Kuinka vaikeaa onkaan sanoa ”en tiedä”. Pitäisihän sitä iän, kokemuksen ja koulutuksen kertyessä jo tietää ja osata hommansa! Me vaadimme paljon osaamista, tekemistä ja sitoutumista kanssaihmisiltämme, mutta usein kaikista eniten itseltämme. Se on varsinkin kaltaisteni 1960-luvulla syntyneiden tyttöjen DNA:ssa. Ainakin minun on aina ollut vaikeaa sanoa ”en tiedä”.

Kaikkea ei tarvitse ottaa vastuulleen

Organisaatiomme muutosvaiheessa jostain ihmeen syystä kuvittelin, että minun – tavallisen rivityöntekijän – tulee osata vastata kaikkiin ratkomattomiin kysymyksiin. Jouduin hakemaan näkemystä ammattilaiselta, joka opetti, että on asioita, joihin minun ei tarvitse ottaa kantaa tai esittää mielipidettä.

Minun tulisi ripustaa ainakin osa minulle kohdistetuista vaatimuksista ja kysymyksistä ”ajatusten pyykkinarulle” kuivumaan ja roikkumaan. Siellä ne saisivat tuulettua ihan niin kauan kuin siltä tuntuu. Ehkä ikuisesti vastausta vailla.

Epäonnistuminen opettaa onnistumaan

Ainoa keino onnistua on epäonnistua – ja paljon. Meidän ihmisten täytyy poistua mukavuusalueelta, kokeilla uusia asioita eikä pelätä riskin ottamista.

Kun esihenkilöni jakoi tiimissä sattumanvaraisesti Mood-kortit, minulle sattui kortti, jonka otsikkona oli FAIL. Kortin saaminen pysäytti ja oikeastaan liikutuin. Meidän täytyy uskaltaa joskus epäonnistua oppiaksemme onnistumaan paremmin. On vapauttavaa saada tällainen viesti omalta esihenkilöltä.

”Onko tästä kirjattu päätös jonnekin”, kollegani kysyi tiukkaan sävyyn hallinnollisen päätöksen kieltämättä epäselvien seuraamusten vuoksi. Koska en ollut suoraan osallinen tehtyyn päätöksiin, vastasin, että en tiedä, mutta voin yrittää selvittää. Ja lupasin palata asiaan, jos saan jotakin selville.

Opiskelija odotti kuulevansa minulta, mitä hänen nyt kannattaa tehdä ja mitä kursseja hänen seuraavaksi kannattaa valita. Hän halusi jutella. Vastasin, että en tiedä, mutta jutellaan. Enhän voi tuntea sinua ja tarpeitasi niin hyvin, että voisin ottaa vastuuta valinnoistasi. Mutta asia selviää, etkä voi tehdä täysin vääriä valintoja.

Turvassa harjoitellen

Kuinka helpottavaa onkaan sanoa ”en tiedä”. Olen toivottavasti oivaltamassa, että en voi tietää kaikkea, en voi ratkaista kaikkea, en voi kantaa vastuuta kuin omasta tekemisestäni. Opettelen edelleen vastaamaan pyyntöihin sanomalla ”en tiedä”. Voimana minulla on virren 508 sanat: Matkaani ohjaa! Kauas näe en, vain askelen, vaan ottaa tahdon sen.

Työelämän ei-tietämisen tähtihetkissä minua auttavat esihenkilö, tiimiläiset, kollegat sekä opiskelijat. Kiitos teille!

Kuva: www.shutterstock.com