Siirry sisältöön
Vastuullisuus
Portaittain kohti vastuullista matkailua

Mitä on vastuullinen matkailu ja mitä oululainen voi oppia Kainuussa? Podcastissa tutustutaan Vastuullisen matkailun portaat -hankkeeseen ja puidaan kestävän matkailun ajankohtaisia teemoja 

Julkaistu : 06.11.2020

Tutkimusmatka-podcastissa esitellään Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Elämys- ja hyvinvointitalouden yksikön tutkimus- ja kehityshankkeita. Keskustelemme asiantuntijoiden kanssa matkailun ja ruoan polttavimmista ilmiöistä. Sarjan jokaisessa osassa asiantuntijat esittelevät hankkeensa tutkimusaiheen ja yhdessä pureudumme sen teemoihin ja kysymyksiin. Luvassa on lisätyn todellisuuden hyödyntämistä matkailussa, ruokamatkailua, vaihtoehtoisia proteiineja ja vastuullista matkailua.

Koulutuksen merkitys kasvaa matkailun kriisissä

Pandemia ei pysäytä vastuullisen matkailun kehittämästä, vaan siitä on tullut jopa entistä tärkeämpää. Esimerkiksi turvallisuuden ja kriisiviestinnän merkitys matkailun toimialalla ovat kasvaneet. Koulutus on avainasemassa vastuullisen matkailun kehittämisessä ja jatkuvan oppimisen malli kannustaa alalla työskenteleviä täydentämään osaamistaan. Podcast-sarjan neljänteen osaan kutsuimme puhujiksi hankkeen asiantuntijat Haaga-Helia amk:n lehtorin Leena Grönroosin, Oulun yliopiston tutkijan Outi Kulusjärven ja Jyväskylän amk:n lehtorin Petra Blinnikkan. Etä-studiossa tuttuun tapaan äänessä myös Katri Tihilä ja Peppi Borgenström.

Vastuullisen matkailun digitaalista koulutusta

Vastuullisen matkailun portaat -hankkeessa tavoitteena on kehittää ajasta ja paikasta riippumaton täydennyskoulutusmalli vastuullisen matkailun osaamisen kehittämiseksi. Hankkeen alkaessa tekijät eivät voineet aavistaa kuinka suuri tarve digitaalisille koulutuksille tulisi vuonna 2020, kun pandemia siirsi työskentelyä ja opiskelua entistä enemmän virtuaaliseen muotoon. Viisi suomalaista korkeakoulua ovat koonneet yhteen rautaisimmat vastuullisen matkailun ja digipedagogiikan asiantuntijat, jotka luovat yhteistyössä täysin uudenlaisen koulutuksen kaikille kestävästä matkailusta kiinnostuneille. Tuleva koulutus on tarkoitettu erityisesti matkailualalla toimiville, mutta se on myös avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille.

Hankkeen alkuvaiheessa kartoitettiin eri kohderyhmien osaamistarpeita ja sisältöä on suunniteltu näiden tarpeiden mukaisesti. Aihepiirejä koulutuksessa on monipuolisesti esimerkiksi vastuullisesta matkailunliiketoiminnasta sosiaaliseen, kulttuuriseen ja ekologiseen vastuullisuuteen. Tällä hetkellä hankkeessa on käynnissä sisällöntuotanto ja pian aloitetaan koulutuksen ensimmäiset testaukset. Koulutus valmistuu vuonna 2021. Hankkeen etenemistä voi seurata verkkosivuilta ja Facebook-sivulla.

Tutkimusmatka-podcastia toteuttavat Katri Tihilä ja Peppi Borgenström, jotka työskentelevät Elämys- ja hyvinvointitalouden yksikön tutkimus- ja kehittämistiimissä. 

Podcast ja blogi ovat tehty osana Vastuullisen matkailun portaat -hanketta, jonka tarkoituksena on tuottaa alan toimijoille verkossa opiskeltava täydennyskoulutusmalli. Hankkeen toteuttavat yhteistyönä Jyväskylän amk, Haaga-Helia amk, Kaakkois-Suomen amk, Oulun yliopisto sekä Matkailun tutkimus- ja koulutusinstituutti/Lapin yliopisto.

Vastuullisen matkailun portaat – hankkeen toteutusaika on 1.1.2019 – 30.6.2021. Hanketta rahoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriön ESR-toimenpidekokonaisuus: valtakunnallisten koulutusmallien kehittäminen. Lisätietoa hankkeesta täällä.

Jos työskentelet matkailualalla tai opiskelet alaa ja haluat koulutusmallin testaajaksi, voit ilmoittautua täällä.

Podcastin sisällysluettelo

00:00 Johdanto: Mitä on kestävä matkailu ja mikä on Vastuullisen matkailun portaat-hanke?
07:53 Vastuullinen matkailu on kuin maukas pizza: terminologiaa ja määritelmiä
10:45 Miten yrittäjät ymmärtävät vastuullisen matkailun? Hankkeen alkukartoitus ja osaamistarpeet.
13:30 Millainen koulutus on tulossa ja millaisia matkailun osa-alueita on mukana?
16:40 Vastuullisen matkailun ajankohtaiset aiheet: Mitä tapahtuu kriisin jälkeen ja mikä kotimaanmatkailun rooli? Saako lentää ja tarvitaanko edes matkailua?
28:48 Miten voi matkustaa vastuullisemmin?
30:47 Vastuulliset matkailuvinkit Suomessa

Podcastin litteraatti

Pan-huilujen säestämää musiikkia

Peppi: Tervetuloa Tutkimusmatka-podcastin pariin! Tässä jaksossa meillä on esittelyssä Vastuullisen matkailun portaat -hanke. Housteina ovat tuttuun tapaan Peppi sekä Katri.

