Siirry sisältöön
Työelämä
5 maailmaa mullistavaa faktaa – tulevaisuus ei ole niin kamala kuin kuvittelet!

Meistä jokainen voi olla tekemässä tulevaisuudesta juuri sellaista paikkaa, jossa haluamme itse asua ja olla mukana.

Kirjoittajat:

Annika Konttinen

lehtori, matkailuliiketoiminta
Senior Lecturer, tourism business
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Anu Seppänen

lehtori, markkinointi ja viestintä
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Julkaistu : 19.05.2020

Tulevaisuus on ehtymättömän kiehtova aihe, mutta monesta se voi tuntua myös monimutkaiselta ja pelottavalta. Mitä enemmän tulevaisuudesta tiedämme, sitä paremmin olemme valmistautuneita tarttumaan tulevaisuuden haasteisiin ja ottamaan vastaan sen tuomat mahdollisuudet. Tulevaisuusajattelun avulla yritykset voivat innovoida ja kehittää uusia liiketoimintamalleja. Meistä jokainen voi myös muuntua tulevaisuustaituriksi, kunhan vain uskallamme päästää irti peloistamme ja alkaa pohtia tulevaisuuden mahdollisuuksia esimerkiksi seuraavien viiden faktan avulla.

Big data on avain parempaan tulevaisuuteen

Big Data on jo muuttanut yritysten ja organisaatioiden toimintatapoja. Isoista tietomassoista louhitun informaation avulla asiakaspalvelu ja asiakaskokemukset voidaan viedä aivan uudelle tasolle. Esimerkiksi meillä on koulutuspuolella käytössämme suuri määrä tietoa opiskelijoista, henkilöstöstä, kursseista, suunnitelmista, tuloksista ja niin edelleen. Big data voi auttaa opintotarjonnan mukauttamisessa eli voimme luoda opiskelijoille räätälöityjä oppimispolkuja ja antaa heille mahdollisuuden valita hyödylliset kurssimoduulit, laatia omat aikataulut ja suorittaa tentit juuri silloin, kun se on heille kaikkein tarkoituksenmukaisinta.

Tietomassojen analysoinnin avulla voidaan lisäksi esimerkiksi tunnistaa vilpilliset korvausvaatimukset vakuutustoiminnassa, ennustaa päivittäistavaroiden kysyntää, kerätä tietoa tuotteiden käytöstä ja parantaa markkinointitoimenpiteitä. Meidän on kuitenkin kuluttajina ymmärrettävä Big Dataan liittyvä kyberproblematiikka. Tulevaisuudessa meidän on esimerkiksi ehkä vain hyväksyttävä se tosiasia, että joudumme luovuttamaan tietoja itsestämme yrityksille ja viranomaisille, jotta terveydenhoidon jäljitysohjelmat toimivat ja voimme pysäyttää pandemioiden leviämisen.

Teknologia mahdollistaa muutoksen

Olemme varmasti kaikki huomanneet, kuinka tekniikan rooli on jatkuvasti kasvanut yhteiskunnassamme. Lisätty ja virtuaalitodellisuus, chatbotit ja 3D-tulostaminen ovat jo lähes valtavirtaa teknologisten uudistusten saralla. Yksi hauskimmista lisätyn todellisuuden (AR) sovelluksista on IKEA Place, jonka avulla käyttäjä voi sijoittaa virtuaalisia IKEA-esineitä, kuten huonekaluja, omaan kotiinsa ja nähdä, kuinka ne ehkä toimisivat käytännössä. Potentiaaliset asiakkaat voivat kokeilla myös autoja, kenkiä ja muita tuotteita AR:n avulla. Yritykset käyttävät chatboteja nopeaan ja luovaan asiakaspalveluun. Yksi viimeisimmistä sovelluksista on Maailman terveysjärjestön WHO: n terveyshälytys, joka auttaa ihmisiä suojautumaan koronavirukselta.

3D-tulostus on myös vaikuttanut moniin toimialoihin. Edullinen 3D-tulostin yhdistettynä mahdollisuuteen suunnitella ja tulostaa osia missä tahansa on mahdollistanut mm. proteesien halvemman ja helpomman saatavuuden ihmisille ympäri maailmaa. Adidas tuotti ensimmäisten joukossa ainutlaatuisen 3D-tulostetun juoksukengän välipohjan, joka voidaan räätälöidä yksilöllisiin tarpeisiin. Sveitsissä suklaavalmistaja Berry Callebaut ilmoitti aloittavansa 3D-tekniikalla tulostetun suklaan tuotannon suuressa mittakaavassa myymällä suklaaelämyksiä hotelleille, kahvilaketjuille ja ravintoloille. Nämä tekniikat kehittyvät nopeasti, joten ruokien tulostaminen saattaa olla todellisuutta nopeammin kuin uskallamme edes unelmoida. Meidän ei tarvitse enää odottaa ruokien droonitoimitusta, kun oma 3D-tulostimemme valmistaa kulinaarisen elämyksen kotona.

