Siirry sisältöön
Tutkimus ja kehittäminen
Tutkitulla tiedolla tukea luovien toimijoiden ja hoivakotien yhteistyöhön
Julkaistu : 16.11.2022

Voiko hoitaja olla luova vanhushoidossa?

Luova toiminta ja luovien menetelmien käyttö hoivakodeissa ja hoitajien osaamisen kehittäminen luovuuden näkökulmista puhuttavat tässä podcast-jaksossa. Lisäksi kerrotaan Elossa!-hankkeen tuloksista ja pohditaan niiden merkitystä hoivatyössä.

Keskustelemassa projektiasiantuntija Iris Humala Haaga-Helia ammattikorkeakoulusta ja Marika Metsähonkala Helsingin Seniorisäätiöstä.

Kuuntele jakso ja innostu!

Tutkitulla tiedolla tukea luovien toimijoiden ja hoivakotien yhteistyölle
Äänitteen kesto: 38 min

Litterointimerkinnät

IH: Iris Humala
MM: Marika Metsähonkala

sa- sana jää kesken
(sana) epävarmasti kuultu jakso puheessa tai epävarmasti tunnistettu puhuja
(-) sana, josta ei ole saatu selvää
(–) useampia sanoja, joista ei ole saatu selvää
[tauko 10 s] vähintään 10 sekunnin tauko puheessa

, . ? : kieliopin mukainen välimerkki tai alle 10 sekunnin tauko puheessa

IH: Tervetuloa kuuntelemaan Elossa! Vanhustyön luovemmat kasvot -podcastia. Podcastissa paikannamme luovien alojen toimijoiden roolia sekä luovan toiminnan vaikuttavuutta vanhustyön kentälle. Pohdimme luovien toimijoiden mahdollisuuksia rakentaa yhteistyöverkostoja ja liiketoimintamalleja ikääntyneiden asiakkaiden parissa. Tähystämme vanhustyön tulevaisuudennäkymiä ja maalailemme siihen liittyviä haasteita ja mahdollisuuksia. Meillä jokaisella on edessä vanhuus ja oikeus siihen, että vanhuutemme kuuluu luovuutta.

Tässä jaksossa käsitellään Elossa! Luovaa alaa ja hoivakoteja elvyttämässä yhteiskehittämällä -hankkeen viimeisimmän tutkimuksen tuloksia ja pohditaan niiden merkitystä luovien toimijoiden ja hoivakotien yhteistyölle. Minä olen Iris Humala Haaga-Heliasta, ja tänään mukanani keskustelemassa on Helsingin Seniorisäätiön toimitusjohtaja Marika Metsähonkala. Tervetuloa.

MM: Kiitos.

IH: Marika Metsähonkala edustaa Helsingin Seniorisäätiötä, jonka hoivakoteja on mukana Elossa!-hankkeen tutkimus- ja kokeiluympäristöinä. Minä puolestani toimin Elossa!-hankkeessa Haaga-Helia-ammattikorkeakoulun tiimissä sekä luovien toimijoiden koutsina että tutkijana.

No nii, oikein kiva, kun pääsimme tässä keskustelemaan sitten tästä Elossa!-hankkeen tiimoilta. Ihan alkajaisiksi, niin mitä ajatuksia luova toiminta hoivakodeissa sinussa herättää?

MM: No, se herättää erilaista toimintamallia, toimintatapaa, ja luova toiminta ei oo kyllä ikään eikä sukupuoleen eikä mihinkään toimintaan mun mielest sidonnainen. Luova toiminta sopii lapsille, ikäihmisille, keski-ikäsille, kaikille.

IH: Kyllä, ihan varmasti. Ja nyt jos ajattelee juuri tätä luovaa toimintaa siellä hoivakodeissa, niin tuleeko erityisesti siitä mieleen ja sitten vanhuksista ja ikäihmisistä?

MM: No ikäihmisten osalta ajattelisin, että se luova toiminta rikastuttaa sitä päiväsaikaista tekemistä. Ja se luova toiminta, ajattelen sitä niin, että jos halutaan tehdä ikäihmisten palveluita uudella tavalla ja tuottaa ikäihmisille jotakin uusia kokemuksia, nii se luova toiminta aivan ehdoton asia mun mielestäni siinä kokonaisuudessa. Ja se, että se tuottaa sitä parempaa elämänlaatua, ja toisaalta se myös rikastuttaa sen ikäihmisen päiväsaikaista tekemistä, mitä mun mielestäni jokaisella kuuluu olla iästä riippumatta.

IH: Joo, se kyllä on itsekki huomannu, kun olen siellä ollu hoivakodeissa tarkkailemassa näitä tämän Elossa!-hankkeen työpajojen toteutuksia, että kyllä siellä niinkun ilo on pinnassa. Ja siis kyl sen näkee. Mitäs ajattelet siitä, että minkälaisia erilaisia valmiuksia hoivakodeilla on tällä hetkellä toteuttaa luovaa toimintaa siinä arjessa?

MM: Itse aattelen esmes tän hankkeen puolesta, että ennen tätä hanketta, (niistä…) [0:03:09] se mahollisuus toteuttaa. Itsas se on niinku osaamiskysymys, semmonen hoksauskysymys. Koska meiänhän henkilöstö on sosiaali- ja terveydenhuoltoalan henkilöstöä, johon ei siis opetussuunnitelmaan kuulu mitkään luovat toiminnot, niin lähtökohtaisesti tää (hoito ja hoiva) on hyvin tämmöst niinkun hoivakeskeistä ja toimenpidekeskeistä. Et mun mielest tää luova toiminta tuo mukanaan siis sitä sellasta niinkun arjen luksusta, erilaista toimintamallia, -tapaa.

