Siirry sisältöön
Liiketoiminta
Kauppatavarana muutos

Pine & Gilmore ennustivat 1990-luvun alussa elämystalouden olevan palvelutaloudesta seuraava vaihe ja osuivatkin oikeaan. He myös ennustivat, että kun elämystalouden aikakausi alkaa olla ohi, muutostalous tulee seuraavana.

Kirjoittajat:

Sakariina Heikkanen

lehtori
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Julkaistu : 01.04.2021

Elämystalouden pioneerit Pine & Gilmore ennustivat 1990-luvun alussa elämystalouden olevan palvelutaloudesta seuraava vaihe ja osuivatkin oikeaan. He myös ennustivat, että kun elämystalouden aikakausi alkaa olla ohi, muutostalous (transformation economy) tulee seuraavana.

Yksilöllinen matka kohti parempaa

Transformaatio on selkeästi muuta kuin elämys, yhtä paljon kuin tuote eroaa palvelusta tai palvelu eroaa elämyksestä. Tuotteet ovat aineellisia ja käsin kosketeltavia, palvelut ovat aineettomia, elämykset ovat muistijäljen jättäviä ja transformaatio on muutos.

Transformaation tavoittelu ei kuitenkaan sulje elämyksiä pois, vaan hyvin taituroitu elämys auttaa parhaillaan kohteen saavuttamaan itsessään pysyvän muutoksen. Asiakkaasta tulee tuote, jota opastetaan muutokseen transformatiivisella elämyksellä. Tuotteet ovat standardisoituja, palvelut ovat räätälöityjä, elämykset ovat henkilökohtaisia, transformaatiot ovat yksilöllisiä.

Elämme muutostalouden keskiössä

Korona osaltaan vauhditti transformaatiobisnestä. Elämään haetaan sisältöä uudenlaisista asioista, kuten itsensä kehittämisestä ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.

Kaikki valmennustoiminta sai tuulta alleen, koska sitä pystyy tekemään myös verkossa. Personal trainer, life coach, elämäntaitovalmentaja, psykologinen valmentaja, uravalmentaja, esiintymisvalmentaja, johtajavalmentaja, rohkeusvalmentaja, kokonaisvaltainen coach, energiavalmentaja, rakkausvalmentaja… you name it. Valmennusta saa paitsi ostaa itselleen eri elämänalueille myös ostaa valmennuspaketteja ja opetella itse valmentajaksi.

Muutostalouden keskiössä ovat myös biohakkeripalvelut, älykellot ja älysormukset. Parhaimmillaan näihin liittyy vielä (globaali) yhteisö, jossa voi vaihtaa ajatuksia kaltaistensa kanssa ja saada merkinnän, arvonimen tai todistuksen muutoksesta.

Kaikkeen liiketoimintaan tulisi löytää fokukseksi muutos. Esimerkiksi hyvillä ominaisuuksilla varustettu auto muuttaa ajajaansa paremmaksi kuljettajaksi. Hyvänlaatuinen ruoka auttaa Liisaa muutoksessa hyvinvoivaksi ihmiseksi. Vakuutus muuttaa Annelin vaikka huolettomaksi harrastajaksi ja kodinkoneen avulla Pertti voi tulla paremmaksi ruoanlaittajaksi.

Myös me Haaga-Heliassa olemme osana muutostaloutta, koulutamme ja ohjaamme opiskelijoitamme muutokseen. Me olemme muutosbisneksessä myös yrityksiin ja koko yhteiskuntaan päin tuottamalla uusia ratkaisuja vaikuttavan tutkimus- ja kehitystyön kautta. Palvelemme toki ja tarjoamme elämyksiäkin, mutta ensisijaisesti tarjoamme muutosta.

Lisää luettavaa aiheesta:

  • Hirvonen, I.S. 2020. Elämysten jälkeen, Sanoma Media Finland
  • Pine, B. Joseph, Gilmore, James H. 2019. The Experience Economy, With a New Preface by the Authors : Competing for Customer Time, Attention, and Money, Harward Business Review Press 2019, Boston.
  • Pine, J. 2020. The Future of the Experience Economy – A New Tomorrow, European Cities Marketing, France.
  • Robledo, M.A. 2017. Transformational tourism as a hero’s journey, Current Issues in Tourism, vol. 20, no. 16, pp. 1736-1748.
  • Voigt, C. 2011. Wellness tourists: in search of transformation, Tourism Review, vol. 66, no. 1/2, pp. 16-30.