Notaatio eli nuottikirjoitus on järjestelmä, jolla merkitään musiikkia. Nuotit kirjoitetaan viivastolle, jossa jokaisella äänellä on oma paikkansa. Nuotista selviää sävellaji, tahtilaji sekä musiikin rytmi ja aika-arvot. Toisinaan nuottiin merkitään kappaleen tempo eli nopeus, tyylilaji, dynaamiset erot eri kohdissa tai muita ilmaisullisia asioita.

Varhaisimpia viitteitä nuottikirjoituksesta on löydetty nuolenpäätauluista Babyloniasta noin vuodelta 1400 eKr. (Kilmer & Civil 1986). Sittemmin nuotinkirjoitus on kehittynyt nykypäivänä tunnettuun muotoon, jossa viivastolla on viisi viivaa sekä ala- ja yläapuviivoja, nuotinpäitä sekä varsia. Aikana, jolloin äänitteitä musiikista ei ollut, notaatio eli musiikin merkitseminen paperille on ollut keino tallettaa musiikkia.

Nuottien myynti kolminkertaistui vuosina 1890-1909 (Tin Pan Alley), ja vuonna 1910 oli nuottien myynnissä huippuvuosi. Sen jälkeen nuottien myynnin määrä on laskenut. Jazzmusiikkia on levytetty ensimmäisen kerran vuonna 1917. (Uotila 2017.) Äänitteet mahdollistavat musiikin omaksumisen sekä oppimisen kuuntelemalla ja imitoimalla. 

Nuotit ovat tärkeä työkalu muusikoille sekä musiikin harrastajille oppia hahmottamaan musiikkia. Nuotit ovat universaali kieli, jonka avulla voidaan kommunikoida. Uusien kappaleiden harjoittelu sekä omaksuminen helpottuvat nuotinluvun myötä, ja musiikillisten kuvioiden sekä rakenteiden käsitys helpottuu.

Lähtökohdat musiikin harrastuksen alkuun lapset vs. aikuiset

Soittotaidon opettelu ja nuotinlukutaidon harjoittelu aloitetaan yleensä jo varhain lapsuudessa. Se on hyvin luonnollista leikin ja edelleen sen antaman ilon myötä. Musiikin opiskelu on nautinnollista ja silmissä kiiltää vain tavoite tulla isoksi muusikoksi. Soittotaidot ja musiikin ymmärryksen taidot karttuvat vuosi vuodelta yhdessä visuaalisten ja motoristen taitojen kehittyessä. (Jykevä 2019.) Lapsen oppimisprosessi on ennakkoluulotonta ja motivoitunutta. Kaikki on uutta ja mielenkiintoista. Vertailtaessa lähes kaikki samaa ikäluokkaa olevat lapset hallitsevat musiikkia keskimääräisesti samalla tasolla. Paineet osata juuri sillä hetkellä enemmän ovat pienet.

On luonnollista, että iän lisääntyessä myös monet oppimiseen liittyvät asiat, kuten oppimiskyky, -metodit ja samalla koko oppimisprosessi muuttavat muotoaan. Aikuisiällä monet opiskelun osa-alueet tuntuvat vaikeutuvan, mutta toisaalta on myös alueita, jotka iän mukanaan tuoman kokemuksen kautta helpottuvat selvästi avaten aikuisopiskelun kannalta katsottuna aivan uudenlaisia näkökulmia opittavaan ainekseen. Yksilölliset erot aikuisten välillä ovat suuremmat kuin lapsilla, mistä syystä erityisesti keskustelevassa ja ryhmämuotoisessa opiskelussa aikuisilla saattaa olla enemmän annettavaa harrastuksena. (Salonen 2001.)

Musiikin aikuisoppijoilla on jo vuosien myötä oma persoonallinen tyylinsä ja elämänkokemuksensa. He ymmärtävät harjoittelun ja oman työn merkityksen vaikutukset musiikin opiskeluun. Heille on myös kehittynyt usein oppimisen esteitä, esimerkiksi käsityksiä oman oppimiskyvyn rajoitteista tai hallitsevista myyteistä. 

