Käsittelemme tässä artikkelissa musiikin opiskelua ja opettamista tarkkaavaisuuden haasteiden näkökulmasta. Ensin avaamme hieman tarkkaavaisuuden haasteiden kirjoa, haasteiden ominaispiirteitä ja esiintymismuotoja. Sen jälkeen tarkastelemme opettajan vuorovaikutusta ADHD-oppilaan kanssa: Mitä opettajan kannattaa ottaa huomioon toimintatavoissa, vuorovaikutuksessa oppilaan kanssa ja opetustilan valmistelussa?

Kolmannessa osiossa etsimme toimivia strategioita soittotuntien tilanteisiin, joissa oppilaalla on haasteita tarkkaavaisuuden kanssa. Lopussa käsittelemme tarkkaavaisuuden haasteiden tuomia erityisvaatimuksia kotiharjoitteluun.

ADHD

Meidän kaikkien tarkkaavaisuus häiriintyy joskus. Tilapäiset keskittymisvaikeudet voivat johtua esimerkiksi väsymyksestä, stressistä tai rauhattomasta ympäristöstä.

Pitkäkestoista, pysyvää haastetta keskittymiselle ja tarkkaavaisuudelle aiheuttaa aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden neuropsykiatrinen häiriö ADHD (Attention Deficit, Hyperactivity Disorder). ADHD tarkoittaa siis aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriötä, joka johtuu poikkeavuuksista aivojen toiminnassa.

ADHD voidaan jakaa kolmeen alatyyppiin, joita ovat

• yhdistetty esiintymismuoto (ADHD)
• tarkkaamaton esiintymismuoto (entinen ADD, Attention Deficit Disorder) ja
• yliaktiivinen tai impulsiivinen esiintymismuoto.

Yhdistetyn tyypin ADHD:ssa esiintyy kaikkia oireita eli yliaktiivisuutta, impulsiivisuutta ja tarkkaavaisuuden säätelyn vaikeuksia. Tarkkaamattomuustyypissä (entinen ADD) oireet painottuvat keskittymisen, oman ohjautuvuuden ja tarkkaavuuden säätelyn ongelmiin, mutta yliaktiivisuutta ja impulsiivisuutta ei esiinny. Yliaktiivisessa tai impulsiivisessa esiintymismuodossa oireet painottuvat nimensä mukaisesti yliaktiivisuuteen ja impulsiivisuuteen, joka voi ilmetä yllättävänä käyttäytymisenä, lyhytjänteisyytenä ja harkitsemattomina nopeina toimintatapoina.

Miten ADHD ilmenee?

Oireet ovat pitkäaikaisia, alkavat yleensä jo ennen kouluikää, ja niitä ilmenee kotona, koulussa ja harrastuksissa. ADHD ja sen eri esiintymismuodot kuitenkin havaitaan usein vasta kouluiässä, kun opinnot eivät suju odotusten mukaisesti. Keskeisiä oireita ovat yliaktiivisuus, impulsiivisuus ja tarkkaavaisuuden säätelyn ongelmat. Joskus keskittyminen voi vuorostaan olla hyvinkin kokonaisvaltaista, hyperfokusoitunutta, jolloin henkilö saattaa kadottaa ajantajunsa uppoutuessaan johonkin tiettyyn asiaan.

Vuorovaikutus ADHD-oppilaan kanssa

Opettajan tulee kiinnittää erityistä huomiota luottamuksen ja positiivisen vuorovaikutuksen rakentamiseen ADHD-piirteisiä oppilaita opettaessa. Molemminpuolista luottamusta kannattaa kehittää esimerkiksi varaamalla aikaa vapaaseen ja rentoon keskusteluun yleisesti kaikista oppilasta kiinnostavista asioista. Oppilaan kanssa kannattaa pitää hauskaa aina kun se on mahdollista, ja tämän vahvuuksiin tulee kiinnittää erityistä huomiota. Monet ADHD-piirteiset lapset ovat saaneet kuulla paljon valitusta käytöksestään ja saattavat pitää itseään tyhminä tai muuten huonoina, ja kaikki tällaisia ajatusmalleja purkava opettaminen on lapselle hyväksi. Kuitenkaan jatkuvaan sanalliseen kehuun lasta ei kannata hukuttaa, sillä jos lapsella on jo valmiiksi vaikeampaa pysyä tarkkaavaisena, voi toistuva sanallinen kehu tuntua monotoniselta ja menettää tehoaan.