Katri: Moi!
Peppi: Katrilla on tosiaan tämmöinen kaksoisagenttirooli tässä podcastissa, eli hän on myös hankkeessa projektityöntekijänä.
Katri: Jeps, eli soluttautunut messiin!
Peppi: Vieraina meillä on tänään Leena Grönroos Haaga-Heliasta
Leena: Moikka!
Peppi: Moikka! Petra Blinnikka Jyväskylän ammattikorkeakoulusta. Moikka!
Petra: Hei!
Peppi: Outi Kulusjärvi Oulun yliopistosta
Outi: No hei!
Peppi: Ja aloitetaan ihan silleen, että voisitteko kertoa lyhyesti, et mitä on kestävä matkailu.

viiden sekunnin hiljaisuus
naurua yhdessä

Outi: Tää hiljaisuus varmaan kertoo, että ei oo mitään selvää määritelmää. Tai sit jos sen sanoo niin sit siitä aina jää joku uupumaan ehkä. Vaikea sanoiksi ehkä määritellä, mutta miten minä jotenkin ajattelisin, niin siinä matkailutoiminnassa ei ajatella vaan sitä matkailuelinkeinon näkökulmaa ja sen kasvua vaan otetaan huomioon ihmiset ja paikallisuus, missä se tapahtuu ja ympäristö ja vaikkapa ilmasto.

Leena: Ja tuohon jos täältä vielä Outin määritelmää jatkaa, niin tosiaan se, että jos me ajatellaan ihan sitä elinkeinon näkökulmaakin, niin sielläkin on monia erilaisia näkemyksiä ja niin kuin intressejä aina. Ihan sama kuin siellä paikallisessa väestössä, et on sellaisia ihmisiä, jotka saavat toimeentulonsa matkailusta ja sitten sitä myöten siis tietysti kannattavat sitä asiaa. Mutta toisaalta on ihmisiä, jotka jotka häiriintyvät matkailusta ja matkailijoista, Niin niin siis siellä paikallisella väestölläkin on hyvin erilaisia ajatuksia ja mielipiteitä, niin tämä on näiden erilaisten näkemysten yhteensovittamista.

Petra: Kestävä matkailu, niin kuin myöskin vastuullinen matkailu pohjautuu samaan oikeastaan kestävän kehityksen määritelmään. Sitten siinä kannattaa huomioida myöskin nämä eri ulottuvuudet, elikkä ekologinen, taloudellinen ja sosio-kulttuurinen näkökulma. Ja mitä Leenakin tuossa sanoi jo niin, niin voi tarkastella hyvinkin paikallisen näkökulmasta, yrityksen näkökulmasta, matkailualueen näkökulmasta, elikkä hyvinkin eri puolilta voi tätä asiaa tarkastella.

Katri: Eli ison aiheen ympärillä ollaan, mutta mikäs sitä vastuullisen matkailun portaat hanke on et mikä siinä on tavoitteena?

Leena: No tämän hankkeen tavoitteena on, että me saadaan kaikille saatavilla oleva online-oppimiskokonaisuus. Eli onko työntekijänä tai ehkä nuori tai vanhempikin, joka haluaisi työhön matkailualalle. ja voihan näitä opintoja tehdä myös sellainen henkilö, joka matkailee ja on asiasta kiinnostunut.

Katri: Mistä tämmönen niinku tää idea lähti tällaisen hankkeen tekemiseen?

Petra: Islannissa oltiin Leenan kanssa yhtä aikaa vastuullisen matkailun konferenssiin osallistumassa ja tota siellä keskusteltiin tästä aiheesta paljon. Sitten otettiin se myöskin se esiin tuolla ICRT Finland -verkoston kokouksessa, elikkä ICRT Finland verkosto on tämmöinen vastuullisen matkailun verkosto, jota täällä Suomessa tosiaan vedän. Siellä sitten keskusteltiin isomman poppoon kanssa, että tämmöinen koulutus ja nimenomaan tämmöinen digitaalinen koulutus, mihinkä kuka tahansa, mistä tahansa päin Suomea voisi osallistua, niin olisi tarpeen. Koska tällaista ei Suomessa tällä hetkellä ole vielä ja kuitenkin tarvetta on. Ja se että se ois tosiaan tämmöinen yksilöille suunnattu koulutus. Visit Finland järjestää sitten yrityksille ja destinaatioille näitä koulutuksia, mutta tää meidän koulutusmalli, mitä me kehitetään tässä hankkeessa, on erityisesti niinku yksilöille suunnattu.

Katri: Jeps. Ja nyt varmaan korostuu entistä enemmän ku ollaan oltu paljon etätyömoodissa ja muutenkin, että tämmönen ajasta ja paikasta riippumaton koulutus on nyt sitä nykyaikaa.
Outi: Niin, osuu kyllä sillä lailla yhteen tän ajan kanssa.

Katri: Täs hankkeessa on tosi iso porukka ympäri Suomea toteuttamassa. Ketä kaikkia tässä on toteuttajina mukana?