Mutta siis ilman luovien toimijoiden osaajia sitä on kovin vaikea tämmösiin palvelukoteihin jalkauttaa. Eli tarvitaan niitä ihmisiä kenel on ne työkalut ja se osaaminen ja innostus, jotta saadaan se meiän henkilöstö siihen mukaan. Tän hankkeen osalta esimerkiks meillä o ihan valtavasti noussu se tahto ja halu ottaa tällaset luovat toiminnat osaks sitä arkea. Ja näin ollen mun mielest se on myös laatukysymys, eli me halutaan tarjota jotain muutakin kun pelkkää hoivaa ja hoitoo meän ikäihmisille. Mutta toki siihen tarvitaan niit osaajia, et eihän se lähde sillä lailla itsestään, jos ei ole niitä työkaluja, sitä sellasta opastusta siihen tekemiseen.

IH: Niin, näinpä juuri. Kyllä se siinä tulee tämmösissä jo kokeiluissakin varmasti, niinkun jo jotain vinkkejä siinä: hoitajat saa, mitä ehkä voi sitte toteuttaa toisenkin kerran.

MM: Just näin, et niitä työkaluja, mitä tässä hankkees on tullu, niin ne ollu niinkun sellasii, ahaa, et näinkin voi asioit tehdä. Ihan sellasii uudenlaisii oivalluksia, mitä avaa sitä sellast näköalaa myös niil hoitajille, et se ei ole pelkästään sitä yhtä tiettyä tekemistä. Ja se vaikuttaa mun mielestä myös siihen, että me saadaan tätä ikäihmisten hoiva- ja hoitopalveluita mielenkiintosemmaks, me saadaan alan opiskelijoita, koska se on paljon muutakin ku sitä hoiva- ja hoitotyötä niitten ikäihmisten kanssa.

IH: Tuo hoitajien työhän on ollu jo pitkään esillä julkisuudessa, ja tällä hetkellä on mitä suuremmassa määrin edelleen, niin minkälaisena sinä näet tän hoivakotien hoitajien työn tällä hetkellä, että onko se kenties jonkunlaisessa murroksessa?

MM: On varmasti murroksessa, koska rekrytointihaasteet koko sosiaali- ja terveydenhuoltoalan kentäl on valtavat. Mutta, mä toisaalta nään sen, että mediassa ikäihmisten hoito- ja hoivapalveluista, ne on tuotu kauheen negatiivisesti: hirveen raskasta työtä, huono palkkaus. Ja se on niinku puhtaasti tämmöst hoiva-alan työtä, mitä tehään, nii se ei niinku pidä paikkaansa. Mun mielestäni meiän toimijoiden pitäs tuoda esiin, et se on paljon, paljon muutakin kun sitä perushoitoo. Elikkä kyl meillä meiän palvelukodeissa ikäihmisten kans tehään todella paljon muuta ku sitä perushoitoo. Se päivä koostuu juurikin mielekkäästä tekemisestä. Se voi ol luovaa toimintaa, se voi ol eläinystäviä: meil käy erilaisia kotilemmikkieläimii.

Mun mielest huikee oli meiän tarina, kun ikäihminen, joka ei pääse ulos, on siis vuoteeseen sillä lailla, et ei ole ulkoilumahollisuuksia, niin meille esimerkiks kotieläimet, lampaat ja kukot, tuotiin palvelukotiin sisään. Elikkä ne eläimet tuotiin sisään saakka ja sinne sängyn viereen, eli lampaillekki pistettiin pöksyt jalkaan, ettei vahinkoa käy, ja kukko kannettiin sinne ikäihmisen syliin. Et se sellanen hoivan ja hoidon, mikä toki on tärkeetä, mut siin (vastapainon on se) [0:06:42] rikastuttava elämä sil ikäihmisel, et sä voit ol sellane rinnallakulkija, koutsaaja sen ikäihmisen mukana. Että sellasen positiivisen kuvan tuominen ikäihmisten palveluihin: mun mielestä meiän pitäs yhteiskunnas yhä entist enemmän tehä sitä. Luovat toiminnat, me pystytään eri lail tekemään erilaisia asioita, nii se sellainen markkinointi positiivinen kärki edellä – ei siis negatiivinen kärki: raskas työ, huono palkkaus, työajat on epäsäännöllisiä, ku siin on siis tosi paljon muutakin kun sitä.

IH: Joo, kyllä itsekin Elossa!-hankkeen näissä tilaisuuksissa ja työpajoissa olen kyllä huomannu sen, että siis mitenkä hoitajat on siellä ihan hyvinki aktiivisesti ja hyvin positiivisesti ja myönteisesti mukana siellä työssä ja näissä toiminnoissa. Et ihan varmaan juuri näin, että sitä pitäs vaan markkinoida positiivisesti. Valitettavasti uutisissa vaan kuullaan aina tätä negatiivista –

MM: Ja ku ajattelee sitä murrosta, että me ihmetellään, miksi meillä ei sairaanhoitajia, lähihoitajia, miks ne ei suuntaudu vanhuspuolelle, tai miksi ne ei tule meiän alalle, nii nää on ihan selviä signaaleja, et jos me tuodaan se kärki edellä, todella sen raskauden ja se, että mitä kaikkea, kuinka huonoo työhyvinvointia, huonoa johtamista, mitä kaikkee siel on. Niin mua ei yhtään ihmetytä se, et nuoret eivät suuntaa tälle alalle. Kun päinvastoin mun mielest pitäs tuoda niitä asioit, missä ihan oikeesti, miks meil kannattaa tulla. Et meillä sä pystyt itse vaikuttaa työsi sisältöön. Voit päättää, mitä päivisin teet, lähtökohtaisesti, pystyt määrittelemään omia työvuorojasi, kun on autonomista työvuorosuunnittelua. Meillä ikäihmisten kans tehdään paljon erilaisii aktiviteetteja, ollaan niitten ikäihmisten kans.