ADHD-lapsille ohjeistaessa kannattaa pyrkiä pitämään ohjeet lyhyinä ja pilkottuina siten, että lapsi voi keskittyä aina yhteen asiaan kerrallaan. Katsekontakti ohjeita antaessa usein auttaa, ja tarvittaessa ohjeen voi toistaa tai pyytää oppilasta toistamaan ohje itse. Muistisääntöjen helpottamiseksi voi keksiä myös kaikenlaisia loruja tai lauluja, joiden avulla antaa ohjeet. Jokainen lapsi on yksilö, ja erilaiset keinot toimivat eri lasten kanssa. Lasta tulee kannustaa avoimesti ja matalalla kynnyksellä pyytämään apua tai ohjeiden toistamista ja kertomaan, minkä tyylisestä ohjeistuksesta hän pitää.

Vilkkaasti ja impulsiivisesti liikkuvaa ADHD-piirteistä lasta ohjeistaessa tätä ei kannata yrittää pakottaa pysymään paikoillaan, sillä tällöin kaikki lapsen energia ja keskittyminen menee paikallaan pysymiseen eivätkä opettajan antamat ohjeet jää mieleen. Mieluummin lapsi voi vaikka hyppiä paikoillaan samalla, kun ohjeita annetaan, ja ohjeistuksen tulisi olla selkeää ja mahdollisimman tiivistettyä. Diagnosoimattomillekin ylivilkkaille lapsille liike voi helpottaa keskittymistä, joten oppituntia häiritsemätöntä liikehdintää ei kannata liikaa rajoittaa lasten kanssa yleisestikään.

Jokainen lapsi on omanlaisensa, ja opettajan on hyvä tunnustella ja kysyä myös oppilaan vanhemmilta ja lapselta itseltään, minkälainen vuorovaikutus on lapsen mielestä hyvää ja turvallista. Toisille esimerkiksi kosketus on rauhoittavaa tai rohkaisevaa, toisille taas epämukava aistiärsytys. Hyvä opettaja tunnustelee ja kehittää kunkin oppilaan kanssa oikean, tälle sopivan ele- ja kehonkielen.

Opetustilan merkitys

Opetustilaa suunnitellessa olisi hyvä kiinnittää huomiota siihen, ettei tilassa ole turhia virikkeitä, jotka veisivät oppilaan huomion muualle. Esimerkiksi ylimääräiset soittimet, kirjat ja muut välineet on hyvä laittaa pois näkyvistä kaappeihin ja hyllyihin. Tarkkaavaisuuden kanssa kamppailevien oppilaiden kannalta olisi myös hyödyllistä, jos opetuksen voi järjestää mahdollisimman hälyttömässä ja taustameluttomassa tilassa. Lapsi kuitenkin oppii ja tottuu kaikenlaisiin ympäristöihin, etenkin jos vaikkapa taustamelu on tasaista ja aina samanlaista.

Ensimmäisillä soittotunneilla kannattaa varata aikaa rauhassa opetustilaan tutustumiseen huolellisesti. Koska rutiinit ja ennakoitavuus auttavat ADHD-oppilaita keskittymään, on hyvä pitää luokan järjestys aina samana. Jos tilan järjestely muuttuu tai sinne vaikka tuodaan uusi soitin, on etenkin lasten kanssa hyvä tutustua ja totutella uuteen järjestykseen rauhassa ennen opetuksen jatkamista levottomuuden välttämiseksi.

Strategioita opetukseen

Keskittymisen vaikeudet ilmenevät lapsilla usein niin, että lapsella on vaikeuksia tehdä asia loppuun, aloittaa uusi vaikealta tuntuva tehtävä ja lopettaa kiva asia kesken. Lapsi saattaa myös myöhästellä, unohdella tavaroitaan, hänellä on vaikeuksia kuunnella ja seurata ohjeita ja hän on häiriöherkkä. Nämä ilmenevät tyypillisinä haasteina soittotunneilla, kun lapsi tulee myöhässä paikalle, on unohtanut edellisen tunnin läksyt ja nuotit kotiin, ei jaksa keskittyä tunnin aiheeseen tai kuunnella opettajan ohjeistusta. Näissä tilanteissa voi kokeilla erilaisia strategioita opetuksen sujuvoittamiseen:

1. Luo tunneille rutiineja ja selkä rakenne, joka auttaa lasta hahmottamaan tunnin kulkua
2. Pilko opetettava asia tai tehtävät tarpeeksi pieniin osiin. Tämä auttaa lasta hahmottamaan tekemisen paremmin eikä ylikuormita liian isoilla kokonaisuuksilla
3. Pidä ohjeistus selkeänä, tiivistettynä ja tarkkana. Ohjeistusta voi tarvittaessa toistaa ja varmistaa lapselta, että tämä varmasti ymmärtää.
4. Tarjoa riittävästi lyhyitä taukoja. Jos lapsella on ylimääräistä energiaa tai vaikeuksia keskittyä yhteen asiaan pidemmän aikaa, lyhyet tauot voivat auttaa vähentämään kuormitusta.
5. Positiivinen vahvistus. Kehu ja palkitseminen pienistäkin saavutuksista auttaa motivoimaan ja rakentamaan itseluottamusta
6. Sisällytä lapsen kiinnostuksen kohteita opetukseen. Lapsen motivoitumiseen yleensä auttaa hyvinkin paljon, kun tunnilla soitetaan jotain lapsen omaa valitsemaa kappaletta tai suosikkibändin musiikkia.