Ikääntyessä ihmisen käyttömuistin kuormituskyky heikkenee

Aikuisella opiskelijalla uudet asiat pitää yhdistää käytäntöön, jotta ne koetaan mielekkääksi ja jotta oppimisen tunnetila pysyy positiivisena. Aikuisen opiskelijan tavoitteet ovat usein nykyhetkessä. Kokemuksellinen tieto aikuisella on laajempaa kuin nuorella. Tämä voi ilmetä ennakkoasenteina tai vanhoina ei-toimivina rutiineina.  Pelot ja käsitykset omasta oppimisesta voivat rajoittaa oppimista, ellei uuden oppimista ota haasteena. Aikuisenakin opiskelijana on ihan hyväksyttävää hyväksyä aloittelijan kyvyttömyys eikä verrata itseä aikuisiin, jotka ovat päässeet aloittamaan musiikin opiskelun ja lapsena. (Marja-Aho 2008.)

Sävelten ja asteikkojen maailmaan

Sävelet ja niistä muodostuvat asteikot ovat kaiken musiikin pohja. Sävelten opettaminen aloitetaan heti ensimmäisestä soittotunnista. Jos minkäänlaista musiikkitaustaa ei ole, olisi oppilas hyvä heti totuttaa sekä sävelkorkeuksien tunnistamiseen että tuoda nuotit visuaalisesti tutuksi. Oppilaan tulisi tunnistaa sävelkorkeuksien muutoksia musiikkia kuulemalla sekä nuotista katsomalla, milloin musiikki menee ylös ja milloin alas. Säveliin on helpoin tutustua oman soitettavan instrumentin kautta.

Yksi tuhannesta ihmisestä omaa absoluuttisen sävelkorvan, mikä tarkoittaa sitä, että ihminen pystyy tunnistamaan sävelkorkeuksia ehdottoman tarkasti. Myös 1,5 prosentilla maailman ihmisistä on amusia eli neurologinen häiriö hahmottaa vaihteluita sävelkorkeuksissa. Nämä ovat kuitenkin tapauksia, joita opettaja kohtaa erittäin harvoin työssään.

Aikuisopiskelijat monesti tietävätkin jo, että sävelet pohjautuvat aakkosiin. Sävelten opettaminen tavallisesti aloitetaan keski-C:stä ja edetään siitä järjestyksessä ylöspäin C, D, E, F, G, A, B. Nuottien opettelu aloitetaan g-avaimelta, koska se sopii useimmille soittimille.

Kun kaikki nämä sävelet on opittu, olemme muodostaneet ensimmäisen asteikon eli C-duuri asteikon. Tonaalisessa musiikissa oppilaille on alkuun tärkeää tehdä duuriasteikko tutuksi, sillä jokaisella sävelellä on siinä oma funktionsa. Duuriasteikon kautta johdatetaan oppilas myös tonaalisen musiikin harmonioihin. Harjoitukseksi duuriasteikon voi oppilaan kanssa laulaa eri korkeuksilla, jolloin oppilas alkaa tuntemaan, miltä se kuulostaa. Asteikko auttaa oppilasta hahmottamaan myös sävelkorkeuksia ja eri äänten välisiä hyppyjä eli intervalleja.

Monille aikuisopiskelijoille nuottien opiskelu on hyvin kiinnostavaa, mutta oppiminen voi kuitenkin olla hidasta. Etenkin nuottien siirtäminen soitettavalle soittimelle voi tuottaa haasteita, sillä se vaatii jo edistynyttä silmä-käsi-koordinaatiota. Pitää osata yhdistää useita eri palasia kokonaisuudeksi; lukea nuottikirjoitusta, osata nimetä ne, tunnistaa sävelkorkeuksia ja sävelten kestoja sekä tuntea oma soitin riittävän hyvin osatakseen siirtää nämä asiat sinne. Nuottien oppiminen on kuitenkin etenkin länsimaisessa taidemusiikissa välttämättömyys, jotta voimme opetella uusia kappaleita.

Intervallit, nuotinluku ja solfa

Intervalli tarkoittaa kahden eri sävelen etäisyyttä toisistaan. Kun opiskelija tunnistaa erilaisia intervalleja, on nuotinluku laulaen helpompaa, etenkin kun melodiassa esiintyy yhtä askelta isompia ”hyppyjä”. Isommat välimatkat melodiassa voivat tuntua haastavammilta, kuin askel askeleelta liikkuminen.