Leena: Jyväskylän ammattikorkeakoulu on koordinoijana

Petra: Joo

Leena: … Ja te olitte se keskeinen voima siinä hakemuksen kirjoittamisessa sillon pari vuotta sitten, että tämä ryhmä saatiin ja hanke kasaan.

Petra: Joo tosiaan JAMK koordinoi tätä ja sitten meillä on tosiaan Haaga-Helia ammattikorkeakoulu mukana ja Oulun Yliopisto ja Lapin Yliopisto ja sitten Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu. Oikeastaan siinä vaiheessa, kun tätä ruvettiin miettimään tätä idea, niin näistä kaikista tahoista oli myöskin sitten meidän tuossa ICTRT Finland –verkostossa jäseniä ja se tavallaan lutviutui sitä kautta aika mukavasti. Löydettiin ne nimenomaan oikeat tahot tällaista hanketta toteuttamaan ja kaikilla meillä on vähän erilaiset osaamisalueet, elikkä tuetaan hyvin myöskin sisällöllisesti sitten toisiamme tässä hankkeessa.

Peppi: Ja mites sitten kun tämä on Vastuullisen matkailun portaat -hanke, hyvin lyhyesti käytiin jo tota vastuullista matkailua, mutta mikä ihmeen portaat?

Katri: nauraen Niin, minkälaiset ne portaat?

Petra: No…

Leena: No ne voi olla pitkät tai jyrkät tai tai tai tai… mitä vaan, et sitä voi vähän itse rakennella sitten tämä opiskelija. Se siinä on tarkoitus, mut varmaan se portaat nimi, siis se lähti silloin aikoinaan siitä ideasta, että tässä olisi ainesta niin tällaiselle matkailualan aloittavalle, kesätyöntekijälle esimerkiksi ja sitten taas toisaalta myös ihan kokeneelle yrittäjälle kautta esimiehelle ja tavallaan kaikille siltä väliltä. Niin siitä se portaat ajatus lähti, et sieltä sitten löytyisi jokaiselle jotakin, mutta niin, että sitten tavallaan sieltä ihan alkeistakin aloittava voi edetä Ihan sitten sinne niin sanotusti huipulle asti. Mutta käytännössähän tämä varmaankin… Mitäs Petra ja Outi sanotte, että et se ei ehkä ole tämmöinen lineaarinen nyt se toteutus tulossa, vaan se on enemmänkin sellainen se nyt sitten hybridi, niinku nyt on tää muotisana. Sieltä voi noukkia niitä itselleen tärkeitä aiheita ja kursseja.

Outi: Niin.

Petra: Kyllä, mitkä on niinku itselleen ajankohtaisia ja nimenomaan siinä työtehtävässä, missä on niin tota tarpeellisia. Mä halusin oikeastaan vielä tuohon vastuullisen matkailun määritelmään vielä palata, koska sitä ei oikeesti vielä määritelty. naurua Puhuttiin kestävästä matkailusta. Näillä kahdella termillä on selkeä ero, eli kestävyys on enemmänkin tämmöinen tavoite ja vastuullisuus taas sitten konkreettisia tekoja. Vastuullisen matkailun periaatteethan on kirjattu 2002 tuolla Kapkaupungissa ja ne löytyy ihan googlettamalla, jos haluaa tsekata. Siinä nimenomaan, itseasiassa Leena tossa ihan alussa korostikin, elikkä vastuullisen matkailun kehittämisessä, niin pääperiaate on se, että ne matkailukohteet olisi paikallisten näkökulmasta parempia elää ja ja sitten vasta toissijaisesti niinku parempi on matkailukohteita. Elikkä nimenomaan varmistetaan se, että matkailua kehitetään alueella sitten, että paikallisyhteisön hyvinvointi ei vaarannu ja paikalliset asukkaat osallistetaan matkailun kehittämiseen.

Katri: Jeps, hyvä tarkennus tohon väliin. Tuntuu monesti ainakin, kun puhutaan vastuullisesta tai kestävästä matkailusta, et siinä saattaa silloin joukkoon tulla myös sellaisia termejä, kuten eettinen tai reilu…

Peppi: Ekomatkailu.

Katri: Miten ajattelette, et onko tällaisessa terminologiassa vielä paljon työstämistä vai tukeeko nää toisiaan tällaiset vähän eri näkökulmasta olevat?

Outi: No varmaan se riippuu vähän, että mistä taustasta ihminen tulee. Jos vaikka tutkijoista tai sitä vaikka matkailualan asiantuntijoista puhuu, että joku voi puhua eettisestä matkailusta ja tarkoittaa lopulta aika samoja asioita niin kun vaikka reilusta tai vastuullisesta matkailusta puhuja. Kieltämättä varmasti voi olla sekavaa, mutta ehkä ainakin tää niinku kestävän matkailu ja vastuullisen matkailun ero niinku on kuitenkin aika selkeä, jos toisessa puhutaan toiminnasta ja toisessa tavoitteista. Ei siitä moninaisuudesta varmasti pois pääsee eikä tarvikaan päästä, että kaikki kuvaa jotakin näkökulmaa siihen asiaan.

Leena: Ja oisko sitten jotenkin niin, että esimerkiksi nyt se eettinen matkailu, niin se on sellainen yksi pizza slice. Ja jos me nyt sitten korostetaan sitä tekemistä, nimenomaan sitä vastuun ottamista omasta tekemisestä, niin se yritys kuin sitten myös matkailija itsessään niin mä tästä se vastuullinen matkailu terminä sitten kattaa kuitenkin nämä edelliset pienemmät slicet, et siitä tulee se koko pizza.

