Siirry sisältöön
Podcastit
Yhdessä yössä etäopetukseen, osa 2

Yhteisöllisyyden kokemus

Julkaistu : 19.11.2020

Haaga-Helian Yhdessä yössä etäopetukseen -podcast-sarjan toisessa jaksossa aiheena on yhteisöllisyyden kokemus.

Jaksossa 2 keskustelua ohjaa Taina Laivola Haaga-Heliasta. Vieraina ovat Jaana Kullaslahti Hämeen ammattikorkeakoulusta sekä Oona Löytänen ja Anniina Sippola Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOKista.

Yhdessä yössä etäopetukseen -podcast-sarja

Viime keväänä koronatilanne siirsi yhdessä yössä opiskelijat etäopetukseen. Haaga-Helian podcast-sarjassa keskustelemme eri asiantuntijoiden kanssa etäopetuskokemuksista ja etäopetuksen kehittämisestä ja tulevaisuudesta. Sarjan tekijöinä ovat Taina Laivola, Eija Honkanen, Saara Latvala ja Hanna Helminen Haaga-Heliasta.

Yhdessä yössä etäopetukseen, osa 2: Yhteisöllisyyden kokemus

Taina Laivola =TL
Jaana Kullaslahti =JK
Oona Löytänen = OL
Anniina Sippola =AS

Tervetuloa kuuntelemaan Haaga-Helian Yhdessä yössä etäopetukseen -podcastsarjaa. Viime keväänä koronatilanne siirsi yhdessä yössä kaikki etäopetukseen. Keskustelemme eri asiantuntijoiden kanssa kokemuksista, kehittämisestä ja tulevaisuudesta

TL: Viime kevään poikkeustilanteesta on tehty erilaisia selvityksiä liittyen opiskelijoiden ja opettajien kokemuksiin etäopetuksesta. Kuuntelet Yhdessä yössä etäopetukseen -sarjan podcastia ja minä olen Taina Laivola, Haaga-Helia Ammatillisesta opettajakorkeakoulusta ja mukana täällä on keskustelemassa myös –

JK: Jaana Kullaslahti, Hämeen ammattikorkeakoulusta, HAMK Edu -tutkimusyksiköstä.

OL: Oona Löytänen, Suomen opiskelijakuntienliitto SAMOKista, hallituksen jäsen.

AS: Ja Anniina Sippola, myöskin SAMOKista, korkeakoulupolitiikan asiantuntija.

TL: Tervetuloa. Poikkeustilanne oli haastava meille kaikille, sekä opiskelijoille että opettajille. Kaikista näistä selvityksistä käy ilmi, että selvisimme kuitenkin aika hyvin tilanteesta, mutta kuitenkin joka puolella on kokemus siitä, että helppoa se ei ole ollut. Erityisesti verkko-opetukseen kaivattiin tilaa ajattelulle, jonkinlaista ilmavuutta ja sellaista luontevampaa olemista. Oona ja Anniina, te olette opiskelijajärjestöstä SAMOKista, mitä mieltä te olette tästä opiskelijoiden toiveesta?

OL: Joo, no opiskelijat ovat ehkä kokeneet että tämmönen kysymyksien kysyminen on aiempaa haastavampaa tässä etäopetustilanteissa. Et ei oo sellasia luontevia paikkoja kysyä ja varmistaa että on ehkä ymmärtänyt oikein asiat joita siellä tunnilla on sitten opetettu. Ja sitten tottakai kun tunnit on myöskin aiempaa tiiviimpiä eikä opiskelijat osaa ehkä ottaa sitä tilaa kysymyksille itse eikä opettajat antaa tilaa niille kysymyksille kun toi on niin uudenlainen tilanne. Jos on tässä luentojen lopussa tämmönen että saa kysyä jos on jäänyt kysyttävää on parempi kuin ei mitään, mutta kuitenkin olis hyvä että sitä tilaa annettais siinä sitten niinku koko luennon ajan.

TL: Mmmm.

