Koronakriisi on ollut erityisen merkityksellinen korkeakouluyhteisölle muun muassa siitä syystä, että monet opiskelijamme ovat itsenäisen elämänsä alussa, ja tämä kriisi on ollut monelle heistä ensimmäinen iso kriisi, joka on kohdattava omillaan. Erityiseksi tämän tekee myös se, että edellisilläkään sukupolvilla ei ole tuoreessa muistissa samanlaista kokemusta – meidän täytynee palata 1900-luvun alkuun ja espanjantautiin, jos haluamme hakea jonkinlaista vertauskohtaa tilanteelle.

Parhaamme olemme tehneet, ja näin vuoden lopulla voidaan jo sanoa, että olemme onnistuneet hyvin. Nyt katsomme jo toiveikkaina uuden vuoden puolelle ja uskomme, että kriisitilanteesta ei ole tulossa uutta normaalia, ainoastaan vuoden 2020 normaali.

Viestintä tukee koko organisaation toiminnan jatkumista

Tässä vaiheessa tärkein onnistumisen mittari lienee se, että olemme välttyneet suurilta tartuntaryppäiltä. Seuraavana onnistumisena tulee se, että olemme saaneet pidettyä opetuksen sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan pysymään käynnissä myös poikkeusaikana. Lisäksi koemme, että haagahelialaisuus ei ole kadonnut mihinkään vaan päinvastoin vahvistunut.

Näistä syistä olemme myös helpottuneita. Toiminnan sakkaaminen jollakin osa-alueella olisi tarkoittanut sitä, että myös viestinnässä on epäonnistuttu. Onnistuminen ajantasaisessa ja avoimessa viestinnässä koronakriisin aikana on ollut koko yhteisön onnistuminen. Viestintää pidetään perinteisesti taustatoimintona. Kun viestintä toimii, siihen ei edes kiinnitetä huomiota. Se pitää arjessa ihmiset ajan tasalla ja tukee muita organisaation toimintoja. Jos taas viestinnässä on puutoksia, siihen kiinnitetään nopeasti huomiota – syystäkin.

Viestinnän rooli on etenkin näin kriisissä noussut arvoon arvaamattomaan. Emmekä tietenkään tarkoita pelkästään virallista organisaatioviestintää, vaan koko organisaation tekemää viestintää kaikille sidosryhmille.

Uutta kohti

Kuten opetuksessa ja tutkimuksessa myös viestinnässä olemme olleet tänä vuonna täysin uuden äärellä. Kriiseihin on aina suunnitelmat ja niitä varten valmistaudutaan jatkuvasti. Huolimatta tästä useimmiten kriisit pääsevät tavalla tai toisella yllättämään. Koronakriisin kohdalla ainakin sen yhteiskunnallinen laajuus ja vakavuus on varmasti yllättänyt suurimman osan meistä. Toisaalta korona on kaikessa kauheudessaan ollut varmasti myös opettavainen kokemus meille kaikille. Me viestinnässä olemme saaneet ainakin yhteisöllisyyden merkityksellisyyteen uusia näkökulmia.

Liikaan tyytyväisyyteen ei toki pidä tuudittautua. Tätä kirjoitettaessa tauti leviää edelleen, eikä nopeaa muutosta ole näköpiirissä. Toisekseen kaikki koronakriisin aiheuttamat seuraukset eivät ole vielä näkyvissä. Miten sanoitamme kriisin osaksi maailmaamme? Millaista uutta yhteisöllisyyttä rakennamme? Mitkä asiat nousevat pintaan, kun välitön uhka ensi vuoden aikana toivottavasti väistyy? Varmaa on, että viestinnällä on tärkeä rooli myös näissä kysymyksissä.