Siirry sisältöön
Liiketoiminta
Kiertotalous on lähitulevaisuuden merkittävä kilpailutekijä

Näkökulmia elektroniikkalaitteiden kiertotaloudesta, osa 1.

Kirjoittajat:

Julkaistu : 10.02.2022

Kiertotalous (circular economy) on jo pitkään ollut mielenkiinnon ja kehittämisen keskiössä. Kiertotalous perustuu resurssien kestävään käyttöön, joka edellyttää jätevirtojen valvontaa, minimointia ja eliminointia kierrätystä hyödyntäen.

Sen arvellaan muodostuvan merkittäväksi kilpailutekijäksi lähitulevaisuudessa.

Lisäarvon perusta ei nojaa pelkästään raaka-aineiden ja niiden käytöstä aiheutuvan jätteen kierrätykseen, vaan pikemminkin uusien toimintamallien ja tuotteiden ylläpidon, uudelleenkäytön ja -valmistuksen käytänteisiin.

Suomessa vuonna 2012 jätteistä 34 % kierrätettiin uusiokäyttöön ja noin 12 % hyödynnettiin energian tuotannossa. 54 % jätteistä jäi hyödyntämättä kierrätyksessä. Valtioneuvoston Suomen kiertotaloutta käsittelevässä strategisessa ohjelmassa todetaan materiaalin kiertotalousasteen laskeneen 2018 noin seitsemään prosenttiin.

Kiertotalous kohtaa haasteita

Ilmiötä voidaan tarkastella eri näkökulmista ja usealta tasolta. Perinteisessä tuotantoketjussa raakamateriaalista jalostetaan tuote, josta tulee elinkaarensa lopussa ympäristölle haasteellista jätettä. Suljetun piirin hankintaketjussa yritys luo lisäarvoa ostamalla ja hyödyntämällä tuotteita tai niiden lajiteltuja osia elinkaaren lopussa.

EU:n tavoitteissa suljetun piirin hankintaketjut ovat välttämättömiä toimintamalleja pyrittäessä ilmastoneutraaliuteen.

Kiertotalouden edistämisen ja tukemisen yleisinä haasteina on tutkimuksissa havaittu mm. seuraavia tekijöitä:

  • institutionaaliset tekijät (poliittinen tuen riittämättömyys, lainsäädännön puutteet, hallintokäytänteet ja säännöstö, verotuskäytännöt)
  • taloudelliset tekijät (rahoituksen saaminen, investointikustannukset, kannattamattomuus, pitkä takaisinmaksuaika)
  • teknologiset tekijät (soveltuvien tietojärjestelmien puute, kierrätysteknologiset tekijät, ympäristövaatimukset) ja
  • sosiaaliset tekijät (asenteet, motivaatio ja sitoutuminen, organisaatiokulttuuri).

Tarkasteltaessa tutkimuksia entistä laajemmasta näkökulmasta voidaan havaita kiertotalouden edistämisen ja tehostamisen ongelmina myös tiedon ja osaamisen puutteet. Niihin kuuluvat esim. koulutuksen ja tuen puute, osaajapula, hyötyjen ja toimintamallien tuntemattomuus, tutkimustiedon vähyys ja päättäjien osaamattomuus.

Kierrätystuotteisiin liittyviä haasteita puolestaan ovat kehittämis- ja laatuongelmat, käytön joustamattomuus ja hyötyjen mittaaminen, tuotteiden digipassin käyttö sekä raaka-aineen ja kierrätyksen kautta saatavan aineen hinta-laatusuhde).

Kiertotalouden hyödyntäminen tulisi huomioida ennakoivasti

Erittäin keskeisenä tekijänä ilmenee kierrätykseen liittyvien yhteisten toimintamallien ja -prosessien suppea käyttö ja niihin liittyvien kokemusten jakamattomuus. Toisaalta tuottajien vastuun määrittelemättömyys ja jätteen omistajuuskysymykset aiheuttavat vastuun pakoilua. Ne saavat aikaan myös kierrätystuotteiden ja niiden jätteiden siirtämistä ongelmineen vastuuttomasti kehitysmaiden hoidettavaksi.

Erittäin tärkeää olisi myös huomioida kierrätyksen edellytykset ennakoivasti jo tuotekehitysvaiheessa. Silloin jo tuotteen suunnittelussa ja materiaalien valinnassa otettaisiin kantaa potentiaaliseen jälkimarkkinointiin ja syntyvän jätteen kierrätysmahdollisuuksiin.

Tuotetta voitaisiin kehittää myös moduulirakenteiseksi, joka säästäisi myös valmistuskustannuksia. Aineettomien oikeuksien turvaamista (IPR) voitaisiinkin mielestäni laajentaa koskemaan soveltavasti myös tuotteen kierrätyksestä saatavaan lisäarvoon. Näin siitä voitaisiin myös palkita valmistajia eri tavoilla.

Lue lisää

CEDIM-hanke (Circular Economy Digital Marketplace) on Haaga-Helian koordinoima ja Uudenmaan liiton rahoittama kehittämishanke, jossa pilotoidaan kiertotalouden markkinapaikan käyttöä elektroniikkajätteelle.

Lue kiertotaloutta käsittelevä blogiteksti osa 2

Lähteet

Grafstrom, J. & Aasma, S. (2021) Breaking circular economy barriers. Journal of Cleaner Production,
Vol.10 April 2021, 126002.

Sitra (2015) The opportunities of a circular economy for Finland. Sitra Studies 100. Erweko, Helsinki 2015. ISBN 978-951-563-936-3.

Valtioneuvoston periaatepäätös kiertotalouden strategisesta ohjelmasta (2021).