Kun kesä on tulollaan, ohjauksen ja opetuksen harjoittelijakin voi palata perusasioiden äärelle. Kun sanon ”harjoittelija”, puhun tietenkin itsestäni. Mutta mistä mahdan puhua, kun puhun ”perusasioista”? Ja miksi juuri kesällä?

Kun harjoittelemme ohjaamista ja opettamista, meillä on aina paljon käsityksiä siitä, miten olisi syytä toimia. Me siis kovin usein käsitämme ja jopa mielestämme tiedämme. Paluu perusasioihin olisikin jonkinlainen hyppy käsitystemme ja tietämisiemme tuolle puolen. Se voisi olla jonkinlainen koneiston nollaus. Ilman koneiston nollausta palautuminen on varsin vaikeata. Kone jäähtyy kunnolla vain, kun se on kokonaan sammuksissa.

Ja siihen lopetat kaikki mielikuvat, joita juuri syntyi! Voin kuvitella, mitä ”koneiston nollaus”, suomalainen kesä, juhannus, Suomi Areena – ja niin edelleen – mielikuvina tuottavat. Eipä sorruta sellaiseen! Mennään filosofiaan!

Filosofi Maurice Merleau-Ponty (jatkossa MP) kirjoitti vuonna 1964 uudelleen määrittelyn mahdollisuuksista (Merleau-Ponty 2016, 554). Uudelleen määrittely on tärkeää, jos joskus haluamme löytää jotakin aidosti uuttaa. MP:n mukaan suurin osa tutkimisestamme päätyy jo tiedettyyn, ennakkokäsitysten mukaisiin näkemyksiin. Uusi on siis kovin hankalaa.

Mikä siis voisi viedä uuden äärelle? MP antaa oudolta kuulostavan vastauksen: ”[…] näkeminen, puhuminen ja tietyin varauksin jopa ajatteleminen” (emt. s. 554). Nopea mieli kysyy nyt, että eivätkös nuo juuri olleet niitä, jotka piti laittaa hetkeksi telakalle ja nollata?

Niinhän ne ovatkin. Mutta nollaaminen onkin sitä, että vapautamme ne intuitiosta erotetusta reflektiosta. Huh, huh! Nyt on hurjaa! Mistä ihmeestä MP puhuu?

MP vihjaa: ”Jos voisimme näkemistä ja puhumista harjoittamalla löytää sellaisia eläviä kytköksiä, jotka määräävät näiden kokemusten kielellisen kohtalon, ne ehkä opettaisivat meitä muovaamaan uusia työvälineitä – ja ennen kaikkea ymmärtämään tutkimuksemme ja kysymisemme luonnetta”. (emt. s. 554)

Kun siis on kesä, voit unohtaa kaiken. Voit kokeilla nähdä ja puhua ilman sitä, mikä meistä tekee kulloisessakin paikassa työtätekeviä meitä. Emme toki lakkaa näkemästä ja puhumasta. Mutta voimme kaikessa rauhassa palata ”työstämättömiin kokemuksiin, jotka tarjoavat meille kaiken yhdellä kertaa ja sikin sokin…”, kuten MP sanoo (emt. s. 554).

”Yhdellä kertaa ja sikin sokin”? Olisiko tässä rentoutumisen syvin olemus? Havainto ja mieli, joka ei kategorisoi, ei pyri ennalta tietämään? Havainto ja mieli, jotka antavat olla?

Kesä ja loma ovat aikoja, jolloin on mahdollista kokeilla ilmiötä ”yhdellä kertaa ja sikin sokin”. Kun olemme töissä – kaikesta paljosta innovatiivisuuspuheesta huolimatta – me päädymme olemaan kovin kategorisoituja ja kategorisoivia. Rakenteet ja prosessit, verkostot ja aikarajat, kaiken maailman todelliset ja keksityt rajat tahtovat meitä hidastaa. Mielen ja kielen on kovin vaikea löytää tilaa olla ”yhdellä kertaa ja sikin sokin”.

Jos MP:lta kysymme, aidosti uuden löytäminen vaatii, että voimme joskus olla ”yhdellä kertaa ja sikin sokin”. Tietämisemme ja jopa tutkimisemme on muuten aina saman jäljillä, eikä koskaan pääse ihan oikeasti uuteen piiriin. (emt. s. 554)

Suomen kesä – ylipäätään vuoden aikojen vaihtelu – onkin filosofisesti todella auvoisa ilmiö. Suuret muutokset, jotka luonnossa tapahtuvat, auttavat meitä näkemään toisin ja uskomaan ihmeisiin. Vähitellen muuntuvan vihreän eri sävyt ovat yllykkeitä suomalaiselle merleau-pontylaisuudelle.

Jokainen havainto osoittaa, että ”tämä vihreä on se, mikä on, vain kytkeytyessään toisiin, ympäröiviin vihreisiin…” (emt. s 555). Suurta, yhtä ja samaa, ainoaa vihreää ei tarvitse olettaa nähdäkseen vihreän. Kun ajat MP:llä kesässä, tämä ajatus on nollaava.

Havainto ”[…] on tietty solmukohta yhtäaikaisuuden ja peräkkäisyyden kuteessa”, toteaa MP (emt. s. 555). Havaintojemme kategoriat ovat kovin löysiä ja liukuvia. Kesä ja loma ovat hetkiä, jolloin jokaisella on lupa irrottaa kategorioista. Voi mennä perusasioiden äärelle. Vaikka sitten todella merkityksellisen ja ihanan, elävän vihreän.

Uskon, että juuri tämän vuoksi koulujen lomat on keksitty: että ohjaaja ja opettaja – mutta myös esimiehet, johtajat ja koko henkilöstö – voi päästää uskomuksistaan irti. Loman jälkeen voi sitten yrittää pitää mahdollisimman pitkään yllä irtonaisuuttaan. Mutta tämä on ehkä jo lähes anarkiaa.

Hyvää kesää!

Lähde

Merleau-Ponty, Maurice 2016. Punoutuminen – Kiasma. Teoksessa (toim. Reiners, Seppä, Vuorinen). Estetiikan klassikot II. Modernista postmoderniin, ss. 554-575. Gaudeamus, Helsinki.