Yritykset vastuullisuutta ja kestävää kehitystä edistämässä
Miten yritykset voivat edistää vastuullisuutta ja kestävää kehitystä? Tästä keskustelevat Haaga-Helian yliopettaja Jani Siirilä ja professori, dosentti Arto O. Salonen …
MALVA-podcast, osa 4: Voimavarat ja vahvuudet käyttöön työyhteisössä
Monimuotoisessa työyhteisössä osataan mukauttaa työtä sekä hyödyntää erilaisia toimintatapoja, jotta taustaltaan ja esimerkiksi työtaidoiltaan erilaisten ihmisten kyvyt saadaan parhaiten käyttöön. …
AMKoodari-podcast, osa 5 : Jatkuvan oppimisen ohjaus
Viiden suomalaisen ammattikorkeakoulun yhteisessä AMKoodari-podcast-sarjassa keskustellaan hankkeen tuloksista ja opeista. Jaksossa 5 keskustelevat Kristiina Laine ja Christian Brade Haaga-Heliasta ja …
Osaamisen näytöt vauhdittavat opintojen etenemistä
Aikuiselle nuorten pariin lähteminen ja alusta aloittaminen voi olla merkittävä este korkeakoulututkinnon suorittamiselle. Tämän olemme huomanneet myös käynnissä olevassa Work …
Opettaja, rikastuta työtäsi näytöillä
Näyttöjen merkitys kasvaa entisestään korkeakouluissa. Haaga-Heliassa meidän pitää mahdollistaa, että opiskelija voi halutessaan näyttöjen avulla osoittaa muualla hankkimaansa osaamista mistä …
Tunneosaaminen opettajan ja opiskelijan vuorovaikutussuhteessa
Vuorovaikutustutkimuksen viitekehyksessä ajatellaan, että opettajan ja opiskelijan vuorovaikutussuhde on sisällöstä oppimisen tila eli hyvä vuorovaikutus tukee oppimista. Tunteiden merkitys oppimiseen …
Vertaisoppimista yli koulutusohjelmarajojen
Oppilaitoksissa meille saattaa olla varsin luontevaa organisoida toimintamme tiettyjen substanssiosaamisten ympärille, sillä se tukee monella tavalla koulutuskentän ja oppilaitosjärjestelmien perinteisiä …
Mistä osaamisen näyttämisessä olikaan kyse?
Ammattikorkeakoulun tutkinto-opiskelijoista puolella on jo aiempi tutkinto tai työkokemusta opintojensa pohjalla. Avoimen ammattikorkeakoulun kautta opintoja tekevillä aiempaa osaamista on vielä …
Kannustavalla puheella on merkitystä työelämässä
Tutkimuksen tulosten mukaan työntekijöiden keskinäinen luottamus on nuorelle vastavalmistuneelle hyvin tärkeä asia. Luottamus luo ilmapiirin, joka mahdollistaa itseilmaisun ja synnyttää …
Ilmastonmuutoksen ratkaisu vaatii multipotentiaalia
Uraa ja osaamista voi tutkistella monesta eri perspektiivistä. Tässä tekstissä tarkastelen multipotentiaalia eli moniosaamista Haaga-Helian ja muiden korkeakoulujen yhteisen KESTO-hankkeen …