Siirry sisältöön
Rohkeus
Ennakkoluulottomuus on rohkeutta

Rohkeutta on uskaltaa tehdä asioita eri tavalla, kehittää omia ja työyhteisön toimintatapoja. Kannattaa lähteä mukaan innostaviin hankkeisiin ja jakaa omia oivalluksia, kirjoittaa Heli Bergström.

Kirjoittajat:

Julkaistu : 19.03.2021

Haaga-Helian strategiassa rohkeus viittaa erityisesti vahvaan kokeilukulttuuriin, mutta käytännössä rohkeus ilmenee mitä erilaisimmilla tavoilla. Kuvaan tässä blogikirjoituksessa, mitä rohkeus itselleni merkitsee ja koetan kannustaa kollegoja rohkeuteen.

Rohkeus tarkoittaa minulle ennakkoluulottomuutta ja valikoimatonta asennetta tarttua asioihin ja viedä ne päätökseen. Tyydytän omaa tarvettani oppia uusia asioita uusilta ihmisiltä ja uusilta ympäristöiltä syöksymällä rohkeasti niitä kohden. Tätä eivät muut läheskään aina ymmärrä ja minut leimataankin usein etenemistavaltani liian rohkeaksi ja liian energiseksi. Kuulen usein ”miten aina jaksatkin”, ”etkö jo voisi vähän hidastaa” tai ”olet hullu, kun tuohonkin lähdet”. En anna kommenttien vaikuttaa itseeni, vaan jatkan rohkeasti kohti seuraavia haasteita niin kauan, kuin se itsestäni tuntuu hyvältä.

Organisaatiouudistus toi uusia mahdollisuuksia

Haaga-Helian koen toimintaympäristönä rohkeuteen kannustavana. Rohkeutta on uskaltaa tehdä asioita eri tavalla, kehittää omia ja työyhteisön toimintatapoja, lähteä mukaan innostaviin hankkeisiin, jakaa omia oivalluksia ja saavutuksia ryhmässä, haastaa opiskelijoita ja kollegoja ylittämään omat aiemmat saavutuksensa.

Meillä kaikilla on tällä hetkellä oivallinen tilaisuus olla rohkeita, sillä organisaatiorakenteen muututtua meillä on uusia mahdollisuuksia vaikuttaa omaan tekemiseemme. Vaikka olen profiloitunut nyt HR ja johtaminen -osaamisalueelle, voisin aivan hyvin toimia myös raha ja talous -osaamisalueella tai Masterissa tai TKI:ssä tai kaupallisessa… vain rohkeus on rajana.

Muutos on useimmille ihmisille pelottava kokemus ja siksi muutos mieluummin kyseenalaistetaan kuin hyväksytään. Itse pidän muutostilanteista ja olen niissäkin ärsyttävän rohkea. Tämän päivän muutokset vaativat rohkeutta. Mitä jos joutuisit astumaan uuteen rooliin vain siksi, että muutos pakottaa siihen? Millaisia vaatimuksia ympäristön muutokset tuovat sinun työhösi? Pelottavatko nämä sinua vai tuntuuko olosi rohkealta?

Yrittäjä ylittää rajoja

Olen opettaja ja yrittäjä. Yrityksessäni toimin rohkeasti pääasiassa ulkomaisten yhteistyökumppaneiden kanssa, koska se laajentaa osaamistani ja tuo mukavaa suolaa erilaisten tilanteiden muodossa. Olen koko yrittäjätaipaleeni ajan toiminut pääasiassa virtuaalisesti jo pitkien maantieteellisten etäisyyksien vuoksi ja jo kauan ennen koronaa. Koetan kannustaa opiskelijoitanikin vuorovaikutukselliseen rohkeaan yhteistyöhön oman mukavuusalueen ulkopuolelle – useilla tämä tarkoittaa Suomen rajojen ylittämistä.

Kollega, uskalla sinäkin olla rohkeasti rohkea – uskalla tarttua siihen itsellesi vieraampaan asiaan tai tekemiseen, uskalla haastaa itsesi!

Kuva: www.shutterstock.com