Että se sellanen tietynnäkönen julkikuva, mun mielest sitä pitäisi ihan ehdottomasti kääntää positiivisempaan, koska tää työhän on ihan maailman parasta. Ja ne, jokka sit kuitenki tulee meiän alalle, viihtyy ja haluaa olla.

IH: Joo, kyllä tuo viesti ois oleellisen tärkeetä siis nuorille tietää, koska nuo kuulostaa just sellasilta asioilta, mitä siis nuoret nykysin arvostaa –

MM: Kyllä, se työn merkityksellisyys, nimenomaan.

IH: Ja sit just, et siin on tiettyä joustoo ja tällästä omaa suunnitteluvaraa ja –

MM: Kyllä. Koska se vaikuttaa siihen se työhyvinvointi, että minulla on mahdollisuus vaikuttaa omaan työhöni. Jokainen meistä haluaa jollain taval vaikuttaa omaan työhön ja myös se lähihoitaja. Et sä pystyt vaikuttamaan hieman sun työvuoroihin, sun työsuunnittelun, tekemiseen. Ja sitte vielä, että sun työsi on merkityksellistä, ja se, että se asiakas hyötyy siitä sun työstä, ja on erilaisii toimintamalleja, miten ikäihmisten kans voidaan toimii. Ne pitäs vaan niinku tuoda. Ja mun mielest tää Elossa!-hanke pitäisi kans nostaa ihan niinku omalle levelille, kertoo siitä, että erilaisten toimijoiden kanssa yhdessä tekemällä me saadaan rikastettuu tän ikäihmisen päivää ja arkee ja elämää, tuotuu lisää arvoa siihen elämiseen. Ja se, että (–) [0:09:52] yhteiskehittämistä, yhteistekemistä: ei aina tarvitse yksinään sen lähihoitajan miettiä, vaan siis on näit luovan alan ihmisii, jotka pystyy tukemaan siin työssä, niin täähän on ihan huikea juttu!

IH: Niin, kyllähän se juuri näin, tuo yhteiskehittämisen ydin, että yhden ei tarvitse osata kaikkea.

MM: Just näin, just näin.

IH: No kurkistetaan seuraavaksi vähän kohti tulevia vuosia. Sä tos mainitsit juuri sitä, että hoitajien koulutukseen ei kuulu luovien menetelmien opetteleminen, niin mitä mieltä sä siitä olet tulevaisuudessa? Olisiko se hyvä juttu?

MM: Kyllä. Ajattelen siis esimerkiks lähihoitaja-, toisen asteen koulutuksen omaavia, ja miksei ammattikorkeakoulu, geronomit, sosionomit. Siis se, että kun se työ on kuitenkin ihmisten kanssa tehtävää työtä, ja kun sä ihmisten kanssa tehtävää työtä teet, jos et ole sairaalassa töissä, eli olet palvelukodissa, olet sosiaalipuolella töissä, nii se on paljon muutakin kun sitä hoidollisia, tämmösiä teknisiä suorituksia, mitä tehdään, et on perushoitoo ja on verenpaineenmittauksia, on kaikkee, mitkä on todellakin tärkeetä. Mut siinä elämisen kokonaisuudessa, siin on muutakin ku se pelkkä hoito ja hoiva. Se ihmisen koko elämä koostuu aika paljon muistaki asioist. Nuo tärkeitä ja ne pitää osata, mut sit se loppu, mitä siit jää, nii siin o aika paljon muutakin ku pelkkää sitä hoitoo ja hoivaa. Ja mun mielestäni ehdottomasti pitäis siis lähihoitajia tähän koulutusohjelmaan, ja miksei myös (geronomi- ja sosionomikoulutusohjelmaan) [0:11:28] tulla näitä luovia toimintoja, et olis sellanen niin sanottu työkalupakki, jonkinnäkönen työkalupakki, kun koulusta valmistun, et voin käyttää jotakin muitakin menetelmii, miten minä sitten sitä arkea elän sen ikäihmisen kanssa. Kun perushoito o tehty, ja on asiakas… aamupalat ja kaikki on suoritettu, et miten se päivä siit sit rakentuu. Ja siihen erilaisii työkaluja, että niinku esimerkiks nyt juuri tämä Elossa!-hanke, niin sehän toi erilaisia työpajoja, erilaisia malleja, et miten sitä päivää voi niitten ikäihmisten kans rakentaa. Ehdottomasti siis pitäisi kuulua.

IH: Se on siinä se yksi tie eteenpäin, esimerkiks tulevissa hankkeissa tai (–) kehittää tällästä.

MM: Ja sit ku puhutaan ikäihmisten hoivan ja hoidon laadusta, niin tämä on siis ihan merkittävä asia, että siinä ikäihmisen hoivan ja hoidon laadussa mitataan myös se mielekäs päiväsaikainen tekeminen. Se on muuta kun television katsomista pyörätuolissa. Se ei ole mielekästä päiväsaikaist tekemist, jos sitä tehdään maanantaista perjantaihin. Eli se päivä täytyy koostuu aika paljon muistaki asioist: niinhän se koostuu meil tavallisillaki ihmisillä.