Usein melodioiden toistaminen korvakuulolta ensin on suurimmalle osalle oppilaista helpompaa, sillä monelle on varmasti tuttua se, kun lauleskelee jonkun kappaleen melodiaa. Laulaessa voidaan rauhassa hakea ääniä ja kuullaan, kun ääni resonoi samassa kohdassa opettajan kanssa. Toisaalta oppilaalle voi olla iso kynnys laulaa, jolloin visuaalinen nuottikuva tukena voi tehdä laulamisesta helpompaa. Kun lauletaan erilaisia harjoitteita, voi samalla katsoa, mihin kohtaan nuotti osuu viivastolla. Tärkeintä on hahmottaa, milloin laulaessa liikutaan ylöspäin ja mikä on ylös- tai alaspäin nuottiviivastolla.

Aikuisillekin voidaan luoda helpotukseksi erilaisia matalan kynnyksen harjoitteita. Alkeisoppilaiden kanssa aihetta kannattaa rajata, esimerkiksi käytetään duurissa kulkevaa melodiaa, joka liikkuu asteikon viidenteen ääneen asti. Tällöin ei tarvitse oppia heti kaikkia intervalleja ja lähdetään liikkeelle pienimmistä ”hypyistä”.

Intervalleja opeteltaessa on hyödyllistä osata laulaa duuriasteikko ja löytää asteikon ensimmäinen sävel. Intervallit etenevät loogisesti numeroina ja niillä on omat nimet: 1. priimi, 2. sekunti, 3. terssi, 4. kvartti, 5. kvintti jne. Aluksi intervalli kannattaa muodostaa suhteessa asteikon ensimmäiseen säveleen, mutta intervalli voidaan luoda ylöspäin mistä sävelestä tahansa. Voidaan kokeilla, miltä eri intervallit kuulostavat suhteessa perusääneen.

Unkarilaisessa Kodály-metodissa hyödynnetään tuttuja melodioita, mikä voi osaltaan tukea intervallien muistamista. Esimerkiksi ”Tuiki tuiki tähtönen” -alkaa kvinttihypyllä. Lisäksi on mahdollista käyttää tukena solmisoimista, eli asteikon 1.–5. sävelten nimeämistä ”Do”, ”Re”, ”Mi”, ”Fa”, ”So” käsimerkkejä apuna käyttäen. Nämä nimitykset ovat sävellajista riippumattomia.

On hyvä huomioida, että samalla intervallilla voi olla erilaisia laatuja, näistä yleisimmät ovat pieni, suuri ja puhdas. Alkeisoppilaalle ei kuitenkaan kannata opettaa niitä vielä tässä vaiheessa, sillä harjoitteista voi tulla liian kuormittavia ja teoriapainotteisia. Hyvä harjoite alkuun olisi duurikolmisoinnun laulaminen alimmasta sävelestä lähtien, mikä luo eräänlaiset ”ankkurit” melodiaan. Kolmisointu muodostuu asteikon 1., 3. ja 5. äänistä. Voidaan laulaa melodioita, jotka liikkuvat vain näiden sävelten välillä, niin että eri variaatiot tulee harjoiteltua ylös- ja alaspäin (1. ja 3., 3. ja 5., 1. ja 5. sävel).

Kun melodian ”ankkurit” ovat kunnossa, 2. tai 4. ääneen eteneminen on helpompaa, kun voi mennä ankkurisävelestä yhden askeleen ylös tai alaspäin (duuriasteikon mukaan). Lisäksi voidaan harjoitella miltä kuulostaa, kun laulaa pelkästään 2. ja 4. säveltä ylös- tai alaspäin. Opettaja voi tehdä erilaisia harjoitteita, joissa käyttää vain tiettyjä säveliä, lisäten pikkuhiljaa kaikki viisi säveltä käyttöön.

Rytmin opiskelu aikuisille: haasteista vahvuuksiin

Aikuisena uuden asian oppiminen voi tuntua haastavalta, mutta samalla aikuisopiskelijoilla on useita vahvuuksia, jotka tekevät rytmin opiskelusta mielenkiintoisen ja palkitsevan kokemuksen. Monet aikuisopiskelijat ovat jo kehittäneet hyviä kuuntelu- ja hahmotustaitojaan vuosien varrella, mikä auttaa heitä hahmottamaan ja sisäistämään rytmiikan periaatteita. Lisäksi aikuisilla on yleensä vahvempi motivaatio ja itseohjautuvuus oppimisessaan, mikä tekee heistä sitoutuneempia ja aktiivisempia oppijoita.

