Professori Laura Kolbe kertoo haastattelussa (2022) lukevansa paljon. Tekeekö se hänestä viisaan? Kolbe toteaa, että kirjaviisaus ja oikea viisaus ovat eri asia. Oikea viisaus on Kolben mukaan elämänkokemusta ja suhteellisuudentajua. Suhteellisuudentaju tarkoittaa ymmärrystä isommasta kuvasta, asioiden riippuvuuksista ja kokonaisuuksista. Siitä käytetään myös termiä systeemiajattelu tai kokonaisvaltainen ajattelu.

Monimutkaisten ja viheliäiden ongelmien ratkaisut, joita peräänkuulutetaan yhteiskunnassamme, edellyttävät juuri muun muassa systeemiajattelua mutta myös ajatusten ja kokemusten peilaamista, sekä eettisyyden pohdintaa, viisautta.

Miten viisautta voidaan oppia? Voiko sitä opettaa?

Viisauden tutkija, dosentti Eeva K. Kallio toteaa haastattelussa (2019), että elämänkokemus ja yksilölliset kokemukset ovat viisauden yksi tärkeä perusta.

Kallio toteaa lisäksi, että esimerkiksi eettisyys ja viisaus ovat haastavia opetuksen alueita, joita on vaikea siirtää ulkoapäin toiseen, opetuksen tai opettajien keinoin, sillä viisauden ja eettisyyden kehittyminen edellyttävät oman elämänkulun syvällistä ja huolellista ymmärrystä ja pohdintaa sekä ennen kaikkea kykyä oppia kokemuksesta, eli tietoista pohdintaa ja itsetietoisuutta.

Eettisyyden ja viisauden kehittymiseen tarvitaan näin ollen enemmän aikaa ja kokemusta kuin mitä opetusmoduulit tai pienet oppimiskokonaisuudet antavat myöden. Enemmän tietoisuutta ja kokemusta kuin osaamiskriteerit tai muodollinen koulutus kehittää.

Millä tavalla kykenisimme sulauttamaan muodollisen koulutuksen ja epämuodollisen elämänkokemuksen toisiinsa ja oppimaan kummastakin?

Tarvitaan reflektiota, dialogista ohjausta ja vertaisoppimista

Se tärkein saattaa silti puuttua. Viisauden oppimiseen tarvitaan itsekasvatusta, omaa kokemusta ja sen pohdintaa sekä itsensä tietoista kehittämistä. Nämä mahdollisuudet jäävät useasti huomioimatta merkittävänä viisauden ja eettisyyden edistämisen keinoina. Erityisesti eettisyydessä tietoiset yksilölliset päätökset merkitsevät paljon: arvojen valinta on aina yksilöllistä. Todennäköisesti myös eettisesti kiperien, viheliäiden ongelmien ratkaisujen pohdinnoissa.

Viisauden kehittyminen ja oppiminen edellyttävät elinikäistä oppimista, aikaa, suhteellisuudentajua ja kokemusta. Kokemusten reflektointi edellyttää oman elämän raadollistenkin puolten ymmärtämistä ja hyväksymistä – kyse ei ole kevyestä eikä itseä puolustelevasta tiedostamisprosessista. Itsetuntemuksen ja itsekasvatuksen prosessit ovat välttämättömiä, mikäli haluamme ratkaista viheliäisiä eettisiä ongelmia. Itsekasvatus ei siis ole vain yksilöllistä, itseen keskittyvää toimintaa vaan aidosti sosiaalista, laajempaan hyvään tähtäävää eettistä toimintaa.

Haaga-Helian koordinoima KESTO-hanke tutkii ja kehittää eettistä kestävyysosaamista korkeakoulu- ja yrityskontekstissa ja pohtii muun muassa viisauden keinoja ja kehitettävyyttä eettisyyden edistämisessä. Tutkimme esimerkiksi sitä, millä tavoin sokraattinen dialogi voisi toimia yliopistopedagogiikassa viisautta kasvattavana menetelmänä.