”Joustavat koulutuspolut” ovat monien tahojen toivomuslistoilla. Niitä peräänkuulutetaan julkisessa keskustelussa jatkuvan oppimisen rakenteiden tehostamiseksi, ja ne ovat tavoitteena myös koulutusorganisaatioiden sisällä, kun opiskelijaikäluokat pienenevät ja kilpailu opiskelijoista kiihtyy. Mutta mitä käsitteellä oikeastaan tarkoitetaan ja kenen tarpeisiin joustavilla koulutuspoluilla tulisi vastata?

Eri toimijoiden näkökulmista kuva näyttäytyy hiukan erilaisena. Oppilaitoksen rakentama koulutuspolku on opiskelijalle opintopolku, ja niitä määrittelevät erilaiset tavoitteet ja muuttujat. Jouston lisääntyminen on opiskelijalle toivottu mahdollisuus, mutta oppilaitokselle se voi olla myös uhka, jos ennakointi ja seuranta eivät ole riittäviä ja muita prosesseja ei kehitetä samantahtisesti.

Kirjoitus pohjautuu European University Associationin LOTUS-konferenssissa (toukokuu 2022) pidettyyn esitykseen aiheesta ”Dealing with the new learners: Individualised and flexible study paths.” Käsittelin konferenssipuheenvuorolle annettua teemaa purkamalla sitä avainsanoiksi. Esittelen tässä niistä kaksi: yksilöllisyyden (ja henkilökohtaistamisen) sekä joustavuuden, joilla on suuri merkitys opetussuunnitelmatyössä ja opetuksen toteuttamisen ratkaisuissa.

Yksilöllisyyden tavoite ja henkilökohtaistamisen edellytys

Suomalainen ammattikorkeakoulujärjestelmä on perinteisesti jakanut melko yksioikoisesti opiskelijat kolmeen pääryhmään: päätoimiset kokopäivä-, sivutoimiset monimuoto- ja avoimen amk:n opiskelijat, joista viimemainituilla ei välttämättä ole tutkinnon suorittamisen tavoitetta.

Nykytilanteessa kaikissa kolmessa ryhmässä on kuitenkin suuri kirjo yksilöllisiä ja ristikkäisiä tilanteita, joilla on vaikutusta opiskelumotivaatioon ja -valintoihin. ”Kokopäiväopiskelija” voi olla kokopäivätyössä, monimuoto-opinnoissa on myös kokopäiväisesti opiskelevia ja molempien kanssa samoilla toteutuksilla on suuri joukko avoimen amk:n eri tavoin orientoituvia oppijoita. Englanninkielisillä kursseilla mukana on lisäksi vaihto-opiskelijoita.

Kategorisen kolmijaon tilalle tulisi löytää toteutustapojen moninaisuuteen perustuvia malleja, jotka huomioitaisiin myös perusrahoituksessa. Tällöin oppilaitokset voisivat kehittää tarjontaa jatkuvasti monimuotoistuville opiskelijajoukoille ja jatkuvan oppimisen tavoitteet toteutuisivat entistä paremmin. Myös eri tilanteissa olevien opiskelijoiden kohtelu olisi tasapuolisempaa ja oltaisiin lähempänä aidosti joustavia koulutuspolkuja, jotka muodostuisivat yksilöllisiksi opintopoluiksi.

Ammattikorkeakouluilta edellytetään opintojen henkilökohtaistamista, mutta se näyttäytyy useimmiten lähinnä mahdollisuutena osaamisen validointiin sekä opiskeluaikaan ja -muotoon liittyvinä valintoina, jotka toki ovat tärkeitä ulottuvuuksia.

Monipuolisesti henkilökohtaistetut opintopolut ovat vielä tulevaisuutta, mutta suunta on oikea. Haaga-Helian uudet opetussuunnitelmat ovat modulaarisia ja sisältävät paljon valinnan mahdollisuuksia.

Olennainen kysymys opintojen henkilökohtaistamisessa on, pystytäänkö opiskelijoiden valintoja ennakoimaan riittävästi ja miten kaikille voidaan taata riittävä ohjaus, jota suuri vaihtoehtojen määrä edellyttää. Jäsentymätön mahdollisuuksien kirjo ilman asiantuntevaa ohjausta voi johtaa hallitsemattomuuden kokemukseen opinnoissa.

Joustavuuden monet ulottuvuudet

Kun viitataan opintojen ”joustavuuteen”, jouston konteksti on olennainen. Opetussuunnitelmatasolla joustavuudella voidaan tarkoittaa esimerkiksi laajaa valinnaisuutta kursseissa tai usean eri koulutusohjelman opintojen yhdistämismahdollisuutta omassa tutkinnossa.