Koska jokainen lapsi on yksilöllinen, oikeanlaisten toimintatapojen löytäminen voi viedä aikaa ja vaatia kokeilua. Tärkeää on kuitenkin olla kärsivällinen ja ymmärtäväinen sekä pitää kannustava ympäristö, joka auttaa lapsen oppimisessa.

Tarkkaavaisuuden haasteet kotiharjoittelussa

Tämä osio pohjautuu soiton opiskelua ja opettamista käsitteleviin musiikkipedagogien ja ammattilaisten tai hyvien harrastajien blogeihin ja vlogeihin. Monilla heistä on omakohtaisia kokemuksia soitonopiskelua vaikeuttavista tarkkaavaisuuden haasteista.

Toisaalta he ovat myös löytäneet ratkaisukeinoja ja kääntäneet tietyt haasteet ”supervoimikseen”, kuten Leah Murphyn (2023) ylikeskittymisen: Hyperfokusoitunut mieli voi unohtua työstämään yhtä ainoaa asiaa, jolloin osa tehtävistä jää tekemättä, mutta toisaalta kun ajan kulku unohtuu, ADHD-soittaja voi oppia lyhyessä ajassa huiman paljon.

Tarkkaavaisuuden haasteiden kanssa painiskelevien kotiharjoitteluun pätevät samat lainalaisuudet kuin muuhunkin soitonopiskeluun, mutta harjoittelu on luonteeltaan hyvin omatoimista, joten rakenteen ja suunnittelun merkitys korostuu entisestään.

Rakenne, rakenne, rakenne

Harjoittelun ja soittotuntien samanlaisina toistuvat rakenteet ovat oppimisen kulmakivi. Niinpä Goodner (2018) sekä Chen (2021) listaavatkin tussitauluun työn alla olevat kappaleet ja niihin liittyvät tavoitteet. Sitten he merkitsevät työvaiheet yksitellen suoritetuiksi. Tällöin oppilaalle on jatkuvasti selvää, mitä häneltä odotetaan tai mitä hän itse itseltään missäkin vaiheessa vaatii. Ja esimerkiksi Chenillä on pysyvä harjoitusohjelma, jossa tietyt vaiheet toistuvat aina samassa järjestyksessä mutta kuhunkin vaiheeseen kuluvaa aikaa tai sisältöä ei määritellä tarkkaan.

Koska ADHD-aivoissa ajatukset helposti normaalisti poukkoilevat, harjoitellessa on tärkeää keskittää huomio tavalla tai toisella ainoastaan yhteen harjoiteltavaan tavoitteeseen tai tehtävään. Jotkut hyödyntävät tässä muun muassa Pomodoro-menetelmää, jossa keskitytään ennalta määrätty aika vain yhteen opittavaan asiaan. Lopulta ajastimen pirinä myös muistuttaa, että on aika pitää taukoa.

Motivaatiota vaihtelusta ja toiminnallisuudesta

Uutuudenviehätys tukee ADHD-soittajan motivaatiota ja keskittymistä, minkä vuoksi Goodner (2018) esimerkiksi kirjoittaa harjoituksia paperilapuille ja sulloo ne purkkiin, josta oppilas sitten saa joka kerta yllätystehtävän. Petersen puolestaan kannustaa mahdollisuuksien mukaan vaihtamaan välillä harjoitushuonetta tai jopa kävelemään treenin aikana.

Goodnerin ja Petersenin (2020) mukaan tarkkaavaisuuden haasteet näkyvät usein myös oppilaan tarpeena olla liikkeessä ja oppia ennen kaikkea tekemisen – ei opettajan kuuntelemisen – kautta. Siinä missä neurotyypilliset hieman vanhemmat lapset oppivat useimmiten parhaiten pysyessään paikallaan, ADHD-aivot ovat vastaanottavaisimmillaan, kun keho liikkuu.

Ylipäätään huomion keskittäminen fyysisiin kohteisiin, kuten sormenpäihin tai johonkin soittimen osaan, tekee oppimistilanteesta konkreettisemman. Jotkut myös lisäävät nuotteihin visuaalisia lisämerkintöjä esimerkiksi väritusseilla tai muistilapuilla.