IH: Joo, ja se on äärettömän tärkeää sillä tavalla, että ne ikäihmiset kokee sen elämänsä (mielekkä-) [0:12:53], sen takiahan tätä työtä tässä tehdään. Me tässä Elossa!-hankkeessa tehtiin sillon heti alkuun tämmönen tutkimuksellinen alkukartoitus. Siinä näistä luovista menetelmistä tai luovista aloista draama tuli esille vähiten suosittuna luovan taiteen muotona hoivakodeissa. Mikä voisi olla syynä sinusta tähän?

MM: No siihen on yks ainoa syy: se sana draama. Koska meiän lähihoitajat, meiän sairaanhoitajat aivan kauhistu siit työpajast eka. Apua, et joutuuko he näyttelemään, joutuuko he nyt johonki tämmöseen esitykseen mukaa, ja sit he joutu jotain roolivaatteit laittaa. Tai joku näytelmä: draamahan kertoo, siis kun se sanana käytetään, niin se kuvaa meil sitä, et okei, täs on nyt joku tämmönen näytelmä, mä joudun nyt johonkin näytelmään pääosaan tai sivuosaan tai johonki rooliin. Tai et mä sen ikäihmisen kans oon jossain näytelmäs mukana. Sitä draamatyöpajaa me ei tarvita.

Mutta sitte, ku se draamatyöpaja oli meillä, nii sehän oli nyt kaikkea muuta ko sitä näyttelemistä, elikkä itse asiassa siitähän pidettiin ihan valtavasti meillä Seniorisäätiössä. Mutta se, että mitä johtopäätöksiä itse vedin siit draamasta, niin aattelin, että kun me puhutaan siis… me halutaan aktivoida meiän henkilöstö esimerkiks tämmöseen draamatyöpajaan, niin voisiko siitä käyttää jotain muuta sanaa ku se draamatyöpaja, koska jos et ihan tarkkaan tiedä sitä sisältöö, nii se saattaa mietityttää, et onks täs oikeesti joku näytelmä kysymyksessä. Se on meille hoitoalan henkilökunnalle ehkä vähän semmonen kauhistuksenkin paikka, et ei halua sellaseen. Et tuo työpaja oli onnistunut ja hyvä, mut sana oli ehkä väärä, et se anto informatiivii sellasta, että se ei ollu ohjannu siihen suuntaan, mitä se sit oli se työpaja.

IH: Tämä on itse asiassa ihan sama… Huomasimme itsekin: se sana draama, jotenki se vähän pani ihmisiä lukkoon, mutta siihen varmaan on kehitettävissä toisiakin nimityksiä. Se on mukava kuulla, että se paja sinänsä (on ollu sitte myönteinen) [0:15:05] –

MM: Oli oli, joo, ja siit ei ollu tosissaan, mutta nää sanat merkitsee aika paljo, ja sitte ku ihmiset tekee tietynnäkösiä johtopäätöksiä siitä, että mitä se tarkoittaa, mitä draamapaja tarkoittaa, nii siin oli tietty asennelataus. Mut onneksi toisaalta mun mielestä se oli hyvä kerranki näin, että asennelataus, joka osottautu täysin vääräksi. Eli se oli positiivinen työpaja kuitenki.

IH: Joo, sinänsä ihan hyvä kyllä näin, joo. No minkälaisia luovan toiminnan muotoja mielestäsi ois hyvä kokeilla ja hyödyntää hoivakodeissa yleisesti ottaen?

MM: No ajattelisin, että ne ei tarvi olla mitään suureellisia, mutta jotenkin uusia kokeiluita. Itse mietin (esimerkiks) digitalisaatio, mikä on vahvasti tullut meidän kentälle ja vahvasti tulee myös ikäihmisten kentälle, osittain tullukki, ja miten me se sit koetaan, että sit meil ol niinku henkilöstö, et mä en oo kauheen hyvä tämmöses ICT-asioissa, (ja mä en oo tämmös-) [0:16:10] tietotekniikka-asiois hyvä. Sun ei tarvitsekaan olla mikään ohjelmiston pääkäyttäjä osatakseen käyttää niitä digimahollisuuksia. Nimenomaan esimerkkinä jotku (VRC)-lasit, millä ikäihminen pääsee esimerkiks, kun hän on siel vuoteessa, miten hän pääsee sieltä vuoteesta johonkin muualle, esimerkiks niitten VR-lasien kanssa.

Ne ei ole isoja hankintoja, ne ei ole siis kustannuksellisesti kovinkaan isoja, että ne täytys vaan ottaa siihen arjen tekemiseen ja mukaan, et niitä ruvetaan systemaattisesti käyttämään, niistä tulee osa sitä arkea. Tai sellaset piirtoseinät, digitaaliset, et ne ei oo suuria investointeja, mutta niihin täytyy sille henkilöstölle saada se koulutus, opastus siihen, miten niit käytetään, et on se rohkeus lähtee koittamaan ja ottamaan sitä siihen arkeen mukaan.

IH: Ja sit tulee viel mieleen juuri esmes VR-laseista ja näistä digitauluista: ne on kuitenkin siinä läsnä, ne on siinä samassa, siinä tilassa. Ei oo kysymys mistään verkkototeutuksesta (jossain tämmöses) [0:17:22], koska se tässä meidän kokemusten mukaan näissä, mitä nyt ollaan tähän mennessä tehty, nii siinä on ollu haasteita. Et jos osa toimijoista tai näistä luovan toiminnan järjestäjistä on sit verkon päässä, nii se ei välttämättä ole sitä ehkä. Mutta tän tapaset, niin varmaan näis ois kyllä, tuntus, et ois potentiaalia. Jos aattelee VR-lasejaki, nii siinähän ihmiset pääsee matkalle ja luontoon ja vaikka minne.

