Vertaismentorointi on toimintaa, jossa samassa tilanteessa olevat toimivat toistensa mentoreina. Vertaismentoroinnin kattavana ajatuksena on yhdessä tekeminen ja kokemusten jakaminen nimensä mukaisesti ilman hierarkiaa. Vertaismentoroinnissa rakennetaan dialogissa merkityksiä ja tulkintoja yhdessä muiden kanssa. Dialogisen näkemyksen mukaan mentoroinnilla tarkoitetaan vastavuoroista ajatusten vaihtoa ja tiedon rakentamista. (Heikkinen, Jokinen & Tynjälä 2010.)
Ja sitä kaikkea se kokemuksemme mukaan oli, kun osallistuimme Haaga-Helian tutkijana kehittymisen vertaismentorointipilottiin. Ryhmässämme oli yhteensä kuusi jäsentä, joista osa kirjoitti väitöskirjaa ja osa tutkimussuunnitelmaa tohtorinkoulutusohjelmaan.
Vertaismentorointi tarjoaa monenlaista tukea
Tutkimusten mukaan tohtoriopiskelijoiden vertaismentorointi tarjoaa tohtorikoulutettaville merkittävää tukea, muun muassa akateemista neuvontaa, tulevaisuuden suunnittelua, emotionaalista tukea ja työelämän tasapainon neuvontaa (Geesa ym. 2018). Akateemisella neuvonnalla voidaan ymmärtää esimerkiksi tiedon jakamista professorien odotuksista ja vinkkejä hyödyllisistä lähteistä. Vertaismentorointi auttaa ymmärtämään väitöskirjaprosessia paremmin, kun pidemmällä olevat tutkijat jakavat kokemuksiaan. Vertaismentorointi auttaa myös suunnittelemaan tulevaisuutta, sillä ryhmässä keskustellaan väitöskirjatutkimuksen aiheista, tulkinnoista ja prosesseista (Geesa ym. 2018).
Tutkimuksen mukaan vertaismentorointi tarjoaa emotionaalista tukea, joka auttaa mentoroitavia selviytymään tohtoriohjelman aiheuttamasta stressistä sekä työ- ja henkilökohtaisen elämän tasapainottamisesta (Geesa ym. 2018). Omien kokemuksien jakaminen auttoi ainakin meitä tuntemaan itsemme vähemmän yksinäisiksi haasteiden edessä. Vertaismentorointi tohtoriopiskelijoiden keskuudessa tarjoaa arvokasta perspektiiviä ja ymmärrystä, mikä auttaa tunnistamaan ja valmistautumaan oman tohtoriohjelman haasteisiin (Geesa ym. 2018).
Väitöskirjaprosessi on ennen kaikkea kirjoittamisprosessi, johon vertaismentorointi antaa oleellisia työkaluja, tärkeimpänä tietysti ajatustyö, jota voi vertaismentorointiryhmässä haastaa ja kokeilla. Kirjoittaminen on helpompaa keskustelujen jälkeen, koska parhaimmillaan näissä keskusteluissa törmäytyy eri tieteenalat tavalla, joka kirkastaa ajatuksia ja sitä, mitä halutaan sanoa.
Keskustelimme esimerkiksi eri yliopistojen vaatimuksista sekä aiheista ja aiheiden tulkinnoista laaja-alaisesti, vaikka aihealue saattoi olla itselle hyvinkin vieras. Toisen oivallus toi usein itselle uutta näkökulmaa ja uuden oppimista. Keskusteluista sai henkisen tuen lisäksi konkreettisia vinkkejä, mikä johti jokaisen osallistujan kohdalla kirjoittamisen etenemiseen. Vertaismentorointiryhmässä koki olevansa sekä mentori että mentoroitava.
Vertaismentoroinnin kivijalkana luottamus ja positiivinen ilmapiiri
Armollisuus itseään kohtaan on tärkeä oppi, joka toimii toki monessa muussakin tilanteessa. Vertaismentoroinnissa ollaan lähtökohtaisesti tilanteessa, jossa jokainen osallistuja tuo oman keskeneräisyytensä ja omat epävarmuutensa toisten eteen. Jokainen tulee ryhmään omana itsenään ja jokaisen panos on arvokas.
Keskeistä on luoda turvallinen ympäristö, jossa voidaan keskustella sekä onnistumisista että peloista ja haasteista. Positiivinen ilmapiiri ja yhteisöllisyys edistävät oppimista ja ovat tutkimuksen mukaan avainasemassa, kun luodaan menestyksekästä vertaismentorointiohjelmaa, joka tukee tohtorikoulutettavien akateemista edistymistä (Geesa ym. 2018).
Ihmisten välinen kemia on mysteeri. Pilottiryhmäämme muodostui heti ymmärrys ja ilmapiiri, jossa oli helppoa olla. Heti ensimmäisillä tapaamisilla ymmärsimme toistemme kokemuksia jollain käsittämättömällä tavalla, vaikka tulimme eri akateemisista taustoista ja tieteenaloista. Ennen kaikkea tapaamisissa syntyi iloa. Vertaismentorointipilootissa syntyi fantastinen tilanne, jossa hapuiltiin todella vaikeiden asioiden kanssa, ja silti meillä oli hauskaa!
Pilottiryhmässämme syntyi kaksi tutkimussuunnitelmaa, väitöskirjojen kirjoittamisen edistymistä, älyttömästi oivalluksia tutkimuksen tekemisestä ja upeita kohtaamisia hienojen ihmisten kanssa. Koimme vertaismentoroinnin hyödylliseksi ja sovimme, että vaikka pilotointi päättyy aiomme jatkaa tapaamisia vertaismentorointiryhmässämme itsenäisesti syksyllä 2024.
Jokainen väitöskirjaa kirjoittava tarvitsee ympärilleen ihmisiä, jotka kysyvät ja haastavat positiivisella tavalla.
Haaga-Heliassa pilotoitiin vertaismentorointia johtamiseen ja tutkijana kehittymiseen. Pilotti käynnistettiin Haaga-Helian tutkimuspalveluiden ja HR:n yhteistyönä. Tohtorinkoulutuksen pilotti toteutettiin osana henkilöstön TKI-osaamisen kehittämisen tavoitetta. Pilottiin haettiin henkilöitä, jotka kaipaavat tukea johtamiseen tai tutkimuksen tekemiseen. Pilotti aloitettiin joulukuussa 2023 ja saatiin päätökseen kesäkuussa 2024.
Lähteet
Geesa, R. L., Lowery, K., & McConnell, K. 2018. Mentee perspectives of a first-year peer mentoring program for education doctoral (EdD) students. International Journal of Doctoral Studies, 13, 471-495.
Heikkinen, H. L. T., Jokinen, H. & Tynjälä, P. 2010. Vertaismentorointi työssä oppimisen tukena, 7-38.
Kuva: Shutterstock