Katri: Mm.. Maukas..

Petra: Mä olen täsmälleen samaa mieltä Leenan kanssa tästä asiasta.

naurahtelua

Leena: Perjantaina on pizza mielessä!

naurua

Katri: Noni!

Peppi: Niinpä.

Outi: Tähän liittyy ehkä voisin kertoa, että kun tosiaan oon Oulun yliopistolta ja meidän vastuulla tässä hankkeessa oli tehdä alkukartoitusta tässä matkailuyrittäjille.

Peppi: Joo!

Outi: Elikkä me pidettiin neljä työpajaa ympäri Suomea, elikkä Ähtärissä ja Pyhällä, Mikkelissä ja Oulussa. Haluttiin just ymmärtää, että miten matkailualalla työskentelevät yrittäjät oikeesti sitten ymmärtää tän vastuullisen matkailun. Kun mekin tässä puhutaan niin mitä se nyt, että onko nää termit sekavia, niin sitten että millä tavalla se ois tuolla elinkeinon piirissä, niin sitten ymmärretty ja minkälaisia osaamistarpeita siihen liittyen on ja miten se oikein nähdään sitten käytännössä. No niistä voidaan puhua kohta vielä myöhemmin lisää, mutta siellä just oli tärkeätä jutella siitä ja selkeyttää ehkä sitä, että vastuullinen matkailu tavoitteena kuitenkin on sit se kestävä kehitys. Vastuullisuus sanana saattaa sitten helposti tarkoittaa myös vaikka luotettavaa tai sellaista tunnollista tai niinkö sellasta.. Voi tarkoittaa laajempaakin kuin vaan se kestävän kehityksen edistäminen, että kyllä niin kuin siinäkin on termin kanssa niin..

Katri: Sielläkin on tuli sitten tällaisia kysymyksiä jo. Pystyisitksä kertoo vähän lisää? Erottuko siinä teidän alkukartoituksessa jotain muita niinku selkeitä tuloksia, mistä nää matkailualan ja muut osallistujat haluaisi lisää tietoa?

Outi: No ainakin se oli selkeä, että he jotka työpajoihin osallistui, nii tietenkin ehkä lähtökohtaisesti oli osassa ainakin niistä työpäjoista etenkin, oli lähtökohtaisesti kiinnostunut vastuullisesta matkailusta, mutta että se nähään niinku tärkeenä ja semmosena ajankohtaisena. Et oli tosi mielenkiintoisia keskusteluja ja innostunutta osallistumista, että se ehkä jo tärkeimpänä itsessään, mutta sitten ehkä näky semmoinen, että ekologinen vastuullisuus ja näin niinku ympäristöasiat ovat kuitenkin ehkä tutuin tähän liittyen, että jos puhutaan kestävästä kehityksestä. Niin se ekana yhdistetään siihen, mutta sitten vaikeampi yrittäjän itse sitä hahmottaa, että “miten minä paikallisena yrittäjänä edistän sosiaalista vastuullisuutta tai kulttuurista vastuullisuutta yritystoiminnan kautta?”. Vaikka käytännössä tehtäiski niitä toimia, ja monet tekee, niin sitten että hoksaa ite vielä, että: ”niin joo, tähän on meidän vahvuus”. Että vaikka luodaan jossain pienellä paikkakunnalla eläväistä kyläelämää tai mitä ikinä. Että se varmaan myös semmonen keino, joka voi nähdä semmosen oman, pienyrittäjä vaikka jonkun oman arvonta merkityksellisyyden tää vastuullisen matkailun puhetapa myös.

Katri: Minkälaisii niinku osaamistavoitteita tässä sitten tässä koulutuksessa on näille tuleville opiskelijoille?

Leena: Osaamistavoitteita, Huhhuh! Tää on siis.. No jos mä sanoisin oikeastaan tästä laajuudessa niin mikä tässä on tarkoitus tulla…

Katri: Niin

Leena: …niin se vois olla ihan ihan hyvä. Elikkä tää tulee olemaan kaikkinensa 20 opintopistettä. Et te jotka olette opiskelleet tai opiskelette nyt, niin tiedätte, että opintopiste tarkoittaa noin 20-30 tuntia opiskelua, riippuen tietysti henkilöstä. Niin niin kyllä se aina kun aika paljon aikaa vaatii ja jotta se opiskelu olisi kannustavaa ja miellyttävää, niin et sitä voi tehdä vaikka olisi ihan pieni hetki vain aikaa illalla tai vaikkapa junamatkalla, niin me on pilkottu tämä aikamoisen pieniin opintojaksoihin. Tämmöisiin paloihin ihan yhdestä opintopisteestä… No suurin osa on yhden ja kahden opintopisteen kursseja ja siellä on jokaisessa aina sitten omat tavoitteensa.

Katri: Mitä kaikkia niitä osa-alueita, nyt jos nyt jos käydään vielä läpi, et siellä on siihen ympäristöön liittyvää, sosiaaliseen ja kulttuuriseen vastuullisuuteen… Mitäs muita?