MM: Vaikka minne, aivan ihanaa, nii on. Se mun mielest jotenki avaa sen ihan uuden maailman. Uskon, että meillä ainaki tulee olemaan se, että me tällaset hankintaan, otetaan käyttöön. Sitte jos ajatellaan lisää, nii tietenki musiikki: musiikkihan on meillä Seniorisäätiös, se o aina ollut, ja se on edelleen, se on meillä aivan todella vahvassa roolissa. Meillähän käy siis ulkopuolisia esiintyjiä säätiössä todella paljon, ja meiän ikäihmisii viedään konsertteihin. Mut lisäks meiän henkilöstö paljon soittaa musiikkia, ja sit myös mun mielestä jotenki on kauheen ihanan olosta, et ku sä kävelet sieltä meiän palvelukodist, joku laulaa, kun se on siellä meiän ikäihmisten kans, et se musiikki on ihan valtavan keskeises osas meillä säätiössä. Se on läsnä päivittäin: aina jossakin tapahtuu.

Meillähän on se tapakulttuuriopas esimerkiks, et meillähän kaikki mahdolliset juhlapäivät, liputuspäivät, mitä ikinäki kalentereist löytyy, nii meil o tämmönen tapakulttuuriopas. Kaikki juhlitaan, kaikki juhlat, mitä vain on, niin kaikki juhlitaan. Niihin on ihan omat teemat, ja huolehditaan siitä tosissaan, et se arki on rikastuttavaa ja muuta.

Elikkä tämmöset musiikki, digitalisaatio mukaan enemmän, tanssi, liike, ja nyt ei ole kysymys, et vaikka en pystyisi kävelemään: pyörätuolilla sä pystyt kuitenki sitä liikettä ylläpitää. Tai että sä oot vuoteessa, nii sä pystyt siltikin liikettä ylläpitää hoitohenkilökunnan avustuksella. Elikkä ne ei oo sellasii rajottavii tekijöit: täytyy vaan löytää niitä keinoi, miten sitä viedään ihan sen kaiken eniten apua ja tukea tarvitsevan ikäihmisen työ. Ja sit sellasen, joka… on viel toimintakykyy paljonkin jäljellä. Että se, että sitte ku mennään sen kaiken eniten apua ja tukea tarvitsevan kans, nii sillon me tarvitaan tietynnäkösii keinoja, menetelmii, miten me saadaan se ihminen mukaan.

Mut mun mielestäni sellaista ikäihmistä ei olekaan, etteikö jotakin voitaisi tarjota. Ihan vaikka kuinka paljon apua, tukee tarvii, nii jotakin pystytään ain tarjoomaan. Sellasta tilannetta, et mitään ei pystytä tarjoaa, et ihmine vaa on, nii sellast ei oo olemassakaan, et kaikilla pystytään jotain tarjoamaan.

IH: Kuulostaa kyllä, että teil on niinku tahtotila (tähän ihan) [0:20:10] aidosti.

MM: Kyllä. Ja se, että se lähtee kyl sielt henkilöstöstä, et se sellanen tietynnäkönen arvopohja, mikä säätiöllä on. Et kaikki, mitä tehdään, tehdään sen ikäihmisen parhaaksi. Ja se, että se sellanen tietynnäkönen arvopohjasuus siinä, että meillä hyvin kriittisesti hoitajat miettii sit, et onks tää oikeesti parasta mahdollist (-) meiän ikäihmiset. Onks tää sellasta, mikä on… vai tuleeks tää niinku ylhäältä, palveleeks tää jotain muuta kun sitä ikäihmistä? Siitä mä oon ylpee, et se meän henkilöstö on niin arvopohjaisesti latautunu, et he haluaa tehdä sen työnsä mahollisimman hyvin ja haluaa olla sen ikäihmisen kans ja pyrkii koko ajan miettimään, minkälaisii uusia keinoja olisi se, et pystyttäs aktivoimaan sitä ihmist mielekkääseen päiväaikaseen tekemiseen. Et siitä mä oon kyl tosi ilonen.

IH: Mitä mieltä olet, miten henkilöstö lähtisi ottamaan esimerkiks VR-laseja käyttöön?

MM: Mää luulen, että jos siihen saadaan hyvä opastus. Ja se, että ensiks paras opastus on se, että sä itse kokeilet niitä. Et miltä se tuntuu ja miltä se näyttää, ja kun sä laitat ne lasit päähän ja lähet vaikka ulkomaanmatkoille. Et se, että sä saat sen kokemuksen itse siitä, minkälainen tää on. Ja sit se, että sä saat opastuksen siihen käyttöön, ja se, että se otetaan siihen arkeen mukaan. Se otetaan sen asiakkaan arkeen mukaan. Mä uskon, että sen jälkeen, kun se on se opastus ja se kaikki saatu, nii en nää mitään estettä, miksi meän henkilöstö ei sitä ottaisi käyttöön. Koska sen jälkeen, ku se asiakas saa ne VR-lasit, niin siinähän oikeestaan sen hoitajan tehtävänä jää olla siin vierellä, ja se, ku se matka tehdään vaikka niitten lasien kanssa.

Että mä luulen, että se saa ihan hyvänkin vastaanoton, ja se tulee olemaan meiän hankintalistalla nämä lasit, et niist ollaan käyty keskustelua, että ainaki testimuotosesti parit ottaa ja katsoo, miten ne lähtee siihen arkielämään.