Molemmat ovat opiskelijalle houkuttelevia ja lisäävät oppilaitoksen kilpailukykyä, mutta niiden tasapuolinen tarjonta edellyttää tehokasta ennakointia esimerkiksi opiskelijahalllinnon järjestelmien kautta. Lisäksi on huolehdittava riittävästä tiedottamisesta. Jo hakuvaiheessa olisi oltava selvää, mihin eri valinnat voivat johtaa. Opintojen aikana asiantuntevan ohjauksen tarve kasvaa sitä suuremmaksi, mitä enemmän vaihtoehtoja on. Jos opintopolkujen vaihtoehdoista ei ole tarjolla riittävästi tietoa, vaarana ovat valinnaisuuden näennäisyys tai jopa koulutukselliset umpiperät.

Toteutusten tasolla joustavuus näyttäytyy vaihtoehtoisina suoritustapoina, kuten näyttö aiemmin hankitun osaamisen perusteella, tai työn opinnollistaminen (Work & Study). Ne tarjoavat erityisesti jatkuvan oppimisen näkökulmasta mielekkäitä vaihtoehtoja heille, joille on jo kertynyt kokemusta ja aiempia opintoja, jolloin eteneminen ammattikorkeakouluopinnoissa voi tapahtua tavanomaista nopeammin.

Erilaiset opiskeluympäristöt lisäävät joustoa edelleen, jos valittavana on lähiopetuksen lisäksi virtuaali- ja hybridiopintoja. Pandemian aikana tämänkaltainen joustavuus lisääntyikin merkittävästi. Yksittäisellä kurssilla opettajan tarjoamat jouston vaihtoehdot esimerkiksi arviointitavoissa parantavat oppimistuloksia ja lisännevät opiskeluintoa. Samalla ne työllistävät opettajia, ja tämänkaltaisista asioista on haastavaa luoda oppilaitoksissa yhteisiä käytänteitä, joihin kaikki pystyvät sitoutumaan.

Olen monesti tehnyt opiskelijoille opintojakson alussa kyselyn odotuksista, ja vastauksissa on toistunut taajaan toivomus ”että olis joustava opettaja”. Kysyessäni sille täsmennystä on mainittu esimerkiksi lisäaika tehtävien palauttamiseen, paljon vaihtoehtoisia suoritustapoja ja etenkin räätälöidyt lisätehtävät silloin, kun opiskelija on ollut poissa. Kaikki vaihtoehdot tekisivät varmasti opiskelijan työstä joustavampaa. Samaan aikaan ne kuitenkin lisäisivät opettajan työmäärää ja mahdollisesti asettaisivat saman kurssin eri toteutuksilla opiskelevat eriarvoiseen asemaan.

Yhteinen keskustelu toki selventää aina tilannetta. Pidänkin sitä erityisen tärkeänä nyt, kun sekä aikatauluihin, toteutustapoihin, oppimisen konteksteihin ja arviointiin on tullut jatkuvasti lisää vaihtoehtoja.

Minkä sitten pitäisi joustaa ja miksi? Näkemykseni mukaan suurimman muutoksen tulisi tapahtua toteutustapojen lisääntyvässä tarjonnassa perustuen yhteiseen sopimiseen, sikäli kun opetussuunnitelmien modulaarisuudesta on jo pidetty huolta. Jos oppilaitokset haluavat pysyä kilpailussa mukana ja tarjota mielekkäitä koulutuspolkuja, niitä tulee tarkastella myös opintopolkuina, yksilöllisinä vaihtoehtoina yhä monimuotoisemmaksi muuttuvalle opiskelijakunnalle.

Opintopolkujen tasavertainen kohtelu tulee varmistaa ja niihin liittyvissä valinnoissa tiedottaa ja ohjata. Mahdollisuuksista saattaa muodostua jopa uhkia, jos koulutuspolkujen rakenteet ovat liian jäykkiä ja toisaalta, jos yksittäisiin opettajiin kohdistuu toteutusten tasolla epärealistisia odotuksia.

Pienet osaamiskokonaisuudet joustoa lisäämässä

Työelämä odottaa oppilaitosten vastaavan jatkuvan oppimisen tarpeisiin monipuolisesti. Elinkeinoelämän ja työvoimahallinnon peräänkuuluttamat pienet osaamiskokonaisuudet (micro-credentials) tarjoavat yksilöllisiä ja joustavia ratkaisuja osaamisen kehittämiseksi. Niiden puitteissa voidaan tarjota sekä tutkintojen osia että tutkintojen ulkopuolisia kursseja ja moduleita, jotka ovat houkutteleva vaihtoehto elinikäiseen oppimiseen. Koulutuspolkuihin ne tuovat kiinnostavan lisäulottuvuuden, mutta kokonaisuus edellyttää rahoituspohjan selvittämistä – jatkuvaa oppimista ei voida kustantaa yksinomaan tutkintokoulutuksen resursseilla.

Kaikille ei voi tarjota kaikkea, vaan korkeakoulujen on kyettävä rakentamaan koulutuspolkujaan hallitusti ja strategialähtöisesti. Jos Haaga-Helia pystyy vastaamaan sekä opiskelijoiden että työelämän odotuksiin lisäämällä yksilöllisten opintopolkujen joustavuutta perustellusti ja monipuolisia oppimisympäristöjä rakentaen, päästään yhä lähemmäs päätavoitetta eli avataan ovet työelämään.