Leena: No ympäristön sanoitkin tuossa, mutta siellä on esimerkiksi sen sisällä vielä erityisesti matkailun ja ilmastonmuutoksen suhteesta kokonaisuus ja samoin siitä, miten matkailu toimialana on osa yhteiskuntaa ja tietty tärkeetä on tämmönen ennakointi ja tulevaisuusosaaminen ja kaikkinensa sitten ihan vastuullinen matkailuliiketoiminta, josta me ainakin kuvittelemme, että yritykset nimenomaan yrittäjät ja yritysten johto ovat hyvin kiinnostuneita opiskelemaan lisää ja ajankohtaistietoa asiasta.

Petra: Sitten siellä on vielä esteettömän matkailun yksi kompetenssi, minkä alla on myös opintojaksoja. Se on semmonen kanssa, joka korostui jo… muistaakseni korostui jo niissä meidän osaamiskartoituksissa yhtenä teemana mistä haluttiin lisää osaamista.

Leena: Yksi hirmuisen tärkeä asia on viestintä. Ja se, mitä Outi tossa sanoi, niin meillä tehdään hirmusen paljon hyvää työtä yrityksissä, mut joko sitä ei tunnisteta vastuulliseksi nimenomaan ja sitten niin että kun se tunnistetaan, niin sitten siitä tulisi viedä viestiä, niin että ne potentiaaliset asiakkaat sitten… kaikki muut sidosryhmät niin ne paikalliset asukkaat, kun muutkin sen tietäisivät. Niin se on ihan oma kurssinsa meillä tässä näin. Et siihen me toivotaan nyt sitten seuraavien vuosien aikana suurta, suurta harppausta Suomessa matkailualalla.

Katri: Monipuolinen sisältö siis tulossa.

Peppi: Kyllä.

Panhuilu-musiikkia

Katri: Nyt voitais seuraavaksi siirtyy vähän vielä syvemmin keskustelee tosta vastuullisesta ja kestävästä matkailusta. Kun me ollaan saatu niin hyvät vieraat tänne, niin oikein jännittäviä kuumia perunoita, mitä matkailussa puhutaan tällä hetkelle. Nyt kun ollaan sellaisessa tilanteessa, että matkailu on lähes pysähtynyt koko maailmassa ja tänäkin kesänä sit Suomessa on taas koettu tällaista kotimaanmatkailu buumia… Niin onko tää nyt sit se niinku vastuullisen matkailun ihanne, että kukaan ei matkusta ja pysytään niin kun lähimatkailussa? Minkälaisia ajatuksia tämä herättää teissä?

Petra: No kyllähän se tietysti positiivista on, että naurahdus että tota noin niin sitä lähimatkailua tapahtuu. Erityisten nyt niinku tämmöisessä tilanteessa, missä me eletään ja jos mietitään niinku Suomen matkailu näkökulmasta, niin kyllähän niinku kuitenkin Suomen matkailusta 80 prossaa on sitä kotimaanmatkailua ollut tähänkin asti. Että tota se niinku kv-matkailijoiden näkökulma vaan jotenkin korostuu ja on korostuneesti ollu jo aikaisemmin niinku keskustelussa esillä, mutta mut jos nyt et ajatellaan oikeesti niinku matkailuliiketoimintaa, niin kyllähän kotimaanmatkailijat on tuonut tähänkin asti suurimman potin. Kun sillain niinku prosentuaalisesti niinku matkailijoina paljon suuremmassa osassa, mutta että en usko sitä, että, että nyt mennään siihen, että pelkästään kotimaassa matkaillaan ja, ja tota kovemmat kv-matkailu lakkaa kokonaan. Että tää on tämmöinen kriisivaihe ja kestää ehkä vähän pidempään kun aikaisemmin tämmöiset vastaavanlaiset kriisit, mutta kyllä tullaan matkustamaan edelleenkin kansainvälisesti, aivan varmasti.

Peppi: Onks tää matkailu sitte.. millasta se sitten on, tai vastuullinen matkailu, että onko vastuullista lentää?

Outi: Niin ei ole ja varsinkin jos nopeita toimia tarvitaan niin ihan selkeää, että ei oo. Niin tietenkään se ei ole käytännössä, se että niinku, on helppoa, vaikka tutkijana sanoa, että se on, et mikään lentoliikenteeseen perustava matkailu ei ole kestävää, kun tarvitaan todella nopeita toimia tilanteen muuttamiseksi. Mutta sitten ehkä on mielenkiintoisempaa miettiä, että vaikka näin on, niin sitten ei se asian toteamalla tai niinku jotenkin tietämällä, niin se ei sitä muutosta tekemään. Että ehkä kiinnostava myös miettiä, että miten sitä voisi edistää semmosia niinku pieniäkin muutoksia vaikka ihmisten matkustuskäyttäytymisessä, että onko niin että kaikki se lentomatkustaminen ja tosi niinku monet lomat per vuosion kaikki tärkeitä tai tarviiko mennä niin kauas ja niinku sitten rikkoa sitä myös sitä kautta ja sitten ehkä semmosia jotain tajuamisia saattaa tulla sitäkin kautta. Ja ehkä tää korona-aika on myös niinku sitte kiinnostavalla tavalla niinku pakottanut pohtii, että kuinka välttämättömiä, tai et mikä rooli, sillä vaikka ulkomaanmatkailulla on oman hyvinvoinnin tai sellasen rentoutumisen kannalta tai sit et tsii jotain muita vaihtoehtoja, vaikka kotimaassa tai luonnossa tai…

Leena: Jos ajatellaan, niin eihän lentäminen ilmaston kannalta ole ole niinku koskaan varmaankaan kestävää, mutta toisaalta sitten taas, jos me… et mitä sitten tapahtuu niissä monissa yhteiskunnissa, jotka saavat toimeentulonsa hyvinkin pitkälle matkailusta ja matkailijoista, niin, niin siinä sitten tullaan tähän taloudelliseen puoleen, että… Et jos ajatellaan vaikkapa no nyt Thaimaa on sulkenut yhteiskuntansa hyvinkin ja maita niin kuin vaikkapa Karibialla saaria, jotka niinku on valitettavasti hyvin yksipuolisesti riippuvaisia siitä kansainvälisestä matkailusta. Niin, niin onhan siellä niinkun paikallinen väestö ja se yhteiskunta on aika katastrofaalisessa tilassa.

