Siirry sisältöön
Matkailu
Ruokamatkailun tulevaisuutta – Lähellä voi riittää

Kolmessa Hungry for Finland- blogissaan Kristiina Adamsson kertoo ruokamatkailusta ja sen vastuullisuudesta peilaten yleiseenkin vastuullisuuskeskusteluun.

Kirjoittajat:

Julkaistu : 31.08.2021

Gastrojunasta, ruokaseikkailuista laajennettussa todellisuudessa, vastuullisesta metsäravintolasta, Taste of Salpausselästä ja villiruokamobiilisovelluksesta – niistäkin on tulevaisuuden ruokamatkailu tehty.

Ruokamatkalla voi olla lähellä tai kaukana, jopa omassa kotikaupungissaan tai -kunnassaan. Viime aikoina olemme matkailleet enemmän kotimaassa kuin maailmalla, se on jo itsessään vastuullisuuteko. Kolumnisti Katarina Malmberg kirjoittaakin, että loma kotimaassa riittää ja rantaloma ilman ihmispaljoutta kiehtoo yhä useampaa.

Vedessä niemennokan takaa lipuu jotakin ruskeaa. Rantapallon sijaan se on hirven pää. Naarashirvi on pulahtanut veteen ja ui kohti seuraavaa saarta.

Nuoripari Selkimäki ja Hautamäki on brändännyt itselleen saaren Hangon länsipuolelta, saaristomereltä. Heidän sanojensa mukaan saarilomaan kuuluu aina myös menun suunnittelu, siis he ovat myös ruokamatkalla huikealla Project Ö– saarellaan.

Kuva: Helsinki Marketing, Marc Goodwin

Vastuullisuus nousee kaikkialla – onneksi

Jos seuraa kirjoittelua vastuullisuudesta ja kestävästä kehityksestä, huomaa ilokseen, että se on arkipäivää jo. Itsessään teot ovat vielä osittain tulossa.

Helsingin kaupunki on hiilineutraali vuonna 2035 ja kehitteillä on myös ketterä hiilijalanlaskuri yrittäjille. Toki laskureita on ollut jo tovi ja monenlaisia. Niistä on vaikea valita. Helsinkiläiset myös hurahtivat kaupunkipyöriin, he ovat maailman kärkeä käyttäjämäärissä. Pyörämatkailu ylipäätään on suuressa nousussa maailmanlaajuisesti tällä hetkellä ja siihen voidaan myös yhdistää ketterästi ruokamatkailu.

Kuva: Helsinki Marketing, Jussi Hellsten

Teräskin alkaa vihertää, hyvä niin. Terästeollisuus on yksi suurimmista hiilidioksidin tuottajista maailmassa. Rakennusmateriaalitkin ovat saaneet jo pidempään oman huomionsa, mutta se vaatii vielä työtä. Siihen avuksi tulee kiertotalous.

Kuinka moni meistä muuten edelleenkään tietää oman kotinsa tai taloutensa hiilijalanjäljen? Tiedätkö sinä? Pienesti asuminen, ”livetiny”, nostaa päätään ja suurellinen omakotirakentaminen on passèe – old school. Sopivasti tilaa riittää. Puilla lämmittäminen on tulossa tiensä päähän niissä maissa, jossa on mahdollisuus muuhun. Hiilineutraaliksi ei tulla kompensoimalla, vaan toimintaa muuttamalla. Jokainen teko merkitsee myös ruokamatkailyrityksissä. Ei voida vedota siihen, että jättimaat, kehittyvät yhteiskunnat eivät pysty panostamaan, me pystymme.

Vastuullisuusviestinnän sävy ja avoimuus on oleellista

Se, miten vastuullisuudesta viestitään, on murroksessa. Saarnaaminen ei auta, eikä syyllistämisen kautta saada aikaan tuloksia. Ruokamatkailuyritysten kannattaa herättää vastuullisuustietoisuutta toimistaan, mutta hauskalla ja lempeällä tavalla.

Myös konkareilta voi oppia. Vastuullisuuviestinnässä aikaisia omaksujia on ollut esimerkiksi espanjalainen supermarket-ketju Mercadona. Sen sijaan, että kielletään matkailijalta asioita, voidaankin antaa lupa ilolla tehdä niitä ja tutkia omia valintojaan, osallistaen näin matkailijaa. Oivia esimerkkejä ovat Visit Saimaan vastuullisen matkailijan opas ja millainen vastuullinen matkailija olet? -testi.

Viestimisen sävy on tärkeää – tone of voice merkitsee. On hyvä vedota vastuullisuusviestinnässä tunteisiin, ei vain listata faktoja. Positiivisuuden kautta kannattaa osoittaa hyötyjä ja yhdistää maailmanlaajuiset huolet paikalliseen kontekstiin. Haaga-Helian asiantuntijat, Leena Grönroos ja Annika Konttinen, ovat koonneet onnistuneesti vinkkejä vastuullisuudesta kommunikointiin artikkeliinsa Nudge, don’t judge – 8 steps to effective sustainability communications.

Lisää aiheesta:

  • From, J. 2021. How Sustainability & Innovation Are Driving Growth in Food & Beverage Tourism. Partner at @BarkleyUS. Sustainability in Food & Beverage Tourism, Global FoodTrex Summit. 15.4.2021. Webinar.
  • Laeis, G. 2021. Is Local Food Taking a Back Seat for Visitors? Professor of Hospitality & Tourism Management, IUBH International University. Sustainability in Food & Beverage Tourism, Global FoodTrex Summit. 15.4.2021. Webinar
  • Parasecoli, F. & Halawa M. 2021. Global Brooklyn. Designing Food Experiences in World Cities. Bloomsbury Publishing Plc. New York.
  • Visit Finland. Sustainable Travel Finland -ohjelma.
  • World Food Travel Association 2021. Sustainability in Food & Beverage Tourism”. Global FoodTrex Summit 15-16.4.2021. Webinar.

Pääkuva: www.shutterstock.com