OL: Ja ehkä sitten pitäis antaa tilaa kommentoida ja varmistaa eikä pelkästään kysyä kysymyksiä, että luokkatilassa on ehkä totuttu paremmin näkemään se sopiva kohta jossa vois sitten avata suunsa, mutta verkkotilanteessa se on huomattavasti haastavampaa.

TL: Mmm. Näin varmaan. Miten Jaana, minkälaisia kokemuksia opettajilla oli tästä verkossa työskentelystä?

JK: Joo, mehän kysyttiin ammattikorkeakoulujen opettajilta. Saatiin vastauksia kaikista ammattikorkeakouluista ja noin 1500 vastausta. Kysyttiin sitä että miten opettajat ovat onnistuneet eri toimissaan, niin kyllä tää tämmönen yhteisöllisyys ja opiskelijoiden osallistaminen oli semmonen mikä näytti siellä että ei niinkään ollut kaikilla välttämättä hyvin onnistunut ja se koettiin avoimissakin vastauksissa varsin haastavaksi, että tämmönen spontaani vuorovaikutus jää pois ja sitten opiskelijoiden aktivoiminen oli tosiaankin hankalampaa opettajilla. Että tää on asia mikä pitää yleensä suunnitella, mutta kun nopeesti mentiin niin siinä ei ollut aikaa miettiä näitä asioita. Myös semmonen kokemus että verkossa ehkä ollaan paikalla mutta ei läsnä ja kaikkia opiskelijoita ei sitten tavoitettu. Et ihan niinkun osa opiskelijoista sitten katosi opettajilta.

TL: Mmm, kyllä. Miten sitten verkko-oppimiseen saataisiin lisää tällaista aikaa ja tilavuutta? Haaga-Helian kyselyssä opiskelijat nosti esille paljonkin hyvä ehdotuksia. Korostettiin paljon sitä että vuorovaikutus ja kommunikointi opiskelijoiden ja opettajien välillä on todella tärkeää. Opiskelijat arvostivat sitten tällaista opettajan taitoa rakentaa se opintojakso monipuoliseksi ja sit sellasta taitoa ohjata opiskelijan oppimisprosessia. Ja tää tapahtui just tällasten erilaisten etappien ja tsekkausten avulla ja siitä että se opettaja oli siellä saatavilla ja jollakin tavalla läsnä. Opiskelijat kyllä myös ehdottivat Haaga-Helian kyselyssä sellaisia konkreettisia keinoja. Esimerkiksi tällaista viikottaista Zoom-ohjaushetkeä ja ryhmätöiden ohjausta pienryhmissä ja tämän tyyppisia asioita tuli siinä sitten esille. Mut toki opiskelijat sit viestitti tällaisesta tarpeesta kuulua johonkin ja vähän tällaisiin elämänhallintaan liittyviä haasteita sieltä myös havaittiin. Tämä jäikin siitä mieleen ja yhteisöllisyyden tunteen luominen verkossa on varmasti yks kehittämisen alue jatkossa ja se varmasti myös edistää konkreettisesti oppimista verkkotapahtumassa. Ja kun puhuttiin näistä ilmavuudesta ja tilan antamisesta siinä etäopetuksessa niin näähän oikeastaan liittyy tähän yhteisöllisyyden kokemukseen siellä verkossa ja on osa sitä. Mites opiskelijat näkee tän yhteisöllisyyden? Mikä merkitys yhteisöllisyydellä on yleensä opiskelijoille?

JK: Tää yhteisöllisyys sinällään, jos me ajatellaan tämän päivän moderneja oppimiskäsityksiä, niin siellähän vuorottelee tyypillisesti tämmönen yksilöllinen työskentely ja yhteisöllinen työskentely, yhdessä tekeminen, jolloinka pysytään paremmin ratkaisemaan tällaisia monimutkaisia ongelmia ja oppiminen syvenee. Toisaalta etäopetuksessa, niin kyllähän se on semmonen opiskelijaa kannatteleva tekijä. Vie sitä omaa oppimista ja opiskelua eteenpäin kun sitä asiaa tehdään kaiken kaikkiaan yhdessä. Tämmönen yhteisöllisyyshän näkyy myös näissä EAMK-hankkeen verkkototeutusten laatukriteereissä aika monessakin kohtaa.