Katri: Tässä on kiinnostavaa, että niinkun Petra sano, että hän uskoo, että kriisin jälkeen tota palataan takaisin samanlaiseen matkailuun. Vai luuletteko sit, että nää on niinku pysyviä asennemuutoksia, että vaikka matkailu vapautuisi ja rokotteet tulisi tähän pandemia ja kaikki alkaisi palautua jotenkin samantyyliseksi kuin ennen, niin voiko sit ihmisten asenteet ovat muuttuneet pysyvästi, että halutaankin mieluummin jäädä kotimaahan vaikka turvallisuuden takia.

Leena: Voi olla, että se osalle näin, näin toimii ja vaikuttaa, Mutta kyllähän ne nyt on jo nähty, miten nopeasti esimerkiksi Kreikan matkat täyttyivät tänä vuonna, et et siinä mielessä se motivaatio ja halu siellä siellä on.

panhuiluja

Katri: Oon niinku usein kuullu ite tällaisen kommentin että: että sitten tarviiko nykyään edes matkustaa, kun sä saat tietoa esim. kirjojen netin virtuaalimatkailun kautta? Tartteeko meidän fyysisesti enää mennä mihinkään, jos se oppiminen esim. matkalta tapahtuu niinku tietolähteiden avulla?

Outi: Ehkä se olettaako se tossa niinku, jos puhutaan kaikista vaikka suomalaisista matkailijoista, jotka lähteee ulkomaille niinku se päämotiivi ois se oppiminen, että ehkä se tietyllä ihmisillä niin on mutta varmaan se ei kaikkia ohjaa kuitenkaan. Mutta tuo on kyllä mielenkiintoinen kysymys, että, että se on meidän yhteiskunnassa ja meillä jotka on tottunut, niin no itseasiassa ei voi sanoa, että meille niin kun se ois joku ryhmä, koska ei ees niinku se voi olla yllättävän pienikin porukka sitten joko Suomessa tai maailmalla, joka on tottunut siihen että voi aina lentää minne vaan, että ei se hyvinkään monessa maassa ole mikään itsestäänselvyys. Ja mistä niin, ettei se paikan päällä oleminen välttämättä ainut keino oppia tai jotenkin oppia maailmasta tai elämästä tai kulttuureista, että me ollaan vaan kasvettu siihen.

Petra: niin ja sitten on aika paljon erilaisia muitakin motiiveja, motiiveja matkustaa. Ja aika usein se minkä takia matkustetaan saattaa olla vaan se, että halutaan paeta siitä normiympyrästä tai normielämästä. Ja Onnistuuko se samalla tavalla sitten virtuaalimatkan kanssa tai kautta, En osaa sanoa sitä, mutta tota noin niin… Ehkä osalle se on hyvä keino ja sit virtuaalimatkailussahan tosi paljon niinku muitakin positiivisia puolia. Esim. sellaisten henkilöiden näkökulmasta, jotka eivät vaan kerta kaikkiaan pysty liikkumaan mihinkään, niin tota, se on ihan erinomaista että tuota puolta niinku kehitetään, Mutta ihmiset kaipaa niin kuin elämyksiä ihmiset kaipaa kuitenkin sitä kontaktia sen paikallisväestön kanssa matkaillesaan sen niinku paikallisen kulttuurin kokeminen ja ja ja niin kun olla osa sitä paikallista kulttuuria, niin se on kuitenkin semmonen asia, mikä kiinnostaa matkailijoita ja meitä ihmisiä. Ja en tiedä miten se pystytään niinku ihan täysmääräisesti niinku tällasen virtuaalimatkailun kautta saavuttamaan.

Leena: ja jos tuosta petraan Petran ajatuksenjuoksusta vielä vielä jatkona, että et kaikkihan maailmassa tosiaan, niinku tästä tuli ilmi ne eivät ole matkailleet vielä. Et me nyt odotetaan siis kiinalaisten määrä on ollut hurjassa kasvussa ennen koronaa. Samoin myös Latinalaisen Amerikan maat ja ja näin… Että että voidaanko me olla, että sellaiset ihmiset, jotka eivät ole koskaan matkailleet, niin jäisivät sinne virtuaalimatkailuun, eivätkä niin kuin odottaisi sitä oikeata matkaa. Se kysymys, että että väheneekö ja tämä kansainvälinen matkailu ja tai siis lentäminen ylipäätään. Niin niin tota kyllähän tää on myös muiden kuin matkailijoiden päätettävissä tai työn tulosta, et jos me ajatellaan nyt miten julkinen sektori verotuksella ja tämän tyyppisillä asioilla vaikuttaa lentojen hintoihin ja ja niin edelleen… niin niin siellä on kyllä, sehän on poliittisia päätöksiä taas puolestaan. Että kaikki, Se pitäisi muistaa että kaikki tämä ei ole vain sen matkailijan päätöstä.

