jo ennen kuin termiä oli edes keksitty, ehdottaa verkkosivuillaan liittymään heimoon ja seuraamaan yrityksen sometilejä sekä osallistumaan toimintaansa. Samoin tekee Pure Waste, joka haluaa kehittää Suomeen vastuullisen tekstiilituotannon ekosysteemiä ja pilotoida vaate palveluna -konseptia. Yritys haluaa tarjota asiakkailleen mahdollisuuden olla edelläkävijöitä ja kuulla yrityksen viimeisimmistä teoista kiertotalouden parissa tilaamalla uutiskirjeen. Kerro sinäkin asiakkaalle, mitä toivot hänen tekevän!

Ota askeleita kohti uutta onnellisuutta

Onnellisuus ei tule enää kuluttamisen vaan hyvien kiertotaloustekojen kautta. Kuluttajan velvollisuus on vaatia vastuullisempia tuotteita. Yritysten taas on muistettava kertoa asiakkaalle, mitä hän voi tehdä edistääkseen kiertotaloutta. Asian tärkeyttä tulee myös korostaa, sillä meillä on kiire, sanoivat foorumin asiantuntijat toinen toisensa jälkeen. 

Kiertotalouden innostavat esimerkit johdattavat meitä kohti onnellisempaa tulevaisuutta ja paremmin voivaa planeettaa. Myös konferenssissa mainittu Sitran Kiertotalouden kiinnostavimmat 2.1. esittelee 41 inspiroivaa suomalaista kiertotalousesimerkkiä. Listalta voi löytyä vaikkapa yhteistyökumppaneita!

Minkä tien onneen sinä ja yrityksesi voitte tarjota asiakkaille?