Aloittamisen vaikeus, tehtävien pilkkominen ja onnistumisen kokemukset

Murphy (2023) toteaa, että itseohjautuvuuden haasteiden vuoksi ADHD-piano-oppilaan on vaikeaa aloittaa harjoitussessiota, ja siksi tärkeintä on vain ”ilmestyä paikalle” eli istua tuoliin ja avata nuottivihko. Petersen (2020) neuvoo merkitsemään harjoitusajat kalenteriin, mikä myös helpottaa alkuun pääsemistä. Toisaalta harjoituksen sopivaa kestoa voi olla vaikeaa määritellä etukäteen, koska keskittymiskyky voi vaihdella niin paljon päivästä toiseen.

Siinä missä useimpien oppilaiden kannattaa Murphyn (2023) mukaan aloittaa hankalammista tai ikävimmistä tehtävistä, ADHD-oppilaan on parempi kerätä vauhtia mahdollisimman miellyttävästä tekemisestä, kuten improvisoinnista tai lempikappaleen soittamisesta. Kun kiinnostus on herännyt, keskittyminen on vahvempaa ja on helpompaa harjoitella hankalampiakin asioita. Harjoittelussa on muutenkin tärkeää edetä mahdollisimman tarkkarajaisten pienten tavoitteiden tai tehtävien kautta, jolloin oppilas saa jatkuvasti motivaatiota ruokkivia onnistumisen kokemuksia.

Yhteenveto

Luottamuksellinen ja turvallinen suhde opettajan ja oppilaan välillä on tärkeää kaikessa opetuksessa, mutta koska tarkkaavaisuuden haasteista kärsivät lapset saavat todennäköisesti muita lapsia enemmän korjaavaa palautetta, on erityisen tärkeää, että soitonopettaja suhtautuu heihin myönteisesti kannustavasti ja ymmärtäväisesti. Myös opetustila olisi mahdollisuuksien mukaan hyvä pitää mahdollisimman yksinkertaisena, jottei huomio keskity oppimisen kannalta epäolennaisiin virikkeisiin.

Opetuksen rutiinit, suunnittelu, selkeä rakenne ja ohjeistuksen yksiselitteisyys ovat tärkeitä silloin, kun oppilaalla on haasteita tarkkaavaisuudessa. Monen ADHD-oppilaan on hyvin vaikeaa keskittyä useaan asiaan samaan aikaan, ja tämä tulisi ottaa huomioon myös tehtävänannoissa sekä tuntisuunnitelmissa. Kun tehtävänannot pilkotaan tarpeeksi pieniin osiin ja välivaiheiden ohjeistukset ovat täysin yksiselitteisiä, oppilas voi keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Tällöin oppiminen voi olla hyvinkin tehokasta ja tehtävät on helpompaa saattaa loppuun.

Itsesäätelyn haasteiden vuoksi myös harjoittelun aloittaminen on monille hankalaa, mutta jotkut ovat onnistuneet selättämään vaikeudet merkitsemällä harjoitussessioiden aloitusajat etukäteen kalenteriin.

Usein tarkkaavaisuuden haasteisiin liittyy korostunut tarve liikkua. Niinpä esimerkiksi ADHD-lapsia ei tulisi kahlita penkkiin vaan heille luontaista liikettä kannattaisi pikemminkin hyödyntää osana opetusta. Useimmille välitön toiminnallisuus toimii pitkiä ohjeistuksia paremmin, ja huomion keskittäminen johonkin kehon osaan tai muuhun konkreettiseen kohteeseen tehostaa oppimista.

Kun tarkkaavaisuus harhailee, tylsistyminen iskee nopeasti, ja niinpä opettajan tulisi pyrkiä tarjoamaan tuoreita näkökulmia opetettaviin sisältöihin, vaikka opetuksen perusrakenne pysyisikin samana. Motivaatiota ja keskittymistä voi tukea esimerkiksi soittamalla oppilaan lempimusiikkia tai vaihtamalla tehtäviä nopealla tahdilla.

Tarkkaavaisuuden haasteet voivat näkyä soittotunneilla hyvin monenlaisilla tavoilla oppilaasta riippuen, ja monet erityisesti ADHD-piirteisten lasten opetukseen soveltuvista menetelmistä ovat hyviä pedagogisia työkaluja muussakin opetustyössä, koska kaikilla on toisinaan olosuhteista johtuvia tarkkaavaisuuden haasteita. Ja vaikka tauotus on tämäntyyppisille oppilaille muita tärkeämpää, jokaisella on oma tauottoman keskittymisen rajansa, joka opettajan pitää pystyä havaitsemaan.