M: Tässä podcastissa puhumme arvioinnista ammattikorkeakoulussa. Puhumme erityisesti siitä, miten arvioinnista voisi tehdä opiskelijalähtöisempää. Minun nimeni on Marketta Keisu. Opetan ruotsia Haaga-Heliassa, ja minulla on myös ammatillisen erityisopettajan pätevyys.

P: Minun nimeni on Pia Mattila ja opetan ammattikorkeakoulussamme espanjaa ja suomea toisena kielenä. Lisäksi toimin opinto-ohjaajana liiketalouden tradenomitutkinnossa. Tervetuloa kuuntelemaan ajatuksiamme opiskelijalähtöisestä arvioinnista. Puhumme arvioinnista erityisesti kieltenopetuksen näkökulmasta, mutta ajatuksiamme voinee hyvin soveltaa myös muuhun opetukseen.

M: Arviointi on todella iso osa opintojaksoa, ja se vaikuttaa opiskelijan oppimisprosessiin opintojaksototeutuksen alusta asti. Jo toteutuksen alussa opiskelija alkaa miettiä, mitä opintojaksolla arvioidaan. Ja silloin arviointi alkaa aika nopeasti ohjata sitä, mihin omaa aikaa ja energiaa käyttää.

P: Kyllä. Ja siksi opettajan on todella tärkeää miettiä tarkkaan, mitä hän aikoo arvioida, ja se kannattaa kertoa selkeästi opiskelijoille opintojakson alussa. Nämä asiathan näkyvät meillä pääpiirteissään myös opintojaksokuvauksessa ja toteutussuunnitelmassa, joihin opiskelija tutustuu ennen toteutuksen alkua. Tästä huolimatta on hyvä käydä arvioitavat asiat yhdessä läpi. Opiskelijat suuntaavat oppimisensa hyvin todennäköisesti juuri niihin asioihin. Siksi arvioitavien asioiden pitäisi olla tärkeää ja olennaista ydinosaamista, ei nippelitietoa tai irrallisia yksityiskohtia.

M: Ja opiskelijalähtöisessä arvioinnissa korostuu opiskelijan oma rooli. Tarkoitan opiskelijan omalla roolilla sitä, että opiskelija osallistuu omien tavoitteiden asettamiseen ja myös oman osaamisensa arviointiin.

P: Tämä on tärkeää, mutta tähän kaikkeen opiskelija tarvitsee opettajan tukea. Kaikki opiskelijat eivät välttämättä tiedä, miten omia tavoitteita asetetaan tai miten omaa osaamista arvioidaan. Opettajan rooli on aika keskeinen tässä ohjauksessa. Opiskelijalle on myös usein epäselvää, mitä eri osaamisen tasot tarkoittavat käytännössä. Että milloin hän on vaikka hyväksytyllä tasolla ja mitä hänen pitäisi osata saadakseen vielä paremman arvosanan. Nämä eivät ole itsestään selviä taitoja, vaan niitä pitää opetella.

M: Tässä kohtaa arvioinnin läpinäkyvyys on ratkaisevaa. Kun opiskelijalle tehdään näkyväksi, mitä eri osaamisen tasot tarkoittavat, hän pystyy paremmin hahmottamaan omaa työskentelyään.
Opiskelija on jollakin tasolla heti toteutuksen alussa, ja motivoitunut opiskelija ottaa tietenkin tavoitteekseen päästä seuraavalle tasolle tämän toteutuksen aikana.

P: Voidaanko ottaa tästä konkreettinen esimerkki. Jos ajatellaan esimerkiksi kielen opintojaksolla suullista viestintää ja siinä eri tasoja.

M: Joo. Esimerkiksi hyväksytyllä ykkösen tai kakkosen tasolla opiskelija pystyy niukahkolla tasolla viestimään ymmärrettävästi, mutta korkeammissa arvosanoissa viestiminen on sujuvaa. Opiskelija hallitsee silloin tilanteen ja pystyy hyvin reagoimaan keskustelussa. Opettaja voi vaikka itse omilla esimerkeillään havainnollistaa näitä osaamisen tasoja, että opiskelijat ymmärtävät, mitä ne käytännössä tarkoittavat.

P: Niin, ja usein pelkkä sanallinen kuvaus ei vielä riitä. Opiskelijat hyötyvät, kun he näkevät ja kuulevat konkreettisia esimerkkejä eri tasoista.

Ja kun opiskelija pystyy sitten itse – ja opettajankin tukemana – arvioimaan omaa osaamistaan toteutuksen alusta alkaen, arviointi ei ole jotain, joka tulee siellä toteutuksen lopussa, vaan ohjaa tekemistä koko opintojaksototeutuksen ajan. Pientä testausta on hyvä olla pitkin opintojaksoa, näin opiskelijalle muodostuu käsitys hänen omasta tasostaan.

M: Kyllä. Joskus on ollut myös tilanteita, että opiskelija kokee tehneensä paljon töitä, mutta arvosana ei sitten vastaa sitä työmäärää. Ja silloin on voinut olla taustalla, että arvioinnin kriteerit eivät ole olleet riittävän selkeitä.
Mielestäni on selkeää ajatella eri kurssiarvosanoja eri osaamisen tasoina. Ja että opiskelijan osaaminen rakentuu tasoittain. Esimerkiksi matalammalla tasolla riittää, että opiskelija muistaa ja ymmärtää keskeisiä asioita.
Tällainen esittäminen on konkreettista opiskelijalle.

