Siirry sisältöön
Vastuullisuus
Kohti kestävää tulevaisuutta TKI-hankkeiden polulla

Vaikka kestävän kehityksen huomioiminen on kymmenessä vuodessa edistynyt huomattavasti, ei se ole vielä tavoitteessaan, saati TKI-hankkeisiin täysin integroitunut.

Kirjoittajat:

Saara Ojaranta

TKI-koordinaattori
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Julkaistu : 06.05.2024

Itsensä kehittäminen on tärkeää työssä kuin työssä. Törmäsin omien opintojeni yhteydessä kirjaan Sustainability in Project Management. Sen ensi lehdillä on lauselma, joka kääntyy suurin piirtein näin:

Kestävyyden huomioiminen projekteissa on edelleen suhteellisen alkuvaiheessa. Tämän vuosikymmenen loppuun mennessä se todennäköisesti on universaalia, kaikkialla läsnä olevaa, täysin integroitunutta ja odotettua. (Silvius ym. 2012).

Tämä ennustus sai minut pohtimaan kestävyyden nykytilaa, erityisesti tutkimus-, kehitys- ja innovaatiohankkeissa.

Kestävä kehitys osana TKI-hankkeita

TKI-hankkeissa on tärkeää huomioida kestävä kehitys koko hankkeen elinkaaren ajan. Arenen julkaisu Kestävä ja vastuullinen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta ammattikorkeakouluissa ohjaa ammattikorkeakouluissa tehtävää TKI-työtä kohti kestävyyttä. Sen mukaan on tärkeää integroida jokaiseen TKI-toiminnan vaiheeseen vastuullinen toimintatapa, joka huomioi nämä kestävyystavoitteet. Kestävyys on jatkuva prosessi, joka vaatii sopeutumista ja kehitystä. (Knuuttila ym. 2022).

Hankkeen valmisteluvaiheessa kestävä kehitys on huomioitava mahdollisimman varhain. On tärkeää määritellä selkeästi hankkeen tavoitteet ja odotukset sekä tunnistaa mahdolliset vaikutukset yhteiskuntaan, ympäristöön ja talouteen. Kestävyyden näkökulma on usein tuotava esiin jo hankehakemuksessam kertomalla, miten hanke aikoo edistää kestävyyttä hankkeen aikana sekä sen jälkeen.

Esimerkiksi Euroopan sosiaalirahaston hakemuksessa pyydetään avaamaan kestävän kehityksen näkökulmaa laajasti ekologisen kestävyyden, taloudellisen kestävyyden sekä sosiaalisen kestävyyden näkökulmasta, kun taas Erasmus+ -hakemuksissa keskitytään kestävyyteen, pitkäaikaisisiin vaikutuksiin sekä jatkuvuuteen yhdessä kappaleessa.

Hakemusta ja siinä luvattua asioita, kuten kestävyysnäkökulmaa on seurattava säännöllisesti hankkeen eri vaiheissa. Usein hankehakemuksissa määritellään tiettyjä indikaattoreita, jotka mittaavat tehtyjen toimenpiteiden onnistumista myös vastuullisuuden näkökulmasta.

Pienillä teoilla kohti kestävämpää hanketoimintaa

Joskus käytäntö menee vastuullisuuden edelle, jolloin on erityisen tärkeää pysähtyä ja miettiä niitä pieniä tekoja, jotka voivat auttaa edistämään kestävää kehitystä. On hyvä punnita esimerkiksi hankkeen vaatimia hankintoja ja niiden tarpeellisuutta. Onko niille käyttöä myös hankkeen päättymisen jälkeen vai jäävätkö kaapin pohjalle aikakapselin tavoin?

Hankkeissa järjestetään paljon tapahtumia, joissa nämä pienet asiat korostuvat. On hyvä miettiä, että tarvitseeko seminaarin nimilappua tai ohjelmaa tulostaa jokaiselle osallistujalle. Taannoin yhdessä seminaarissa oli tulostettu useampia esitteitä, joissa kaikissa QR-koodi oli leikkaantunut asettelussa ja se ei toiminut, joten esitteet jouduttiin tulostamaan uudelleen. Huolellisuus on myös merkittävä osa kestävää kehitystä.

Tapahtuman tarjoiluiden suhteen kannattaa pohtia, ovatko ne tosiaan tarpeellisia ja mahdollisuuksien mukaan valita se pienimmän hiilijalanjäljen omaava tuote. Mikäli hankintoja, tulosteita tai tarjoiluita ihan oikeasti tarvitaan, on tärkeää valita ne kestävimmät ja eettiset ratkaisut. Hanketoimijoiden vastuulla on huolehtia, että tarpeeton kierrätetään oikein.

Kestävää kestävyyttä

Kestävyyden on oltava kestävää. Ammattikorkeakoulujen on kyettävä muuttumaan ja tukemaan yhteiskuntaa muuttuvissa haasteissa (Knuuttila ym. 2022). Hanketta valmistellessa on suunniteltava, miten hankkeessa toteutettavat toimet jatkuvat, kun hanke päättyy ja rahoitus on käytetty. Siksi on tärkeää sitouttaa sidosryhmät projektin lisäksi myös pitkän aikavälin tavoitteisiin.

Kun hanke lähenee loppuaan, täytyy arvioida hankkeen vaikutuksia. Kestävän kehityksen näkökulmasta on tärkeää kerätä tietoa siitä, miten hankkeen tulokset vaikuttavat yhteiskuntaan, ympäristöön ja talouteen. Tätä voidaan käyttää tulevien hankehakemusten pohjana. Sidosryhmiin on hyvä pitää yhteyttä hankkeen päättymisen jälleen, sillä tämä edistää luottamusta ja sitoutumista mahdollisiin tuleviin hankkeisiin.

Kasvavan globaalin keskustelun ja tiedon lisääntymisen myötä ennustettu kehitys voi toteutua. Tulevaisuus avaa monia mahdollisuuksia, joiden hyödyntäminen riippuu siitä, miten kestävän kehityksen periaatteet omaksutaan jatkossa. TKI-hankkeissa tämä edellyttää kuitenkin aktiivista toimintaa ja sitoutumista sekä yksilö- että organisaatiotasolla.

Vaikka ennustus ei vielä ole täysin toteutunut, on tärkeää, että yhä useammat ottavat vastuuta kestävän kehityksen edistämisessä. Vain tulevaisuus näyttää, miten tässä käy.

Lähteet

Knuuttila, K., Parkkola, T., Ylikoski, E., Helenius, H., Sagne-Ollikainen, E., Tyni, S. & Matveinen, M. 2022. Kestävä ja vastuullinen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta ammattikorkeakouluissa. Arene. Viitattu 16.4.2024.

Silvius, G., Schipper, R., Planko, J., Van den Brin, J. 2012. Sustainability in Project Management. Taylor & Francis Group. ProQuest Ebook Central.

Kuva: Shutterstock