AS: Se on korkeakouluyhteisön rooli, se on tosi tärkeä siinä miten opiskelijat kokee sen opiskelemisen ja miten ne kokee sen yhteenkuuluvuuden siihen omaan ammatilliseen kasvuun ja siihen korkeakouluyhteisöön ja myös siihen pärjäämisen tunteeseen. Että se korkeakouluyhteisö on se paikka missä päästään tutustumaan niihin oman alan ihmisiin mut myös luomaan semmosta moniammatillisempaa verkostoa. Sekä ne semmoset opiskelutilanteet että erilaiset opiskelijakuntien tapahtumat tai muu toiminta, niin ne on tärkeitä paikkoja ystävien löytämiseen ja uusien verkostojen rakentamiseen nimenomaan tässä ammatillisessa kontekstissa. Ihmiset on kuitenkin sellasia laumaeläimiä ja kaivataan yhteyttä toisiin. Jos ne yhteydet jää rakentumatta, niin sitten ei välttämättä voida niin hyvin tai ei eismerkiks jakseta opiskella tai koeta semmosta kykyä siihen opiskeluun.

TL: Mmmm.

AS: Opiskelijalle ne verkostot ja yhteisö, ne on usein vasta rakentumassa siellä opintojen aikana opintojen alussa mutta myös koko sen opintojen ajan. Jos vaikka verrataan siihen että semmoset ihmiset jotka on työelämässä, niin siellä on tavallaan usein on paljon vakiintuneemmat verkostot ja ne työyhteisöt on olemassa ja ne on tavallaan niinkun tiettyä pysyvyyttä vaikka vaihtaiskin työpaikkaa. Vaikka opiskelijoiden ikähaarukka on aika laaja, niin usein ollaan nuoria ja saatetaan olla uusia sillä paikkakunnallakin ja se et miten sitä opetusta toteutetaan, niin sillä on iso rooli. Ja AMK-koulutushan on, sen vahvuus on se että keskusteluja käydään, ei pelkästään opiskelijoiden välillä vaan vahvasti myös henkilöstön ja opiskelijoiden välillä. Siitä on tärkeää pitää kiinni myös näissä uudenlaisissa toteutuksissa.

TL: Toisaalta myös urakehityksen kannalta myös niitten suhteitten luominen ja verkostoituminen ja työelämätaitojen oppiminen, mitä tällaisissa erilaisissa tilanteissa ja konteksteissa oppii, niin ne on myös tosi tärkeitä siihen opiskelijan ammatilliseen kasvuun liittyen. Kyllä täällä tärkeän asian äärellä tässä ollaan.

TL: Miten sitten tällainen yhteisöllisyys syntyy vai pitääkö sitä erityisesti sitten alkaa rakentaa sinne verkkomaailmaan tai yleensäkin, minkälainen ilmiö tämä nyt sitten oikeastaan on?

