Siirry sisältöön
Tutkimus ja kehittäminen
Ulysseus aloitti kymmenvuotisen seikkailunsa

Ulysseus on maailmalle avoin, kansainvälisesti houkutteleva, ihmiskeskeinen ja yrittäjämäinen eurooppalainen yliopisto tulevaisuuden kansalaisille, kirjoittaa Kitte Marttinen.

Kirjoittajat:

Kitte Marttinen

project director
Haaga-Helia University of Applied Sciences

Julkaistu : 19.11.2020

Ulysseus on aloittanut matkansa. Matkan on tarkoitus kestää kymmenen vuotta, kuten kesti myös Odysseuksen retki kohti Ithakaa. Ensimmäiset kolme vuotta etenemme EU:n hankerahoituksella. Sitten matka jatkuu kehittämisprosessina kohti vuotta 2030, jolloin Ulysseus on strategiansa mukaisesti maailmalle avoin, kansainvälisesti houkutteleva, ihmiskeskeinen ja yrittäjämäinen eurooppalainen yliopisto tulevaisuuden kansalaisille.

Koska Ulysseus-matkamme symbolina on Odysseuksen purjehdus ja logona purjelaiva, on olennaista tietää, millä laiva on lastattu. Jo satamasta lähtiessään Ulysseus on lastattu kaikkinensa kuudella eurooppalaisella yliopistolla ja korkeakoululla. Mukana on noin 164 000 opiskelijaa, lähes 20 000 asiantuntijaa, 87 tiedekuntaa tai yksikköä, 1035 tutkimusryhmää, 54 tutkimuskeskusta sekä 235 kumppanuutta. Etenemistä tukemassa on myös 95 muuta organisaatioita ja yritystä.

Matkan aikana kehitämme yhteisen struktuurin uudelle yliopistolle. Lisäksi kehitämme yhteisiä tutkintoja, strategisia tutkimusryhmiä ja -hankkeita sekä yhteisen digitaalisen alustan viestinnän, koulutuksen ja tutkimuksen tueksi. Lisäksi tarkoituksemme on helpottaa kansainvälistä liikkuvuutta niin opiskelijoiden, opettajien, tutkijoiden kuin muiden asiantuntijoiden kesken. Matkan tavoitteena on myös tehdä alueyhteistyötä osallistujamaissa sekä suunnitella toiminta huomioimaan kestävän kehityksen periaatteet, erityisryhmien tarpeet sekä sukupuolten tasa-arvo.

Haaga-Helialla on seuraavan kolmen vuoden aikana kaksi erityistehtävää. Ensinnäkin luotsaamme opiskelijoiden, opettajien, ohjaajien ja muun henkilöstön tulevaisuuden kompetenssien kehittämistä. Vastuullamme on monipuolisen kielikoulutuksen ja -tarjonnan, opettajien kompetenssien, elinikäisen oppimisen ja ohjauksen sekä palvelumuotoilun ja yrittäjyysosaamisen kehittäminen sekä näihin liittyvän oppimateriaalin tuottaminen verkkoon. Toisena tehtävänä meillä on kehittää tekoälyyn liittyvä innovaatiohub, joka tekee yhteistyötä muiden matkakumppaneiden innovaatiohubien kanssa, Haaga-Helian opettajien ja opiskelijoiden sekä oman alueen yritysten kanssa.

Matkaa johtaa Sevillan yliopisto Espanjasta ja Haaga-Helian lisäksi mukana ovat Ranskasta Université Côte d’Azur, Italiasta Genovan yliopisto, Itävallasta yrittäjyyteen keskittyvä ammattikorkeakoulu MCI sekä Slovakiasta Kosicen teknillinen yliopisto. Suomesta on eurooppalaisiin vastaaviin yliopistokonsortioihin päässyt yhteensä 11 yliopistoa ja korkeakoulua, näistä vain kolme on ammattikorkeakouluja.

Tarvitsemme matkallemme paljon asiantuntemusta Haaga-Helian vastuualueiden kehittämiseen sekä muun yhteisen kansainvälisen toiminnan kommentointiin. Pysykää kuulolla. Kenties kohtaamme yhteistyön merkeissä seikkailumme aikana.