Lentoliikennetoimialalla eri toimijoiden yhteisenä tavoitteena on hiilidioksidipäästöjen nettomääräinen nollataso vuoteen 2050 mennessä. Ympäristövastuullisuuden kehittämiseksi kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö ICAO (International Civil Aviation Organization) julkisti vuonna 2016 ohjelman, joka määrittelee ohjeistuksen lentojen aikaisille hiilidioksidipäästöille ja niiden mittaamiselle.

Lentoyhtiöt raportoivatkin kohtuullisen hyvin ympäristövastuullisuudestaan ja hiilidioksidipäästöistään näiden ohjeistusten ja linjausten mukaisesti.

Onko tämä ympäristön kannalta riittävää ja hyväksyttävää?

Kun puhutaan uusiutuvista lentopolttoaineista ja lentämiseen tarkoitetuista sähkövarastointimenetelmistä – eli akuista tai kennoista – pitäisi puhua myös näiden tuotannosta ja kuljettamisesta. Vasta kun energian tuotannossa käytetään uusiutuvaa energiaa, kuten tuulta tai aurinkoa, voidaan todella puhua uusiutuvista ja ympäristöystävällisistä ratkaisuista.

Sama pätee muihin lentoliikenteen osa-alueisiin. Kun on kyse lentokoneista ja niihin tarvittavista laitteista, vastuullisuuden tulee koskea myös raaka-aineiden hankintaa, eri tuotantovaiheita ja kierrätystä. Myös lentoasemien maahuolintapalvelut ovat olennainen osa lentämistä. Ovatko ne tehokkaita ja kestäviä? Entä ovatko lentoreitit tehokkaita ja tukevatko ne polttoaineen kulutuksen pienentämistä?

Jotta voitaisiin keskittyä aidosti kestäviin ympäristövaikutuksiin, koko lentoliikenne-ekosysteemin tulisi tarkastella asiaa laajemmin. Aitoon vastuullisuuteen ei riitä, että mennään kustannusten kannalta edullisempien toimien ja helppojen raportointimenettelyjen taakse.

Lentoliikenteelle ympäristövastuullisuus on elämän ja kuoleman kysymys. Vaikka nettomääräisen nollatason saavuttamisen takaraja onkin vasta vuonna 2050, se saattaa siirtyä lähemmäksi. Tämän vuoksi koko toimialan tulisi liittää voimansa yhteen ja katsoa asiaa laajemmasta perspektiivistä.