JK: Mun mielestä oli tosi tärkeetä mitä Anniina nosti, tää ammatillinen kasvu monella tavalla syntyy siinä opintojen aikana ja jos aattelee et opiskelija on vaan yksin koneen äärellä pelkästään eikä sitten tapaa kollegoita, opiskelijoita, pääse siihen työelämään jollakin tavalla kiinni, niin se ammatillinen kasvu ei ehkä ole niin kauheen sujuvaa ja laaja-alaista, koska verkostoituminen on tärkeetä opintojen aikana. Ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyssä kun opiskelijat tai valmistuneet alumnit ovat kertoneet niissä avoimissa vastauksissa, niin verkostoituminen nousee siellä hyvin esille. He kertovat että tämän päivän opiskelijoiden kannattaisi paljon verkostoitua työelämän kanssa ja opiskelijoiden kanssa, että ne verkostot sitten kantaa myös siellä työelämässä. Monetkin työpaikatkin menevät verkostojen kautta mutta myös se yhteinen ammatillinen kehittyminen tapahtuu siinä verkostossa. Ja toki tätä voidaan luoda paitsi siellä yhdellä opintojaksolla, niin koko opintojen ajan, niin että opettajien tehtävä olis luoda sitä oppimisyhteisöä, jolloinka antaa mahdollisuuksia opiskelijoille tavata, niin näitä opiskelijoita, vanhempia opiskelijoita, opettajia, työelämän yhteyksiä. Hyvin monella tasolla. Meillähän on verkkotutkintojakin ollut pitkään, niin siellä pitää miettiä myös se, että ei vaan se että saadaan suoritettua yksi opintojakso vaan se, että mitä kaikkea muuta siihen liittyy.

TL: Miten sitten verkko-opiskelussa voitais konkreettisesti luoda yhteisöllisyyttä ja sellasta yhdessä tekemisen meininkiä? Miten Jaana siellä, sulla on kokemusta verkkotutkinnoista?

JK: Siellä on varsinkin aikuvaiheessa tosi tärkeetä se että luodaan yhteisöä, toivotetaan tervetulleeksi, tutustutetaan opiskelijoita keskenään ja sit mahdollisesti myöskin vanhempiin opiskelijoihin. Opettaja tavallaan luo siinä niitä verkostoja ja antaa palautetta, tulee sellasta yhteisöllisyyden tunnetta, rohkaisee ja kannattelee eteenpäin. On tärkeetä, että verkkototeutuksessa ollaan näkyvästi mukana, käytetään kuvia, kameroita, ääntä, ollaan omia persoonoita ja puhutaan henkilöille, käytetään nimiä. Ei sanota, että opiskelija oppii vaan että miten sinä oppisit. Kaikkee tämmöstä pientä näkyvyyttä siihen ja osoittaa sitä kuuntelemista ja havainnointia. Niin se luo myöskin sitä yhteisöllisyyttä. Että ollaan siinä läsnä, ei niinkään että ollaan itse koko aika äänessä vaan sitten kuunnellaan ja tehdään tämmösiä yhteyksiä opiskelijoiden välillä. Ja seurataan tietysti sitä etenemistä ja vastataan ja luodaan verkostoja, ollaan tavoitettavissa. Ne on niinku tärkeitä asioita.

TL: Mmmm. Eli sellaisista hyvin pienistä asioista se on kiinni. Miltä tää kuulostaa Oona sinusta, nämä Jaanan ajatukset siitä Mitä se opettaja voi siellä sitten tehdä?

OL: Hyvältä kuulostaa. Tässä pitäis ehkä ottaa huomioon just se, että opiskelijoilla ei välttämättä oo vielä aiempaa kokemusta tällaisista etäopetustilanteista lainkaan. Se toisen asteen koulutus, lukiossa tai ammatillisessa oppilaitoksessa on hyvin erilaista kuin korkeakoulutus. Tämän takia opettajien pitäisi luoda sellaiset tosi selkeät rakenteet ja pelisäännöt näihin tilanteisiin ja toimia niissä oppimisympäristöissä myös tällasena fasilitaattorina. Ehkä myöskin rohkeesti käyttää just tällasia erilaisia yhteisöllisyyttä luovia työtiloja, kuten esimerkiksi Zoomissa tällasiia breakout-roomeja ja muuta missä saadaan ryhmäytettyä myöskin sitä porukkaa siinä opetustilanteessa. Ja tähän verkko-opetukseen ei tällä hetkellä oo mitään sellasia selkeitä yhtenäisiä toimintatapoja oikeen ja vaikka puhutaan paljon siitä että opiskelijat osaa käyttää sosiaalista mediaa ja muuta ja viihtyy paljon netissä, niin se ei kuitenkaan takaa sitä että opiskelijat osattais käyttää näitä verkko-opetusalustoja, kun ne on niin monipuolisia, et on käytössä Teamsia ja Dopeconncetia ja Zoomia ja muuta vastaavaa. Se ei missään tapauksessa takaa että näille kaikille olis osaamista myöskään opiskelijoilla. Ja ehkä sitten myöskin se että opettajat vois tuoda jotain vähän kevyempää sisältö siihen opetustilanteeseen ja se vois toimia sellasena icebreakerina ja madaltaa sitten opiskelijoiden kynnystä osallistua siihen opetukseen myös näin verkon välityksellä.