IH: Kiinnostavaa kuulla, kiinnostava sitten mahdollisesti kuulla kokemuksia. Uskosin, että se on varmaan ihan hieno kokemus kyllä. Tuosta musiikista tuli mieleen, että olin seuraamassa tätä yhtä Kuvan työpajaa tässä, kuvataiteen työpajaa, nii siellä ikäihmiset maalasivat ja piirsivät, mut siellä tuli sitte, että no millos ruvetaan laulamaan. Et ainaki se musiikki, (tuntuu vaan) [0:22:45], että tässä musiikki on sitä, mitä se on –

MM: On, ja sitte ku siel niit vanhoja lauluja, niin siis vaikka meilläki on keskivaikeasti ja vaikeasti muistisairaita henkilöitä, niin siis nää vanhat laulut, niin ne sanat kuitenkin sieltä tulee. Vaikka sulla olis se, et sä oo orientoitunu ehkä enään aikaan ja tähän paikkaan, ja se kyky on kaventunu, nii kuitenki se, että kun vanhat laulut laitetaan soimaan, nii se on käsittämätönt, et ne sanat sieltä vaan kumpuaa, et nää ikäihmiset laulaa sen mukana. Se jotenki kertoo sitä kuitenkin, et sitä elettyä historiaa, elämää, et sieltä nuoruudesta nousee niitä tiettyi juttui, mitä sitten… Sen takia se musiikki on meil kyl tosi tärkeessä roolissa.

IH: Viittasin tähän meidän tutkimukselliseen alkukartotukseen, niin tosiaan näiden tutkimustulostenkin mukaan yli puolet hoivakotien työntekijöistä haluaisi käyttää asukastyössä nykyistä enemmän luovia menetelmiä, että seki tukee tuota. Että ilmeisesti ihan samoilla linjoilla sitten teilläkin siellä arjen kokemusten kautta, ja sitten sitä nää tutkimustulokset siellä toivat esiin. No sit tietysti, no, ainahan, kun jotain uutta otetaan käyttöön ja yhteistyötä tehdä-, yhteiskehittämistä, niin siinä tietysti tarvitaan siis sekä aikaa että resursseja. Niin miten näet, että minkälaisia toimenpiteitä ja minkälaisia resursseja sitten (luovia) [0:24:20] menetelmien hyödyntämisen lisääminen vaatisi käytännössä sit hoivakodeissa?

MM: No alussa se tietenkin vaatii resursseja, koska sitä työkalupakkii pitää rakentaa. Mutta siis sitten, ku sitä miettii pitemmällä tähtäimellä, et kun henkilöstöllä on ne työkalut ja on osaaminen niitä käyttää, niin eihän se sitten vaadi resursseja ollenkaan. Sittenhän se on siel toiminnassa, siel arjen toiminnassa jo mukana. Et se alku tietenkin, että me päätetään niin, ja me halutaan niin, ja me tarvitaan siihen avustusta, opastusta, me tarvitaan siihen tämmöst yhteiskehittämistä, ja me resursoidaan siinä alussa se. Niin pitkällä tähtäimellä sehän maksaa itsensä takasin eikä vaadi sitä lisäresurssia, et olis joku ulkopuolinen työntekijä, joka tulee tuottamaan sitä luovaa toimintaa siihen, vaan se, että se on siin arjen tekemisessä jatkuvasti läsnä, et mietin tässä kohtaa, että miten voisin tässä kohtaa ja tässä hetkessä käyttää niit luovii toimintoja. Sehän tulee siihen työkalupakkiin mukaan.

Ja sitten mä aattelisin sitä vielä, että ne luovat toiminnat, et kun sitä tutkimusta te teitte, esimerkiks se, et mikä sen vaikutus on siihen asiakkaan semmoseen kokonaishyvinvointiin ja siihen elämänlaatuun. Niin siis must se kertoo sitä, että ku meiän henkilöstö kuitenki vastas siihen kyselyyn, et onko siit ollu mitään hyötyy. Niin valtaosa vastasi siitä, että joo, on ollut hyötyä, ja siitä vielä, oliks se 23 vai jotaki prosenttii vastas, et on ollut selvästi hyötyy. Kukaan ei siis kuitenkaan vastannu meiänkään henkilöstöstä siitä ryhmästä, et siit ei olis ollu mitään hyötyy, tai ei oo nähny mitään. Elikkä joka ikinen oli kuitenkin jollain tavalla joko uskonut, et siin o hyötyy. Joku oli uskonu, että… nähnyt, et siit on oikeesti selvästi hyötyy.

Et semmonen positiivinen kehä siin on. Et kukaan ei kuitenkaan ajatellu, et tästä ei oo kyl mitään hyötyy, et tätä ei kannat ollenkaan tehä. Et kyl jokainen meillä sen on nähnyt, et sil on merkitystä siihen, ikäihmisen siihen kokonaiseen hyvinvointiin ja siihen tekemiseen ja aktiivisuuteen.

IH: Joo, se oli kiinnostavaa myös nähdä siellä, et miten… Toki jokainen hoitajahan omalla tavallaan osallistuu ja omalla tavallaan kokee sitä ja (–) [0:26:49] tutustuu siihen erilaisiin luoviin menetelmiin, niin toiset oli tosi aktiivisesti mukana, ja toiset sitten olivat siellä ihan takana seuraamassa. Mutta se on juuri näin. Sitten jokainen kokee sitten omassa vaiheessaan sitten, että minkä menetelmän kenties itse ottaisi käyttöön.

