”Mitä mä mietin, että kun on tää [shimmer eli ihon sähkönjohtavuutta mittaava laite] kätösessä, että jos mä vähän puristelen vahingossa, että rikonko mä tän laitteen. Tää oli tämmöinen mielenkiintoinen kokemus tässä.”

Edellisessä blogikirjoituksessa aiheena oli, miltä tuntuu työskennellä vuorovaikutuslaboratoriossa. Näkökulma oli työntekijöiden. Tässä blogikirjoituksessa ääneen pääsevät opettajaopiskelijat ohjaajineen, jotka ovat osallistuneet ohjausvuorovaikutustutkimukseen (VALAA eli ”Vaikuttava ja laadukas ohjaus opettajan työssä” -hankkeessa) vuorovaikutuslaboratoriossa. Osallistujien kokemuksia laboratoriovuorovaikutustutkimuksesta on kerätty sekä vuorovaikutusvideoinnin jälkeen että reflektiovideointien aikana. Reflektiotilaisuuksissa osallistujat ovat katsoneet oman vuorovaikutustallenteensa ja keskustelleet sen herättämistä ajatuksista ja tunteista.

”Tää oli vaikee, koska ei saanut ottaa katsekontaktia niin mä huomasin, että mun on vaikee käydä sitä dialogia”.

”Joo, se on totta, että ei oikein tiennyt mihin laittaa silmänsä. Et se aiheutti vähän tuskaa. Että väkisin välillä vähän vilkuilee.”

”Katse on meidän lajissamme kehittynyt ylivertaisen voimakkaaksi: silmät, kasvojen lihakset ja tavat, joilla niitä käytämme (Mäkelä ym. 2013, 34)”. Katse on olennainen osa vuorovaikutusta niin kuin yllä olevat opiskelijoiden sitaatitkin kertovat. Kun vuorovaikutuslaboratoriossa kerätään biometristä dataa, tekniset asetukset vaativat pään pitämistä melko paikallaan. Tämä tuntuu vuorovaikutuksen näkökulmasta oudolta. Toisella vuorovaikutuskuvauskierroksella väljensimme palautteen pohjalta ohjeistusta ja sallimme pään liikuttelun: Oli pakko tehdä kompromissi biometrisen datan saamisen ja vuorovaikutuksen luonnollisuuden välillä.

”Ensin ajattelee, että vaikuttaa enemmänkin ilmeisiin, eleisiin, mutta kyllä mä ainakin kääntelin päätäni. Mutta ei hirveesti vaikuttanut.”

Laboratorio-olosuhteet vaikuttavat aluksi ihmisten toimintaan: He ovat tietoisia sekä ympäristöstä että laitteistosta. Tämä voi johtaa epäluonnolliseen toimintaan. Vaikutus häviää kuitenkin nopeasti, jopa tunnissa tai keskustelun päästyä kunnolla vauhtiin. (Pentland 2012; Peräkylä 2016.) VALAA:n osallistujat toimivat selvästi jähmeästi ensimmäisessä vuorovaikutusvideoinnissa, mutta seuraavilla laboratoriovideointikerroilla ympäristön vaikutus oli silminnähden vähenemään päin.

”Yllättävän luontevalta. Mun mielestä. Mutta ehkä se johtuu siitä, että me tunnetaan toisiamme jo niin hyvin. Että ei, ainakaan mulla, vaikka on vähän kuumottavaa niin ei tää kuitenkaan niin kuumottavaa. – – Erittäin hyvin ryhmäytyny ryhmä mun mielestä.”

Osa osallistujista koki vuorovaikutuksen laboratoriossa luontevaksi. Luontevuuteen vaikutti muun muassa hyvä ryhmäytyminen sekä se, että ryhmäläiset tunsivat toisensa ja muutaman kuukauden ajalta. Tässä auttaa ryhmäsamaistuminen eli –identifikaatio. Sen emotionaalinen puoli eli ryhmän tunne (in-group affect) viittaa muun muassa positiivisiin tunteisiin koskien ryhmän jäsenyyttä. (Cameron 2004, 241; Kachanoff ym. 2016, 563–565.)

”Mun mielestä ihan perus, johtuu ehkä siitä, että itsekin teen vähän saman tyyppisiä tutkimusasetelmia, kameroita on siellä, täällä ja tuolla”.

Osalla oli kokemusta saman tyyppisestä toiminnasta aikaisemmin, mikä auttoi luontevaa suhtautumista.

”Me oltiin sisältökeskeisiä.” ”Että aika virallisia.”