TL: Mmm kyllä. Juuri ehkä toi pieni sekamelska joka nyt on, et käytetään hyvin erilaisia alustoja ja tekniikoita, niin se voi opiskelijalla alkaa olee työlästä kirjautua eri paikkoihin ja muistaa salasanoja (naurahdus) joka paikkaan ja ihan tämän tyyppisiä haasteita tuli esille.

TL: Mutta mitä opiskelija voi sitten tehdä? Opiskelijaltakin vaaditaan ryhmässä työskentelyä ja ryhmätöiden tekemistä ja jollakin tavalla siellä pitäisi olla sellainen yhdessä tekemisen meninki siellä verkko-opiskelussakin, niin onks opiskelijalla mitään tehtävissä kun se osallistuu verkko-opetukseen?

OL: Opiskelijoiden pitäis ehkä antaa entistä rohkeammin palautetta opettajille näistä kurssien toteutuksista. Verkko-opetustilanteet on uusia myös useille opettajista ja palautetta sitten kurssien toteutuksesta tarvitaan entistä enemmän että niitä voitais sitten myöskin kehittää paremmaksi tätä myöten.

TL: Mmmm.

OL: Ja sitten myöskin opettajien ja opiskelijoiden pitäis ymmärtää tässä etäopetuksessa molempien omat vastuut siitä opetuksen toimivuudesta ja on myös opiskelijan vastuulla että oppii sen opetettavan asian että ammatikkorkeakouluopetus on kuitenkin huomattavan paljon enemmän kuin sellasta tiedon päähän kaatamista, että pitää siis kysyä myös opiskelijoiden rohkeasti mitä mikäli jotain opetettavaa asiaa ei siinä opetustilanteessa ymmärrä.

TL: Mmm-mmm.

AS: Se on tietysti haastavaa aina tämmösissä uusissa, uudenlaisissa sosiaalisissa tilanteissa, jos ei sitä semmosta olemassa olevaa normistoa ole, niin voidaan olla arempia ja joudutaan tarkemmin miettimään miten tässä nyt sitten on sopivaa toimia ja miten mun odotetaan toimivan. Eli se vaatii sitten myös opiskelijoilta rohkeutta siinä että kokeillaan vaikka semmosia normeja mitä on tottunut siellä sosiaalisessa mediassa käyttämään tai kokeilee semmosia normeja mitä siellä perus tämmösessä fyysisessä luokkatilanteessa on totuttu käyttämään. Nythän me tässä kokoajan luodaan niitä käytössääntöjä ja normistoa et mitä siihen verkko-opetukseen kuuluu ja niitä on pitkään ammattikorkeakoulutuksessa luotu mutta nyt on kyse siitä että me pystyttäis kaikki oppia ne ja melko nopeesti tunnistamaan sen oman roolin erilaisissa verkkotilanteissa.

On todellakin tärkeää nostaa esille opiskelijoiden kokemuksia yhteisöllisyydestä. Seuraavassa jaksossa keskustelemme näiden samojen vieraiden kanssa siitä, miten yhteisöllisyyttä voitaisiin lisätä korkeakouluissamme etäopetuksen aikana.

Tämä oli Haaga-Helian Yhdessä yössä etäopetukseen -podcastsarja, tekijöinä Taina Laivola, Eija Honkanen, Saara Latvala ja Hanna Helminen.