Kuten me opiskelijoillemme julistamme, yhteistoiminnasta oppii aina. Uskomme vakaasti, että toimivimmat ratkaisut syntyvät yhteiskehittelyn tuotoksena. Siksi päätimme kokeilla yhteiskehittelyä myös artikkelin kirjoittamisessa. Ounastelimme, että kirjoittaminen kaksin olisi antoisampaa ja laadukkaampaa kuin yksin pakertaminen ja että siitä voisi syntyä tärkeää oppimista.

Me tunnemme toisemme kollegoina jo vanhastaan, ja kirjoitustyötä aloittaessamme tiesimme, että työskentelytavoissamme on paljon samanlaista innostusta ja tekemisen paloa, mutta myös hyvin erilaisia piirteitä. Merja kirjoittaa hyödyntäen laajaa teoreettis-käsitteellistä viitekehystä, ja Marika puolestaan ammentaa oivalluksia arjen kohtaamisista ja haasteista. Yhteiskirjoittaminen on luova prosessi, jossa on hyötyä samantapaisista, toisiaan täydentävistä ajattelu- ja työskentelytavoista.

Tasaisen vauhdin taulukolla eteenpäin

On olemassa erilaisia yhteiskirjoittamisen tapoja. “Käsi kädessä kirjoittamisessa” kaikki tehdään yhdessä: luetaan, keskustellaan ja kirjoitetaan yhdessä. Tämä vaatii todella paljon yhteistä aikaa, jota meillä ei ollut. Päädyimme kirjoittamaan “tekstien sulauttaminen toisiinsa” -työtavan ohjaamana. Ideoimme yhdessä ja kirjoitimme tietyn työnjaon mukaisesti. Kokoonnuimme Teamsiin ja katsoimme tuotosta, pohdimme ja työstimme tekstejämme sekä kommenttejamme.

Yhteiskirjoittaminen vaatii jatkuvaa neuvottelua ja keskustelua siitä, mikä on tekstin tavoite. Kirjoittajien on pystyttävä kompromisseihin mutta toisaalta puolustettava omia näkemyksiään. Kirjoittaminen edellyttää tasapuolista osallistumista ja ajan varaamista niin kirjoittamiseen kuin yhteisiin keskusteluihin, jotta artikkelista tulee yhtenäinen. On oltava riittävän joustava ja koettava teksti omana ja yhteisenä.

Yhteisen tavoitteen pitää olla molemmille kirjoittajille selvä, ja kun siihen sitoutuu, on helpompi löytää oma rooli kirjoitusprosessissa. Kummankaan ei pidä tuntea olevansa siipeilijä tai kuormajuhta.

Meidän prosessissamme vuorottelivat jämäkkä aikatauluttaminen ja tavoitteellisuus sekä vapaamuotoiset soljuvat keskustelut. Puhuimme auki näkemyksiämme tutkittavasta teemasta ja välillä sen vierestä.

Yhteiskirjoittamisen endorfiiniryöppy

Yhdessä kirjoittaminen on likeinen työtapa, jossa ajatukset kohtaavat ja muodostavat yhdessä jotain uutta. Toisen tapa nähdä asioita ja hahmottaa niitä erilaisten teoriaperustojen jäsentämänä mahdollistaa sellaista oppimista, johon on vaikea päästä yksin. Omat ajatukset lähtevät liikkeelle tekstin raaka-aineina, jotka työstöprosessin aikana muokkaantuvat joksikin toiseksi. Pitää olla valmis vastaanottamaan ja antamaan palautetta sekä sulauttamaan omat näkökannat osaksi yhteistä tuotosta.

Keskusteluissamme ideat sinkoilivat ja toinen huomasi tekstistä jotain sellaista, mitä yksin ei pysty tunnistamaan: olkoon se sitten huonoa argumentointia, epäjohdonmukaisuuksia, toistoa tai kirjoitusvirheitä.
Artikkelitapaamisissamme emme pelkästään keskittyneet artikkelin työstämiseen vaan jaoimme oppeja ja oivalluksia muista käynnissä olevista ponnistuksistamme. Vinkkasimme hyvistä kirjoista sekä vertaismentoroimme toisiamme, kun tuntui, että jotkin työtehtävät tuntuivat tavanomaista koettelevimmalta.

Me myös nauroimme paljon. On mahdollista, että tästä naurusta ja jaetusta huumorintajustamme osa siirtyi itse tekstiinkin.

Ponnistelumme tuotoksena syntyi siten artikkeli, jossa tarkastelemme opiskelijoiden välitilakokemuksia Experience Designer -opintokokonaisuudessa. Se julkaistaan Haaga-Helian kokoamateoksessa “Oppiva asiantuntija vai asiantuntijaksi opiskeleva?”. Sen ilmestymistä juhlitaan joulukuussa Työpeda-hankkeen päätösseminaarissa

Merja Alanko-Turunen työskentelee Haaga-Helia Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa ja Marika Alhonen Haaga-Helian Porvoon kampuksella. Kirjoitustyötä on tukenut OKM:n kärkihanke Työpeda, jossa tavoitteena on ollut tutkia ja tuottaa toimintamalleja korkeakouluopiskelijoiden työelämätaitojen kehittymiseen, opetussuunnitelmien uudistamiseen ja työelämäpedagogiseen ohjaukseen.

Lähde:
Alanko-Turunen, M. & Alhonen, M. (tulossa). “Ketä tässä oikein pitää miellyttää?” –paikan neuvottelua työelämäpedagogisessa kokemusmuotoilijan opintokokonaisuudessa. Teoksessa K. Mäki (toim.) Oppiva asiantuntija vai asiantuntijaksi opiskeleva? Helsinki: Haaga-Helian julkaisut.