”Täähän meni hyvin pienellä elekielellä skandinaavisesti keskustellen, ((naurua)) ei ollut kädet mukana yhtään.”

”Jos tätä analysoi verrattuna tohon vertaisryhmätyöskentelyyn tuolla, missä me ollaan niin tää on niinkun hitaampaa. (–) Dialogilla on samoja piirteitä ja samat henkilöt käyttää samantyyppisiä puheenvuoroja, mutta ne tulee verkkaisesti. Me varotaan siinä niinkun toinen toisiamme siinä, että kyllä tuolla normaalissa vertaisryhmäkeskustelussa menee pikkusen päällekkäin puheet ja.”

Vuorovaikutuslaboratoriossa käyty vuorovaikutus oli osallistujien mielestä hitaampaa, vähäeleisempää ja sisältökeskeisempää kuin vuorovaikutus laboratorion ulkopuolella. Tähän vaikuttanevat sekä nauhoitus että muu tarkkailun kohteena oleminen. Havainnoinnin kohteena oleminen on aina stressitilanne ihmiselle, eikä itsensä katsominen reflektiotilanteessa nauhalta ole ihmiselle koskaan neutraalia (Mäkelä ym. 2013, 27–28). Vuorovaikutuslaboratoriotutkimukseen liittyviä käytännön eettisiä haasteita käsitellään erillisessä kirjoituksessa.

”Tossa sitä ehkä enemmän tulee ajateltua mitä tulee sanottua.”

”Niin, ja siinä odotti omaa vuoroansa ihan eri tavalla. Ja sit mä huomasin, et semmosta nyökyttelyä aika monella, kun kuuntelee mitä muut sanoo niin näkee vähän.”

”Mut täs me annetaan tilaa toisillemme, se on, se on myös sitä, että osataan olla hiljaa ja kuunnella ja (.) Ja antaa tilaa ja mahollisuutta, että ei heti niinkun. Jos jossain ryhmissä on joku, joka heti hyökkää päälle.”

Voidaan ehkä myös ajatella, että vuorovaikutuslaboratoriossa ollaan keskimääräistä kohteliaampia ryhmäläisiä kohtaan. Tällöin halutaan suojella toisen julkista minäkuvaa: kunnioittamalla toisen yksityisyyttä ja toiminnanvapautta (negatiiviset kasvot) sekä olemalla toisia kohtaan kunnioittava, kiinnostunut ja yhteisyyttä luova (ks. esim. Tanner 2012, 144–145). Näin ollen tauot puheenvuorojen väleissä voidaan tulkita sekä laboratoriovuorovaikutuksesta johtuvana jännityksenä että dialogisena tilan antamisena muille. Dialogisuutta osallistujat pohtivat laaja-alaisesti käydyissä reflektiokeskusteluissa, joiden avaaminen on kuitenkin oman blogikirjoituksensa väärti.

LÄHTEET

Cameron, James E. 2004. A Three-Factor Model of Social Identity. Self and Identity 3, 239 – 262.

Kachanoff, Frank J., Ysseldyk, Renate, Taylor, Donald M., de la Sablonnière, Roxane & Crush, Jonathan. 2016. The good, the bad and the central of group identification: Evidence of a U-shaped quadratic relation between in-group affect and identity centrality. European Journal of Social Psychology 46, 563–580.

Mäkelä, Jukka, Mellenius, Nina & Remsu, Niina. 2013. Videointerventioiden etiikan pohdintaa. Teoksessa Mellenius, Nina & Remsu, Niina (toim.) Vuorovaikutus kuvassa. Videoavusteisen ohjauksen eettisyys ja käytäntö. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiö. 21 – 36.

Pentland, Alex. 2014. Sosiaalifysiikka. Miten hyvät ideat leviävät: Uuden tieteenalan opetuksia. Pietiläinen, Kimmo (suom.) Helsinki: Terra Cognita.

Peräkylä, Anssi. 2016. Ilmeet ja eleet. Teoksessa Stevanovic, Melisa & Lindholm, Camilla (toim.) Keskustelunanalyysi. Kuinka tutkia sosiaalista toimintaa ja vuorovaikutusta. Tampere: Vastapaino. 63–78.

Tanner, Johanna. 2012. Rakenne, tilanne ja kohteliaisuus. Pyynnöt S2-oppikirjoissa ja autenttisissa keskusteluissa. Akateeminen väitöskirja. Suomen kielen, suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien laitos: Helsingin yliopisto.