Koronapandemia on varmasti ollut yksi syy siihen, että tieteen yleistajuistaminen on alettu nähdä entistä tärkeämpänä asiana. Vaarallisen kulkutaudin riehuessa olemme tarvinneet selityksiä, mistä on kyse, ja tutkittuun tietoon perustuvia selväsanaisia ohjeita, miten tästä selvitään.

Paitsi että tieteen tuloksia hyödyntävien kansalaisten asenne tuntuu muuttuneen, myös tutkijoiden asenne on nykyään erilainen. Oulun yliopiston informaatiotutkimuksen ja viestinnän professori Erkki Karvosen mukaan tieteessä on tapahtunut muutoksia siinä, miten tutkijoiden parissa suhtaudutaan tieteen yleistajuistamiseen: ”Tutkijoiden asenne populaarin yleisjulkisuuden suhteen on muuttunut positiivisemmaksi. Tutkijat viestivät populaaristi muun muassa siksi, että he haluavat varmistaa oikean tiedon leviämisen yhteiskunnassa ja oikoa väärinkäsityksiä.”

Voidaan sanoa, että tieteentekijät ovat ottaneet viestinnässään enemmän asiakaslähtöisen näkökulman. Tiedeviestinnässä kuljettu kauas ylhäältä alaspäin suunnatusta viestinnästä, jossa tiedeyhteisön ajatellaan mekaanisesti siirtävän tietoa maallikoille. On alettu nähdä dialogin ja vuorovaikutuksen anti tieteelle.

Tieteessä on alettu ymmärtää, että suuri yleisö tai maallikot ovat tärkeä kohderyhmä. Yhä enemmän kyetään myös näkemään, mikä anti maallikoilla voi olla tieteelle. Loppujen lopuksi monien tutkimusten tavoite on se, että niitä voidaan hyödyntää oikeassa elämässä. Jos tutkijat eivät puhu maallikoiden ja muiden oman alan ulkopuolisten toimijoiden ymmärtämällä kielellä, tutkimus jää auttamatta pienen piirin hyödynnettäväksi.

Tähän liittyy myös keskeisesti se, minkälaista kieltä ja sanastoa tieteen tekijä käyttää puhuessaan esimerkiksi tutkimuksestaan. Suuri yleisö on hyvin monenlaisista yksilöistä koostuva joukko, jonka tietotaso voi vaihdella merkittävästi. Samalla ei voida kuitenkaan olettaa, että tutkijan käyttämä erikoiskieli olisi heille tuttu tai että heitä kiinnostaisivat kaikki tutkimuksen vivahteet ja yksityiskohdat. Tutkija voi ja hänen kannattaakin arastelematta kertoa suurelle yleisölle aiheestaan. Hänen ei kuitenkaan kannata tehdä oletuksia heidän tietotasostaan suuntaan tai toiseen. Tämä ei tietenkään tarkoita, että tutkijan pitäisi arvuutella, minkälaista kieltä käyttää. Yleiskieli sopii kaikenlaisille yleisöille kohdistettavaan viestintään.

Tänä päivänä erilaisia kanavia on monia, eikä tutkijan tarvitse välttämättä ryhtyä bloggariksi, jos se ei tunnu omalta. Jokaisen olisi kuitenkin hyvä löytää joku kanava, jonka kautta suuri yleisö tavoitetaan. Karvonen kirjoittaa, että pelko siitä, että tutkijan uskottavuudelta katoaa pohja, kun populaari viestintä leviää oman alan asiantuntijoille, on turha. Samoin se, että tutkijaa väheksyttäisiin, jos hän tekee omaa työtään ja alaansa tutuksi sekä kollegoille että laajemmalle yleisölle. Samalla hän saattaa myös auttaa kiinnostuneita löytämään etsimänsä.