Peppi: Joo, Oliks Outilla vielä tähän lisättävää?

Outi: Joo. Tuli tuli mieleen vielä jatkoksi tohon että on tärkeetä tai ihmisille tärkeitä myös niinku tutustuu uusiin paikkoihin ja kulttuureihin ja ihmisiin ja nähdä tavallaan sitä moninaisuutta ite kokea eikä vaan lukea. Onhan sekin tietty kokemista, muttei ihan samalla tavalla. Mutta itse jotenkin miettinyt sitä, että sitte että, tai ehkä nyt enää niinku, no enemmän semmoinen laajempi kysymys mitä voi pohtia, että sitä onko se moninaisuus ja uudet kulttuurit ja uudet tavat elää, niin löytyykö niitä vaan niinku tosi pitkän lentomatkan päästä vai sitten jos ajattelee ettei vaikka lentäisi ollenkaan. Mitä yrittää vaikka suosia, niin sitten.. Et kyllähän junallakin vaikka pääsee Euroopassa suhteelliseen moneen paikkaan, missä on itelle tosi vierasta meininkiä. Että sitten riittäisikö se suomalaisen ihmiselämässä niinku semmosen kulttuurisen ymmärrykseen lisäämiseksi tai pääseehän Venäjän suuntaan kanssa tuolla.. Että ei se kuitenkaan ehkä se lentoliikenne voi olla se niinku ihan välttämättömyys tuossa hommassa. Ja sitte tää nyt vielä ehkä jatkaa sitä, et sitten kuitenkin toisaalta, välillä tuntuu et jos ei voi matkusta kauas, niin ehkä sitten näkee lähellä jotakin mitä ei oo ennen nähny tai näkee et niitä uusia paikkoja niinku esimerkiksi oululainen Kainuussa tai kuka nyt ikinä missäkin

Katri: Naurua

Outi: ja sitten ei Suomikaan nyt niiku sisäisesti ole samanlainen, että täälläkin on tosi niinku erilaisia kulttuureita ja tapoja olla ja… maahanmuuttajat Suomessa joihin pois tutustua ja niin.

Peppi: Kyllä se hätä keinot keksii.

Outi: Meillä on maahanmuuttajia Suomessa, joihin vois tutustua ja laajentaa ajattelua, että tää menee nyt matkailun kehittämisestä kauemman, mutta ehkä se on vähän niinkö sillee…

Peppi: Kyllä.

Outi: Laajempi kysymys.

Leena: Saanks mä tuohon vielä vielä vielä tommosen yhden asian, elikkä ihan ihan siis sellaisen aika kun haasteena tästä podcastista kaikille, kaikille kuuntelijoillekin siis se, että mehän on nyt viimeset varmaan en edes muista 10 – 20 vuotta Suomessa , kun matkailun kehittämisessä on toistettu sitä mantraa, että ja kasvu tulee vain ulkomailta kansainvälisestä matkailusta ja sen takia kaikkien matkailukohteiden strategiat ja toistavat sitä samaa elikkä elikkä Mietitään niitä kansainvälisiä markkinoita ja matkailijoita, miten niitä houkutellaan. Ja ja tavallaan on niin kuin luovutettu siitä kotimaan matkailusta, vaikka se on iso ja sehän on tietysti iso osa niinku osa niin kuin Petra sanoi, mutta on todettu, että sieltä sitä kasvua ei enää saa. Niin sen, että kyllä niinku ehkä se positiivinen asia koronasta sit voidaan nyt nyt sitten löytää, että et kyllä siinä kotimaanmatkailussa on kasvunvaraa. Et siis enemmänkin niin et nyt yrityksissä uudenlaisia tuotteita ja houkuttimia ja elämyksiä ja ja ja niinkun Outi sanoo et mitä se oululainen voi siellä Kainuussa oppia tai tai tai niin mitä siellä voi voikaan nauttia.. Niin niin tota siitä sitten voisikin ilmasto tosiaan hyötyä sit myös sitten suomalaisten yritysten kukkarot.

Katri: Joo! Tossa Leena jo hyvin alkoi nivomaan tätä tähän loppua kohden. Että voitais ottaa vielä sellaisii nyt ihan kuulijoille käytännön vinkkejä, että miten voisin matkustaa sit vastuullisemmin?

Petra: Matkusta lähelle! Naurua se oli yks.

Katri: Sinne Kainuuseen mieluiten?

naurua

Petra: vaikka ihan ihan oman maakunnan, omassa maakunnassakin löytyy nähtävää. Ei tarvitse lähteä välttämättä lähteä kauhean kauas.

Leena: Ja sitten kun matkustat sinne lähelle, varmaankin moni teistä menee kansallispuistoihin tai puistoon tai muuten luontoon. Niin jos näet roskia siellä niin kerää ne mukaasi ja vinkkaa näille muille, että hekin myös tekevät niin, koska tää roskaaminen on nyt, nyt luontoinnostuksen myötä valitettavasti lisääntynyt Suomessa.

