Kokemustieto muuttaa EU-uran mahdolliseksi

Työskentely EU:n toimielimissä tuntuu monelle suomalaiselle opiskelijalle etäiseltä tulevaisuuden kuvalta. Jokin muuttuu kuitenkin silloin, kun opiskelija kuulee jonkun kertovan, miten hän itse päätyi EU-tehtäviin – mitä se oikeasti vaati ja mitä se oikeasti antoi.

Helia-säätiön rahoittaman Polku EU uralle -hankkeen ensimmäisessä vaiheessa kartoitimme nykyisen EU-asioihin keskittyvän koulutustarjonnan Suomessa (Salmi 2024). Toisessa vaiheessa kehitimme neljä opintojaksoa kattamaan tätä aihealuetta: Insights into the European Union ja Culture and Communication in the EU on toteutettu nyt kahtena keväänä (2025 ja 2026) sekä viime syksynä ensimmäistä kertaa toteutetut International Business Events and Etiquette ja Ura EU:ssa.

Keskityn tässä kirjoituksessa erityiseen huomioon syksyn toteutuksista.

Kokemustieto vakuutti

Kurssit olivat luonteeltaan erilaiset – ensimmäinen oli vuorovaikutteinen online-toteutus, jälkimmäinen puolestaan itsenäiseen opiskeluun perustuva virtuaalitoteutus. Yhteistä niille oli se, että molemmissa autenttinen kokemustieto oli keskeinen pedagoginen valinta.

International Business Events and Etiquette -opintojaksolla meillä oli vieraileva asiantuntija ulkoministeriöstä, ja se oli opiskelijoiden palautteen perusteella kurssin kohokohta. Virtuaalisella Ura EU:ssa -opintojaksolla puolestaan asiantuntijavideot ja uratarinat nousivat toistuvasti esiin opiskelijoiden palautteessa.

Huomionarvoista on, että molemmilla opintojaksoilla juuri yllä mainitut elementit – ei teoriat, ei tehtävät, ei rakenne – nousivat opiskelijoiden vastauksissa eniten esiin oppimista tukeneina tekijöinä. Kurssikokonaisarviot olivat 4,0 ja 4,1 asteikolla 1–5, ja suositteluhalukkuus 7,5 ja 8,3 asteikolla 0–10, mitkä pilottitoteutuksille olivat oikein hyvät.

Tieto ei yksin riitä – tarvitaan kokemus

Aikuisoppimisen tutkija ja sosiologi Jack Mezirow on kehittänyt transformatiivisen oppimisen teorian, jonka ydinajatus on, että aikuinen oppija ei muuta käsityksiään tiedon määrällä, vaan merkityksellisillä kokemuksilla, jotka haastavat hänen aiemmat uskomuksensa. Mezirow kutsuu tätä disorienting dilemmaksi – hämmentäväksi kokemukseksi, joka pakottaa tarkastelemaan omia oletuksia uudelleen. Seurauksena voi olla perspektiivin muutos, ja uusi tapa ymmärtää itsensä suhteessa maailmaan. (Mezirow 1991; Joutsenvirta 2026.)

Voidaankin ajatella, että monelle nuorelle aikuiselle EU-ura ’ei ole minulle’ on juuri tällainen uskomus, joka perustuu nimenomaan mielikuvaan EU:sta kaukaisena, byrokraattisena, hankalana, valtavaa kielitaitoa vaativana ja vain tietynlaisille ihmisille sopivana työpaikkana. Mezirowin teorian näkökulmasta tätä uskomusta ei murreta lisäämällä tietoa instituutioista. Se murtuu vasta, kun opiskelija kohtaa jonkun, jonka tarina on uskottava, kiinnostava ja samastuttava.

Kaksi erilaista kurssia, yksi yhteinen havainto

Opintojaksot olivat toteutusmuodoista johtuen pedagogisesti erilaisia. International Business Events and Etiquette rakentui vuorovaikutukselle ja yhteiselle pohdinnalle online-sessioissa. Koimme, että protokolla ja etiketti ovat aiheita, jotka heräävät henkiin vasta, kun niitä tarkastellaan yhdessä, esimerkein ja tilanteita purkamalla. Ura EU:ssa -opintojakso taas antoi opiskelijalle tilaa edetä omassa tahdissa ja syventyä itseään kiinnostaviin osa-alueisiin.

Molemmat lähestymistavat tuottivat hyvän palautteen, mutta eri syistä. Tämä vahvistaa ajatusta, että oppiminen on henkilökohtaista – se, mikä toimii yhdelle, ei välttämättä toimi toiselle.

Yhteistä molemmille toteutuksille oli kuitenkin se, miten opiskelijat kuvasivat oppimistaan: ei niinkään faktoina opittuna, vaan suhtautumisen muutoksena. EU-ura ei enää tuntunut niin kaukaiselta.

Toki kokemuksemme näiden syksyn opintojaksojen osalta on yksiltä toteutuskerroilta ja palautetta on vasta noin kolmeltakymmeneltä opiskelijalta. Johtopäätöksemme on varovainen, mutta kuitenkin selkeä. Tässä kontekstissa autenttinen kokemustieto toimii. Se tekee EU-urasta konkreettisen ja saavutettavan tavalla, johon pelkkä tietopaketti ei pysty.

Suomi tarvitsee enemmän EU-virkamiehiä – tämä on tosiasia, joka on dokumentoitu valtioneuvoston selvityksissä (2023) ja noussut esiin julkisessa keskustelussa (Muilu & Karismo 8.1.2021). Haaste ei ehkä ole ensisijaisesti tiedon puute vaan mielikuva siitä, kuka EU-virkamieheksi menee: voisinko se olla minä? Koulutuksen varmasti tärkein tehtävä on vastata juuri tuohon kysymykseen – ja paras vastaus on jonkun, joka on jo kulkenut sen polun.

Kuva: Haaga-Helia