Rytmin opetuksessa on käytettävissä monia erilaisia työkaluja ja menetelmiä, jotka voivat auttaa aikuisopiskelijoita oppimaan ja kehittymään. Yksi tehokas tapa on käyttää erilaisia rytmiikkaharjoituksia ja -pelejä, jotka auttavat opiskelijoita hahmottamaan erilaisia rytmiikkaan liittyviä käsitteitä ja harjoittamaan niitä käytännössä. Lisäksi musiikin kuuntelu ja analysointi ovat tärkeitä osia rytmin opiskelua, ja aikuisopiskelijat voivat hyödyntää erilaisia musiikkikappaleita ja tyylejä tutkiessaan ja harjoitellessaan rytmiikan perusteita.

Toinen tehokas työkalu rytmin opetuksessa on teknologia. Erilaiset sovellukset voivat tarjota interaktiivisia harjoituksia ja tehtäviä, joilla opiskelijat voivat harjoitella rytmiikan eri osa-alueita omassa tahdissaan ja omalla tasollaan. 

Kokonaisuudessaan rytmin opiskelu aikuisopiskelijoille voi olla sekä haastavaa että palkitsevaa. Haasteista huolimatta aikuisilla on useita vahvuuksia, jotka auttavat heitä oppimaan ja kehittymään musiikin rytmiikan parissa. Tärkeintä on pilkkoa harjoitukset pieniin osiin ja harjoitella pala kerrallaan, jotta oppilas ehtii sisäistämään uuden tiedon. Opettajan rooli on löytää sopivat työkalut ja menetelmät, jotka sopivat kullekin opiskelijalle ja tukevat heidän oppimistaan ja kehitystään.

Muutakin kuin palluroita

Missä vaiheessa ja missä määrin nuotinluvun opetusta mukaan otetaan vähitellen muitakin kuin sävelkorkeutta ja kestoa merkitseviä määreitä, kuten sanat, artikulaatio (staccato, legato) sekä dynamiikka (forte, piano, crescendo, diminuendo). Pohdin tätä musiikillisten esitysmerkintöjen (artikulaatio, dynamiikka) kannalta.

Ajatellako, että ensin kannattaa melko sujuvasti hallita pari oktaavia nuottikirjoitusta, joka ilmaisee äänen korkeuden ja mistä kohtaa instrumenttia se otetaan, mukaan lukien muutaman etumerkinnän ja väliaikaisten etumerkkien osaaminen. Vai, että jospa hyvinkin pian otetaan mukaan muutama yksinkertainen artikulaatiota sekä dynamiikkaa ohjaava merkintä, kuten piste – lyhennetty nuotti tai voimakkaan (forte) ja vähemmän voimakkaan (piano) soitto- tai laulutavan merkintä. Monimutkaistaako se nuottikuvan hahmottamista ja muuttamista soittosuoritukseksi vai tuoko se lisää mielenkiintoa oppimisprosessiin ja ymmärrystä näiden merkintöjen olennaisuuteen myöhemmässä vaiheessa?

International Music Teachers Exchange -verkkosivulla käymäni keskustelut aiheesta olivat valaisevia. Lähes kaikki ottivat kantaa sen puolesta, että ilmaisulliset merkinnät kannattaa ottaa mukaan opetukseen kaiken ikäisille lähes saman tien.

Tässä on huomioitava myös se, että kosketinsoitin nimeltä piano on lyhennys sanasta piano e forte (myös fortepiano), ja sai nimensä, koska soittimella pystyi siis soittamaan hiljaa tai kovaa, mitä cembalolla taas ei voinut. Sen nimeksi ei tullut mikään äänialaa tai äänen korkeutta kuvaava nimitys, vaan melko puhtaasti ilmaisullinen ja ehkä hieman myös soitto-olosuhteisiin ja mahdollisuuksiin liittyvä eli akustinen. Tai jospa koko nuotinluvun oppimisen tapahtumaa lähestyisikin siltä kantilta, että jo yhdellä sävelellä voi luoda monenlaisia efektejä ja tunnelmia artikulaation ja dynamiikan keinoin ja vähitellen tutustutaan sävelvalikoimaan ja laajennetaan sitä.

Vaikka lyhyt artikkelini käsitteleekin esitysmerkintöjen liittämistä varsinaiseen nuottikirjoitukseen, niin voisivathan ne heti olla osa myös tabulatuurinuottikirjoitusta.