Vuoden 2019 nuorisobarometrin mukaan 84 prosenttia tytöistä ja 59 prosenttia pojista olivat samaa mieltä väitteen kanssa, että työelämä vaatii liikaa ja johtaa uupumukseen. Minusta huomion arvoista on tuloksen lisäksi vastaajien ikähaarukka, joka on 15–29 vuotta (n=1907), eli osa vastaajista ei ollut edes ollut työelämässä vastauksen antaessaan.

Luvut pysäyttivät minut kootessani nuoria aikuisia ja työelämää käsittelevää esitysaineistoa alkuvuodesta 2025. En voi olla pohtimatta, mistä kaikesta muodostuu noin yleinen ajatus siitä, että uupumus on suora seuraus työelämästä.

Työelämä nyt vain on sellaista…

Kun sain kutsun puhua helmikuussa 2025 nuorten aikuisten työelämätaidoista työterveyshoitajapäiville, halusin aloittaa esitykseni yllä mainituista tuloksista.

Puhujapyyntö juonsi juurensa työterveyshoitajien kokemaan tarpeeseen, sillä heidän vastaanotoilleen saapuu yhä useammin uransa alkuvaiheessa oleva nuori aikuinen. Seminaaripäivien kuulijalla oli tarve saada nuorten aikuisten kanssa päivittäin tekemisissä olevan korkeakoululehtorin sanoittamana tieto siitä, mikä nuoria aikuisia laajempana joukkona vaivaa.

Ajatus siitä, että työelämä nyt vain on sellaista, että siellä poltetaan kynttilää molemmista päistä ja päädytään pitkille sairauslomille, havahduttaa. En voinut olla huomauttamatta, että jos meillä on haasteita nuorten aikuisten (työ)hyvinvoinnin kanssa, on mielestäni vähintäänkin yhtä tärkeää keskustella siitä, onko työelämä itsessään rikki. Jos itse koemme, että väite ei ole totta, on tarpeen tarkastella, välitämmekö me työssä käyvät aikuiset väärää viestiä ympärillemme.

Työn sekavuus ja epävarmuus kuormittavat nuoria aikuisia

Kun STTK (2109) ja Työterveyslaitos (2023) tutkivat työssä käyvien nuorten aikuisten työssäjaksamista, 45 prosenttia vastaajista koki työnsä erittäin tai melko kuormittavana. Merkittävimmiksi tekijöiksi nimettiin työtehtävien sisältö, oman osaamisen riittämättömyys tehtäviin nähden sekä työn määräaikaisuus.

Vuonna 2023 määräaikaiset työsuhteet ovat olleet yleisempiä naisilla (19 %) kuin miehillä (14 %). Nuoret aikuiset tekevät määräaikaista työtä vanhempia enemmän. Toki toisinaan omasta tahdostaan, mutta kolmasosa määräaikaista työsuhdetta tekevistä 25–34-vuotiaista olisi halunnut jatkuvan työsuhteen. Myös osa-aikainen työ oli yleisempää naisilla (24 %) kuin miehillä (13 %). Neljäsosa osa-aikaista työtä tekevistä olisi halunnut kokoaikaisen työn. Suurin määräaikainen työllistäjä on valtio, sen palveluksessa työskentelevistä neljännes tekee työtä määräaikaisessa työsuhteessa. Julkinen sektori tulee vain vähän perässä. (Tilastokeskus 2024).

Opiskelijoiden kokemuksista keskustellessa ilmenee, että työvuorojen ja työtehtävien jaossa näkyy paljon syrjintää. Esimerkiksi ravintola- ja kaupan alalla työskennelleet ovat kokeneet, että paremmat työvuorot ja miellyttävämmät tehtävät jaetaan vanhempien työntekijöiden kesken. Määräaikaisia työntekijöitä ei oteta osaksi työyhteisöjä. Ei ole lainkaan tavatonta kuulla opiskelijoiden kokemuksia siitä, ettei osa-aikaisia tai määräaikaisia työntekijöitä kutsuta esimerkiksi tiimipäiviin, pikkujouluihin tai muihin yhteisöllisiin tapahtumiin työpaikalla. Iso osa epävirallisesta sisäisestä viestinnästä jää kuulematta, kun kutsua työpaikan WhatsApp-ryhmiin ei tule.

Sosiaalinen ekskluusio, eli yhteisön ulkopuolelle jättäminen, on yksi kivuliaimmista sosiaalisista rangaistuskeinoista, koska ihminen on perusluonteeltaan sosiaalinen olento. Poissulkeminen vaikuttaa yksilön itsetuntoon, kontrollin tunteeseen ja kuulumisen tarpeeseen. (Wesselmann & Williams 2017.)

Tarvitaan positiivisia kokemuksia ja parempaa työelämäpuhetta

Kun yllä mainittuja tutkimustuloksia ja opiskelijoiden kanssa käytyjä keskusteluja pohtii kokonaisuutena, vaikuttaa siltä, että nuoret aikuiset eivät saa työstä riittävästi positiivisia kokemuksia. Jos minkä tahansa yrityksen maine olisi sellainen, että siellä palaa loppuun, paikalle olisi kutsuttu kriisiviestinnän gurut ja koko Ellun Kanojen viestintätoimiston valiojoukko. Kun kyse on koko työelämää koskevasta mainekriisistä, hiljaisuus on korvia huumaavaa.

Työelämän mainekriisi ei ratkea itsestään. On aika toimia ja varmistaa, että tulevaisuuden työelämä on kestävä ja inhimillinen kaikille. Tarvitaan konkreettisia toimia niin työnantajilta, kollegoilta kuin koko työssä käyvältä väestöltäkin. Tarvitaan tekoja, joilla luodaan oikeudenmukainen ja kannustava työympäristö.

Toisaalta ajattelen, että tarvitsemme kipeästi positiivisempaa työelämäpuhetta. Ei sokerihunnutettuja LinkedIn-päivityksiä vaan realistista puhetta työelämän hyvistä puolista. Vaikka ongelmista puhuminen on tärkeää, liiallinen kielteisyys voi ylläpitää toivottomuutta ja passiivisuutta. Ratkaisukeskeinen ja hyvään keskittyvä puhe vahvistaa osallisuutta, toimijuutta ja työhyvinvointia.

Uskallan väittää, että sinäkään et inhoa työtäsi. Työnkuvassasi on varmasti monta todella hyvää puolta. Mitä ne ovat, ja milloin viimeksi sanoitit niitä ääneen nuorten ihmisten läsnä ollessa? Meidän jokaisella on tärkeä rooli siinä, miten työelämästä puhutaan.

Kuva: Haaga-Helia