Työelämä on muuttumassa yhä kompleksisemmaksi. Osin näin tapahtuu toimintaympäristön muutoksen vuoksi, kun meistä riippumattomat voimat muovaavat maailmaa monimutkaisemmaksi ja ennalta-arvaamattomammaksi. Osin me itse lisäämme kompleksisuutta kehittämällä rakenteita, joilla pyrimme hallitsemaan näitä syntyviä ongelmia. Amerikkalainen kompleksisuustutkija ja systeemiteoreetikko John L. Casti (2017) toteaa, että täten suurimmaksi ongelmaksi muodostuu kokonaisuuden hallinnassa tarvittavien systeemien kompleksisuus.

Kuulostaa kauhealta. Tai kiinnostavalta. Monimutkaistuvassa maailmassa on mahdollisuus lipsahtaa niin täyteen kaaokseen kuin radikaalin uusiutumisen virtaan. Kiinnostava kysymys on, miten asiantuntijaorganisaatio voi näissä olosuhteissa selviytyä. Vai ylipäänsä voiko se selviytyä? 

Vuorovaikutus keskiössä 

Kompleksisuusajattelun mukaisesti ilmiöitä tulee tarkastella kokonaisvaltaisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa, että asiantuntijaorganisaation toimintaa tulisi tarkastella erilaisissa kohtaamisissa tapahtuvina vuorovaikutustilanteina tai riippuvuussuhteina. Yksittäisten osien ominaisuuksien tutkiminen ei ole hyödyllistä, sillä menestyvää organisaatiota tai tiimiä kuvaa, että kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Tärkeämpää on, mitä osien välillä tapahtuu ja minkä pohjalta voidaan edelleen luoda kuvaa kokonaisuudesta. 

Asiantuntijatyössä on jo pitkään edellytetty kykyä yhteistyöhön. Kompleksisessa maailmassa tämä vaatimus tulee lisääntymään entisestään, sillä yhteistyökuviot lisääntyvät ja verkottuvat entisestään. Asiantuntijoilta edellytetään yhteyksiä oman tiimin ja organisaation lisäksi myös erilaisiin sidosryhmiin, verkostoihin ja ekosysteemeihin. Kumppanuus on olennainen osa menestyvää asiantuntijaorganisaatiota, sillä parhaat ratkaisut vain harvoin syntyvät yhden ihmisen toimesta. 

Vuorovaikutuksen ja kumppanuuksien lisäksi elinkelpoisen asiantuntijayhteisön menestymisen edellytyksenä on kyky innovoida. Uudet ratkaisut voivat toteutuessaan näyttää yksinkertaisilta ja suoraviivaisilta, mutta niiden taustalta löytyy usein yllättäviä yhteistyöverkostoja. Innovaatiot syntyvät mahdollisuuksista ja niissä syntyvistä todennäköisyyksistä. Itse asiassa kyky luoda ja jalostaa yhdessä uusia innovaatioita on jo itsessään kompleksinen ilmiö. 

Johto mahdollistajana 

Innovatiivinen organisaatio on verkostojen organisaatio, jollaisen hallinta voi näyttäytyä vaikeana tai suorastaan mahdottomana. Vaikka kompleksinen ympäristö voi näyttää rakenteettomalta, se ei kuitenkaan ole sitä. Niin ikään uusiutumiseen tarvittavaa ja siinä tukevaa systematiikkaa sekä rakenteita on mahdollista luoda myös kompleksisessa maailmassa.  

Ennen kaikkea organisaation rakenteiden tulisi mahdollistaa ja lisätä avointa viestintää ja vuorovaikutusta. Toisaalta sillä tuetaan jokaisen työntekijän kykyä kytkeä oma toimintansa yhteisiin strategisiin tavoitteisiin. Toisaalta sillä tuetaan arjen yhteistyötä. Kytkemällä oma toiminta isompaan kokonaisuuteen voivat myös kompleksisen toimintaympäristön kytkökset tulla näkyviksi.

Asiantuntija tarvitsee siis yhteistyötä kyetäkseen vaeltamaan kompleksisuuden viidakossa. Tämä edellyttää asiantuntijaorganisaation johdolta vielä yhtä elintärkeää taitoa – taitoa lisätä tiimityötä ilman, että sillä lisätään kompleksisuutta entisestään.  

Tavoitteena uusi toimintaympäristö 

Maailma monimutkaistuu osin siksi, että luomme uutta. Mutta kun yksittäinen asiantuntija kykenee muuttamaan ajatteluaan ja toimintaansa, lopulta koko yhteisö voi muuttua – etenkin, jos oppimisesta tulee kaikkien yhteinen tavoite, ja jos johto kykenee osoittamaan alaisilleen luottamusta ja antamaan työssä onnistumisessa tarvittavaa autonomiaa. 

Toimintaedellytysten kehittämisessä ja organisaatiokulttuurin uudistamisessa keskeiseksi nousevat seuraavat kysymykset. Mistä uskallamme luopua? Minkä historiassamme, perinteessämme tai tavoissamme uskallamme ajatella uudelleen? Näistä voi tulla elämän ja kuoleman kysymyksiä, sillä John L. Castia lainaten lopulta kaikki systeemit hajoavat omaan kompleksisuuteensa. 

Kuva: www.shutterstock.com