P: Kyllä. Ja tällainen matalalampi tasokin on monelle jo iso työ ja saavutus. Ja jos opiskelija tavoittelee korkeampaa osaamista, tarvitaan enemmän kuin muistamista. Tarvitaan kykyä soveltaa ja käyttää kieltä uusissa tilanteissa – sitähän se kielitaito on. Eli tavallaan siirrytään siltä tasolta, että muistan ja tiedän tämän sille tasolle, että osaan soveltaa tätä. Tämä ero on hyvä tehdä opiskelijalle selväksi, koska muuten korkeampien arvosanojen vaatimukset voivat tuntua epäselviltä tai epäreiluilta.

M: Ja opiskelijalähtöisyys näkyy myös siinä, että opiskelija voi itse valita, mihin hän tähtää. Kaikkien ei tarvitse tavoitella samaa osaamisen tasoa. Joku haluaa varmistaa läpipääsyn, toinen tähtää mahdollisimman hyvään arvosanaan.

No, mitä ajattelet opettajan antaman palautteen merkityksestä tässä?

P: Se on tietenkin tärkeää. Ilman palautetta opiskelija ei välttämättä itse osaa arvioida, missä menee. Kun opintojaksolla kuvataan eri tasojen kriteerit, ymmärtääkö opiskelija kuitenkaan, millä tasolla hänen oma osaamisensa on. Välipalaute kesken toteutuksen olisi hyödyllistä. Isoissa ryhmissä tämä on tietenkin haastavaa. Mutta lyhyetkin kommentit oppitunnilla voivat auttaa opiskelijaa tiedostamaan tasonsa.

M: Olen tavannut useampiakin opiskelijoita, jotka ovat aluksi tähdänneet vain ykkösen arvosanaan eli alhaisimpaan hyväksyttyyn arvosanaan. Mutta kun he ovat konkreettisesti nähneet, mitä seuraava taso tarkoittaa, he ovat huomanneet pystyvästä parempaakin. Heidän motivaationsakin on kasvanut samalla.

P: Eli kun tavoite on konkreettinen, siihen on helpompi sitoutua.

M: Mitä sitten ajattelet siitä, että mitä me oikeastaan arvioimme? Arvioimmeko me aina osaamista, vai voiko mukaan lipsahtaa myös esimerkiksi opiskelijan aktiivisuuden, asenteen tai läsnäolon arviointi, vaikka niitä ei olisi kirjattu arviointikriteereihin?

P: Arviointi ei ole aina mitenkään yksinkertaista, ja tämä on tärkeä kysymys myös oikeudenmukaisuuden kannalta. Opiskelijalla tulee olla selkeä käsitys siitä, mitä häneltä odotetaan ja millä perusteella arvosana muodostuu. Muuten arviointi voi tuntua aika mielivaltaiselta.

M: Tutkintosäännön mukaan hyväksytty suoritus perustuu osaamisen osoittamiseen. Eli arvioinnin pitäisi kytkeytyä siihen, mitä opiskelija osaa, eikä siihen, millainen hän on opiskelijana. Niin kuin juuri totesit, tämä ei kuitenkaan ole aina ihan yksinkertaista käytännössä. Meillä opettajilla voi helposti olla mielikuva niin sanotusti hyvästä opiskelijasta, ja se voi huomaamatta vaikuttaa arviointiin. Siksi omia arviointikäytäntöjä on hyvä pysähtyä välillä tarkastelemaan kriittisesti.

P: Totta. Tätä on hyvä itse kunkin pohtia.

Yksi näkökulma, joka joskus saattaa unohtua, on se, miltä arviointi tuntuu opiskelijasta. Testitilanteet ovat oppimistilanteita ja parhaimmillaanhan arviointitilanne voi olla myös oppimistilanne, jossa opiskelija huomaa kehittyneensä ja onnistuneensa.

M: Totta. Ja silloin arviointi voi jopa vahvistaa opiskelijan itseluottamusta. Se, että opiskelija huomaa saavuttaneensa tavoitteen omalla työllään, voi olla merkityksellinen kokemus, ja tällaisella onnistumisen kokemuksella voi olla vaikutusta opiskelijan toimintaan laajemminkin kuin vain tällä yhdellä opintojaksolla.

No, jos kokoamme vielä yhteen, mikä tekee arvioinnista opiskelijalähtöistä, mitä sanoisit?

P: Ehkä sen, että arvioinnin tulee olla läpinäkyvää ja selkeää ja opiskelijaa osallistavaa heti opintojakson alusta alkaen. Arvioinnin tulee myös ohjata oppimista, ei vain mitata lopputulosta toteutuksen lopussa. Eli että arviointi ei ole erillinen osa toteutuksen lopussa, vaan olennainen osa koko opintojaksoa.

M: Juuri näin. Kiitos keskustelusta, Pia!

P: Kiitos Marketta, ja kiitos kuulijoille!