MM: Kyllä kyllä, ja sitten ku ajatellaan, et lähetään tekemään tällasta, nii aina o osa henkilöstöst, joka on heti mukana, ja ne on heti, et nyt lähetään tätä tekee. Toiset vähän tarkkailee ja miettii, et miten mä sen tekisin, ja tulee siihen tekemiseen vähän jälkeenpäin, ettei oo ensimmäisenä siel, et se vaatii semmosen tietynnäkösen pohdinnan ja motivoinnin ja ajattelumaailman muutoksen ja muuta, että mä lähen tähän mukaan.

Mutta se, mikä mun mielest on ilonen asia: kukaan ei ole ilmoittanu, et minä en ainakaan lähde, ja tämä ei ainakaan oo sellanen asia, mitä me halutaan tehä. Että se aktiivisuus siinä alussa, kuinka nopeesti kukakin lähtee, se on vähän kyl ihmisestä kiinni, et toiset uskaltaa heittäytyy siihen heti, toiset vähän arastellen, et mä eka kattelen, mitäs täs tapahtuu, ja sitten vasta mukaan.

IH: Joo, juuri näin. Tosiaan meillä ollu tässä Elossa!-hankkeessa mahdollisuuksia tutustua teidän moniin hoivakoteihin. Nyt sitten vieläkin sitten työpajat ovat meneillään. Ihan yleisesti ottaen, niin minkälaisia näkemyksiä sinulla on luovien menetelmien vaikutuksista hoivakodin asukkaiden siihen ihan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin?

MM: On merkitystä, sillä on merkitystä. Miten mä nyt kuvaisin sitä? Ajattelisin, että se on tällanen kokonaisvaltainen asia. Ja se, että kyllähän me nähdään, että esimerkiksi, jos puhutaan tällasest haastavasta käyttäytymisestä ikäihmisellä, niin tämmösenkin osalta se haasteellinen käyttäytyminen laukeaa aika paljon, ja se vähenee, kun on tällasta mielekästä tekemistä, mikä tuottaa mulle iloa, tuottaa sellast positiivista energiaa, nii sellanen haasteellinen käyttäytyminen, nii sehän vähenee. Ja oikeastaan nii se kuuluu ollakki, ja se on mun mielest hyvin ymmärrettävääki. Kun minulla on sitä mielekästä tekemistä, ohjattua, mielekästä tekemistä, nii sillon se sellanen häiriö- tai haastava käyttäytyminen vähenee. Ja se on mun mielestä, niin myös tuottaa sil ihmiselle itselleen lisää elämänlaatua, lisää positiivisuutta. Ja toisaalta se tukee myös sitä hoitohenkilökuntaa, et he onnistuu, ja he kokee myös sitä tyytyväisyyttä, että täs päästään asiois eteenpäin.

Et näis luovis toiminnois o semmonen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lisääminen. Ja se, että se elämä on niin paljon rikkaampaa, kun on mukana erilaisia asioita, mitä siin päivässä tapahtuu. Se vaan niinku on niin, että meidän tehtävä on huolehtia siitä, että meidän ikäihmiset meidän palveluissa saa muutakin kun sitä hoivaa ja hoitoo. Et ne saa sitä mielekkyyttä siihen arkeen, siihen elämään, niihin viikonloppuihin, niihin iltoihin. Ja et ne kokee, niinkun, et ei koe yksinäisyyttä, vaan kokee sellasta, et he on mukana jossakin toiminnassa. Se pitää olla vaan toimintatapana. Et se pitää ottaa (siin) [0:30:21] toimintatavaksi.

IH: Kyllä se, tuota, tällä yhteiskehittämisellä, nii on sillä potentiaalia.

MM: On on. Ja ehdottomasti niitten luovien toimintojen osaajat, et nehän siis yksinään, nimenomaan yksinään hoitohenkilökunta ei pysty tällasta kokonaisuutta millään kasaamaan, vaan siihen tarvitaan sitä yhteiskehittämist, siihen tarvitaan niit luovien toimintojen ihmisiä ja osaajia, et mitä kaikkee mahollisuuksii on. He tuo ne mahollisuudet, ja sit taas meiän hoitohenkilökunta, heiän tehtävä on miettii, miten he vie ne käytäntöön, miten he muokkaa sitä niin, että meiän ikäihmiset hyötyy tästä. Et nämä henkilöt tuo sen, et täs on mahollisuuksii, tällä lailla voi asioita tehä, ja sit taas meiän henkilöstö miettii: no mites se tehtäis sit meillä, ja miten me saadaan se meille semmoseks jatkuvaks toiminnaks. Mut se on useesti, että yksin ei oikeestaan kukaan saa mitään aikaan, mut yhdessä aika paljon enemmän!

IH: Näin se on, ja kyllä se heijastuu… Näillä luovilla menetelmillä on ihan varmasti suuri vaikutus myös niiden asukkaiden omaisten kokemuksiin. Koska sehän on yksi osatekijä (tai yksi täst kai kokonaisuudesta) [0:31:32], ja he on sitten taas (niiden hoidettavien) ja ikäihmisten kanssa tekemisissä myös, niin se heijastuu sitten sinne ja semmosena niinku laadun… kokevat myös sitä, että tämä on laadukasta työtä, niin kyllä se… ja laadukasta toimintaa, niin sil on merkitystä.

