Jatkuva oppiminen
Jatkuvan oppimisen mitä, missä, milloin ja miten
Julkaistu : 29.10.2019
Yhteisöllinen ja yksilöllinen kietoutuvat toisiinsa osaamisen kehittämisessä. Osaamisen tarve ja kehittyminen on yksilöllistä, mutta myös yhteisöön, aikaan ja paikkaan sidottua. Tämän ymmärtäminen on tärkeää jatkuvan oppimisen ohjaamisessa.
Olen koko työurani ajan ollut jatkuva oppija, sillä opettajankouluttajan osaaminen hankitaan työssä oppien ja opiskellen. Opiskelu ja työ ovat limittyneet toisiinsa koko opettajankouluttajaurani ajan.
Minulla on ollut onni tehdä työtä yhteisössä, joka elää osaamisen kehittämisestä. Opettajakorkeakoulussa tuotetaan jatkuvan oppimisen palveluja aikuisille ja kehitetään omaa osaamista yhteisönä ammatillisen ja korkeakoulutuksen sekä työelämän tarpeita ennakoiden. Uuden oppimisen tarve nouseekin juuri tuosta jatkuvasta, tulevaisuutta ennakoivasta otteesta työssä.
Saan käyttää työaikaani osaamiseni kehittämiseen. Työnantajani on esimerkiksi tukenut opintojani, kun olen opiskellut draamakasvatusta yliopistolla. Työ motivoi minua itseni kehittämiseen myös vapaa-ajalla. Olen siis monessa suhteessa onnekas ’jatkuva oppija’!
Uuden osaamisen tuottamiseen tarvitaan koulutuksen, työelämän ja erilaisten verkostojen yhteistyötä (ks. Sitran raportti 2019). Opitaan siis yhdessä ja yhteisöissä. ”Osaaminen ei ole yksilön korvien välissä oleva ominaisuus vaan yhteisön vuorovaikutuksen ominaisuus. Työntekijän haasteena on ylittää itsensä muiden avulla”, toteaa Esko Kilpi (2019) artikkelissaan teoksessa Saa soveltaa.
Työssä tarvittava osaaminen on laajempaa kuin esimerkiksi tutkinto tai pätevyys (ks. Kilpi 2019). Osaamisen arvioinnissa ja ohjauksessa tulisikin nähdä yli koulutuksen ja tutkintojen rajojen. Jatkuvan oppimisen työryhmä ottaa kantaa tähän ja esittää väliraportissaan (2019) ohjauksen modernisointia, osaamiskartoitusten käyttöönottoa sekä työelämässä tapahtuvan oppimisen ja arkioppimisen tunnistamista ja dokumentointia. Kaikki edellä mainittu on tärkeää jatkuvan oppimisen mahdollisuuksien kehittämiseksi, ja toteutuksia mietitäänkin tällä hetkellä kuumeisesti korkeakoulutuksen piirissä.
Työn opinnollistamisen käytänteiden kehittäminen on avannut työssä oppimista uudella tavalla osaksi korkeakoulusta ja rakentanut siten polkuja myös jatkuvalle oppimiselle. Opinnollistamisen toimintatapoja kehitettäessä on saatu aikaan muutosta asenteissa ja toimintatavoissa korkeakoulutuksessa ja myös työelämässä, kun työssä oppimisen arvoa osaamisen kehittämisessä ymmärretään entistä paremmin.
Opinnollistamisen toimintatavat ovat myös tuoneet osaamisen arviointiin ja kehittämisen ohjaukseen uusia toimijoita työelämästä. Toteemi-hankkeen tuoreessa julkaisussa ’Työn ja oppimisen liitto’ esitetään useita esimerkkejä siitä, miten korkeakoulutuksessa on onnistuttu kehittämään toimivia ohjauksen käytänteitä, jotka tukevat jatkuvaa oppimista.
Jatkuvan oppimisen mahdollistaminen edellyttää sekä korkeakouluilta että työpaikoilta entistä enemmän joustavuutta, nopeaa reagointia, avoimuutta ja mahdollisuuksia tarjota koulutusta ja muita osaamisen kehittämisen mahdollisuuksia niin, että opiskelu onnistuisi työn ohessa ja työssä oppien. Tämä kaikki tunnistetaan hyvin korkeakouluissa.
Ammattikorkeakouluissa toimitaan jo nyt opiskelu- ja työuransa eri vaiheissa olevien opiskelijoiden kanssa, kun lähes puolet opiskelijoista on jo enemmän tai vähemmän jatkuvan oppimisen polulla; työstä koulutukseen siirtyneitä, uraa vaihtavia tai tutkintoa täydentäviä aikuisia opiskelijoita, joilla on jo erilaista työ- ja elämänkokemusta. Jatkuvaan oppimiseen, osaamisen kehittämiseen, tarvitaan ohjausta siellä, missä osaamista tarvitaan; työssä, koulutuksessa, työn ja koulutuksen rajapinnoilla. Jatkuvan oppimisen ohjaaja olet sinä, haagahelialainen opettaja, mutta hän voi olla myös työelämämentori tai muu osaaja työpaikalla.
Lähteitä