Älykaupungit kukoistavat verkottumisen ja vertikaaliviljelyn avulla

Älykaupunkikonseptia kehitetään monella eri liiketoiminnan osa-alueella. Älykäs kaupunki (smart city) käyttää tieto- ja viestintäteknologiaa, sensoreita ja esineiden internetiä (IoT, Internet of Things) kerätäkseen ja analysoidakseen tietoa, jonka avulla voidaan automatisoida monia kaupunkien tarvitsemia palveluita. Esineiden internetin myötä kaupungit muuttuvat erilaisten verkostojen keskipisteiksi, jossa urbaaniin ympäristöön kehitetyt ideat tekevät kaupunkilaisten arjesta helpompaa. Oikea-aikaisen tiedon ansiosta liikenne kulkee sujuvasti, tyhjiössä kulkevat hyperloop-junat ja ilman kuljettajaa ajavat autot siirtävät meitä paikasta toiseen. Jäte- ja vesihuolto sekä energiantuotanto toimivat saumattomasti. Älyroska-astioissa on sensori, joka hälyttää heti jätehuollon paikalle, kun roska-astia on täyttymässä. Tulevaisuudessa kaupungit saavat suuren osan ruokatarpeistaan täytetyiksi kaupunkiviljelmiltä, missä automaatio on korvannut ihmistyövoiman. Vertikaalisissa viljelmissä (vertical farming) talojen katoilla, entisissä tehdasrakennuksissa tai tavarakonteissa kasvatetaan lääke- ja ruokakasveja kerroksittain. Vertikaaliviljelmät vähentävät sekä maankäyttöä että kuljetuksia, ja ne tuottavat myös tuoretta lähiruokaa kaupunkilaisten tarpeisiin mahdollisimman hiilineutraalisti. Clean Tech ja kiertotalouden mahdollisuudet tekevät kaupunkielämästä kestävämpää. Hyvinvointimme lisääntyy!

Oppimisen vallankumouksessa menestyvät ketterät sopeutujat

Hyperverkottunut tulevaisuuden maailmamme arvostaa ketteriä sopeutujia, jotka ovat valmiita askeltamaan jatkuvan oppimisen polulla. Ihmisten tulee olla notkeita ja valmiita muuttamaan uraansa useita kertoja elämänsä aikana. Elinikäinen oppiminen, uudelleenkouluttautuminen ja työn vaihtaminen ovat tulevaisuudessa arkipäivää. Tulevaisuuden taitovaje – eli erot siinä, mitä osaamista koulutus tarjoaa ja mitä työelämä taas tulevaisuudessa tarvitsee – tulee täyttää. Maailman Talousfoorumin (World Economic Forum) mukaan nk. 2000-luvun taidot eli viestintä, ongelmanratkaisutaidot, luovuus, yhteistyötaidot ja kriittinen ajattelu ovat kompetensseja, joita tulevaisuuden työnantajat erityisesti arvostavat. Tulevaisuudessa tekoälyn voimalla toimivat älylaitteet ja robotit tarjoavat yrityksille automaation etuja, mutta myös ihmisten tarjoamille pehmeille taidoille on kysyntää. Tulevaisuudessa ihmisten ammattinimikkeet voivat olla esimerkiksi seuraavanlaisia: Tekoälylobbari, Hiilijalanjäljen laskija, Nanoruokamuotoilija, Ruokapalvelualustavastaava, Keinolihakasvattaja, Faktantarkastaja tai Identiteettimanageri.

Ketteryys ja notkeus ovat erittäin tärkeitä taitoja myös yrityksille. Jatkuvasti muuttuvassa maailmassa nopea päätöksentekokyky, monipuolisten tietolähteiden käyttö ja valmius omaksua uusia strategioita matkan varrella ovat liiketoiminnallisen ajattelun ytimessä. Yhdistettynä tulevaisuuden ajattelutaitoihin, tällainen osaaminen ei ole pelkästään kilpailuetu, vaan myös välttämätön pohja yrityksien johtamiselle tulevaisuudessa.

Tulevaisuus tarvitsee meitä

Toiset meistä ovat enemmän tulevaisuussuuntautuneita kuin muut. Voimme kuitenkin kaikki inspiroitua nykyajan renessanssi-ihmisistä, innostavista ja energisistä yrittäjäpersoonista kuten Elon Muskista ja Richard Bransonista, tai heidän suomalaisversioistaan Henri Alenista ja Peter Vesterbackasta. Tarvitsemme nimittäin kaikki annoksen yrittäjyyttä ja innovatiivisuutta, jotta voimme menestyä tulevaisuudessa. Globaalit hyväntekijät kuten Bill Gates, historioitsijat kuten Yuval Noah Harari ja tiedemiehet kuten jo edesmennyt Hans Rosling inspiroivat meitä faktoillaan, jotka todistavat maailmasta tulevan ajan kuluessa aina vaan parempi paikka ihmiskunnalle. Näiden edelläkävijöiden henki ja mentaliteetti ovat juuri sitä, mitä tarvitsemme tulevaisuuden varalle. Maailmassa on aivan liikaa pessimistejä ja negatiivisuutta. Meistä jokainen voi olla tekemässä tulevaisuudesta juuri sellaista paikkaa, jossa haluamme itse asua ja olla mukana. Voimme kaikki olla aktiivisesti mukana muuttamassa maailmaa. Meitä kaikkia tarvitaan tulevaisuudessa, kenties ihan uusissa rooleissa.

Tänä syksynä alkaa englanninkielinen opintojaksomme tulevaisuudesta: Futures Thinking, Trends and Transformations. Opintojakson tavoitteena on, että opiskelijat voivat sen avulla parantaa tulevaisuustaitojaan ja oppia lisää teknologioista sekä ajatuksista, jotka muokkaavat tulevaisuuttamme.