MM: Kyllä, siis erinomainen nosto. Ei pidä, siis todella ei pidä unohtaa niitä ikäihmisten omaisia. Että kun me tehdään asiakastyytyväisyyskyselyä, niin siis ikäihmisten omaisille on myös hyvin paljon merkitystä sillä, että mistä se päivä koostuu heidän omaisensa osalta. Ja mehän ku järjestetään näitä musiikkitilaisuuksii tai muita, niin me kutsutaan aina omaiset mukaan, tulkaa mukaan. Ja omaisen pitää voida olla omainen. Omaisen ei tarvitse olla hoitaja, omaisen ei tarvitse olla se työntekijä, vaan omainen saa meil ol omainen. Ja se on se, että otetaan mukaan näihin meiän toimintoihin ja tapoihin, mut se nimenomaan, sehän on merkityksellistä myös omaisille, että me voimme säätiössä kertoa siitä, että teidän läheinen osallistuu meillä tällasiin ja tällasiin, et me tuotetaan tällasta ja tällasta mielekästä tekemistä myös päiväaikaan, ja voitte olla siitä huoletta, että meillä ei ketään makuuteta sängyssä niin, että mitään elämän sisältöö ei ole. Että meiän tehtävä on tuoda sitä elämän sisältöö, ja omaiset pitää olla siitä varmistuneita, että näin on ja näin tapahtuu. Ja se ei pelkillä puheilla tule, vaan se tulee tekojen kautta ja niin, et ne aidosti ihmiset ovat mukana.

IH: Kyllä, joo, ja se on hyvä kuulla, että heitä otetaan mukaan, näitä omaisia, koska sittenhän he näkee. Jos vaan tulee jotain viestiä, vaan lähetetään, et on tehty, nii se on ihan eri asia, ku siellä kokee ja näkee sen.

MM: Ja juuri se, että ajattelen itsekki, (et mä pitäisin täs) [0:33:25] juhlapuhetta siitä, et niinku juhlapuheissa, että meillä asiakkaat osallistuu, ja sit se arki on jotaki muuta, nii se on aika lyhytkatseista ja lyhytjänteistä, koska sehän tulee selville. Et se, että mitä luvataan ja mitä sanotaan, et meil tapahtuu, niin sit myös se toiminta on sen mukaista. Että jos jotain luvataan, niin sit niistä pidetään kiinni.

Ja se sellanen päiväsaikainen tekeminen, nii mun mielest se on myös kilpailutekijä. Et me pystytään sanoo, et meil on tekemistä, meil on asukasohjaajia sitä varten, ja meil henkilöstö osallistuu meiän asiakkaitten kans yhdes tekemiseen. Ehdottomasti se on myös kilpailutekijä, ja miksi meille kannattaa tulla, miks meil kannattaa tulla asiakkaaks, miks meil kannattaa tul töihin. Että ne on myös tämmösii laatu- ja kilpailutekijöitä.

IH: Kyllä, joo, siis ihan juuri noin se on. Olen täysin samaa mieltä sekä sitten tosiaan sen, että miks kannattaa tulla sinne asumaan, mutta miks myös töihin. Et siis sillä on suuri merkitys.

Hyvä näin. Kiitoksii sinulle keskustelusta. Me tässä ollaan keskusteltu luovan toiminnan ja luovien menetelmien merkityksestä hoivakodeissa ja olemme pohtineet luovemman vanhustyön tulevaisuuden kehityspolkuja sekä hoivakotien että hoitajien osaamisen kehittämisen näkökulmista. Ja tämä yhteiskehittäminen tässä nousi kyllä ihan vahvana potentiaalina tulevaa kohti. Ja myös tämmönen tulevien hoitajien tai jo nykyistenkin hoitajien työkalupakin laajentaminen niillä luovilla menetelmillä, nii se olisi ainakin yksi semmonen, mitä tästä itse nostaisin. Mitä sinä itse tästä keskustelusta nostaisit esiin tässä lopussa?

MM: No, itse asias oon sun kans hyvin paljon samaa mieltä siitä, et se työkalupakin laajentaminen, ja että tulevat hoitajat ja sairaanhoitajat, mietitään, että voisiko ne olla jotakin tällasta, opetussuunnitelmassa voisko jotakin tällasta siihen tuoda. Ja sitten taas säätiön puolesta, nii oon hyvin ilonen, et me ollaan päästy, juuri me ollaan päästy mukaan tähän hankkeeseen, ja että tää on mahdollistunu juuri meille, Helsingin Seniorisäätiölle, koska yksinhän me ei tällasta koskaan oltas saatu aikaan, että täs tosissaan on ammattikorkeakoulu, ja että tuo rahotus saatiin, ja että me päästiin kumppaneiksi, niin tää on meillekki myös hyvin merkityksellinen asia, että kiitos kovasti!

IH: Kiitokset on meidän puolella. Joo, kiitoksia sinulle, Marika Metsähonkala, tästä keskusteluista ja kiinnostavista käytännön kokemuksistasi ja näkemyksistäsi yhteisellä polullamme kohti luovempaa vanhustyötä.

MM: Kiitos paljon!

IH: Tämä on Elossa! Vanhustyön luovemmat kasvot -podcast, joka on toteutettu Elossa! Luovaa alaa ja hoivakoteja elvyttämässä yhteiskehittämällä -hankkeessa. Hanketta rahoittaa Uudenmaan liitto. Hankkeen tavoitteena on hoivakotien ja luovien alojen uudenlaiseen yhteistyöhön ja ekosysteemiseen ajatteluun pohjautuvan toimintamallin kehittäminen. Hankkeen toteuttajana on 3AMK-liittoutuma: Laurea-ammattikorkeakoulu, Haaga-Helia ja Metropolia Ammattikorkeakoulu. Lisätietoja LinkedIn-profiilistamme, Elossa -hanke, josta pääset käsiksi myös muihin podcast-jaksoihimme ja julkaisuihimme. Seuraa meitä myös Instagramissa, @elossahanke.