Outi: Jaa-a, mikähän mulla ois? Ehkä joskus ajattelee, että voisko matkailijana itse esimerkiksi, tai kuka vaan, että ei mieti. Mieti miten olen matkailija ja etsin laadukkaita palveluita, tai olisi arvioimassa siellä jonkun pienen paikkakunnan niinku palveluita, että onpas tämäkin nyt tällä lailla ja mitenkäs tämäkin nyt näin? Vaan enemmän semmoisilla avoimilla silmillä tavallaan kiinnostuneita ois kiinnostunut uusista paikoista ja erilaisista tavoista tehdä asioita ja, että mitähän mitähän nämä tyypit täällä, jotka elää niin, mitähän siellä oikein tapahtuu? Tavallaan ei semmonen niinku niinku, että ei matkusta kuluttajana vaan ihmisenä.

Katri: Mä haluun antaa myös yhen vinkin, että käyttää paikallisia yrityksiä ja tutustua esim. ruokamatkailuun. Ite tein kyl niin hyvän tota ruokamatkan kesällä tuolla Pohjois-Suomessa, että kun erittäin hyviä annoksia löytyi paikallisesta ravintoloista. Suosittelen kaikille testaamaan näin. Itseasiassa voitais vielä kuulla teiltä, että jos olitte kesällä reissussa jossain päin kotimaassa, niin onko sellaisia hyviä vastuullisen matkailun kohdevinkkejä vielä teillä?

Outi: Joo mentiin sinne keskellä yötä, että siellä ei ollut kahvila auki, mutta Suomussalmella Hiljainen kansa.

Katri: Se on muuten upee paikka!

Outi: Ympäristötaideteos. Tosi vaikuttava, yllättävä niinku osasin jotain odottaa, mutta en osannut sitä odottaa, miten sitä jäi… en muista kuinka monta, muistaako joku tota sellasta… ööö, mitäs ne nyt on? Ihmisiä, kansalaisia siellä pellolta nousee tota nousee tota asustettuina. Ja sit kun sumu tuli sieltä kans ni se oli tosi pysäyttävä jotenkin.

Katri: Mites Petra ku oot sieltä Keski-Suomesta päin, Mitäs sieltä päin nyt suosittelisit vielä näkemään tai kokemaan?

Petra: Täällähän on vaiks mitä! Tota… Miin no kansallispuistojahan Täällä on useampia, että sinne vaan patikoimaan ja tota noin niin… Mut onhan siis paljon vastuullisesti toimivia yrityksiä, joita myöskin hienosti tuodaan esille tuolla Visit Finlandin kautta, että Sustainable Travel Finland -ohjelma ohjelman kautta, että kannattaa googlettaa ne ja kattoo, ketkä on saanut vastuullisen matkailun, päässy siihen ohjelmaan mukaan, ansioituneet sillä saralla. Niin tuota käyttää sitten niitä palveluja. Mutta siis omasta kesälomasta sen verran, että kyllä olen käynyt esimerkiksi Mäntässä. Mäntässähän on hyvä kulttuurimatkailutarjonta, että sinne vaan kaikki Mänttään.

Peppi: Pitää pistää korvan taakse.

Katri: Ja tuleeko Leenalta vielä joku vinkki loppuun.

Leena: Ööö no joo, tuota niin, mä pysyn kanssa tässä nyt luontomatkailussa. Kun tuota niin niin perheet kun yksi yksittäiset henkilöt ja kaveriporukat on luontoon lähteneet ja sitten toisaalta… Ainakin mä nyt oon ymmärtänyt, niin osa vaan vähän sellaista myös pelkoa, että et miten… Halua olis lähtee yön yli retkelle, mutta sitten toisaalta pelko, että osaanko ja uskallanko? Ja ehkä sit tarvikkeet puuttuu. Niin niin sellainen vinkki että käykää ihmeessä, etsikää Facebookissa. En nyt oikein minäkään nyt niin kuin oikein lähde promoamaan yksittäisiä yrityksiä tässä, mutta siellä on tosi kivoja ohjelmapalveluyrityksiä, jotka ovat nyt koronan myötä paketoineet, tällaisia 1-5 yön vaelluksia luonnossa ja se esimerkiksi vaikka lasten kanssa voi mennä vielä syysviikonloppuna sellaiselle retkelle. Se tulee niinku huomattavan huokeeksi, kun ei tarvii itse niitä kaikkia tarvikkeita ostaa siihen retkelle ja ja voi testata, et onks tää meidän juttu ja ja sitten vasta mennä kauppaan.

Katri: Jes! Tollaselle mäkin haluun nauraa

Peppi: Siinä tuli hyviä konkreettisia vinkkejä ja matkakohteita kotimaassa ja tässä vaiheessa pitää varmaan alkaa paketoimaan. Kiitos tosi paljon, että tulitte vieraiksi tänne meidän Tutkimusmatkalle!

Panhuilumusiikki taustalla

Katri: Kiitos vieraille ja hankehan jatkuu, että voidaan mahdollisesti haastatella sitten taas lisää kun olla pidemmällä. Että kiitos!
Petra, Outi, Leena: Kiitos!

Panhuilumusiikkia

Katri: Ja hei, tänä syksynähän on tarkoitus aloittaa tämän koulutuksen testaaminen ja pilotointi ja me kaivataan aina hyviä testaajia mukaan, niin kannattaa seurata Vastuullisen matkailun portaat -hankkeen Facebookia ja nettisivuja, niin tiedotetaan siellä, kun on testaus!

*Panhuilumusiikkia voimakkaammin