Tarinoiden mahti on vahvistanut asemaansa yhtenä viime vuosikymmenien keskeisimpänä vaikuttamiskeinona niin journalismin, viestinnän kuin markkinoinninkin saralla. Ylistävistä sanoista huolimatta tarinankerronnalla on edelleen varsin huono maine, mitä tulee tiedemaailmaan ja ennen kaikkea tiedeviestintään (Katz 2013).

Tarinankerronnan huonoista konnotaatioista huolimatta tarinoilla on tärkeä rooli tiedeviestinnässä. Tarinankerronnasta on hyötyä varsinkin silloin, kun pyritään viestimään ihmiselle tai ihmisille, joilla ei ole riittävää asiantuntijuutta tutkitun aihepiirin syvempään tarkasteluun ja sen kokonaisvaltaiseen ymmärtämiseen.

Tiedeviestintä on kompromisseja

Tutkimukset viittaavat, että tarinat ovat helpompia ymmärtää ja yleisö pitää niitä kiinnostavampina kuin perinteistä tieteellistä viestintää (esim. Green 2006). Tarinoiden kautta monimutkaisetkin tieteelliset asiat voidaan yleistajuistaa ja alistaa massaviestinnän ehdoille, joka kasvattaa niiden saavutettavuutta.

Ammattikorkeakoulussamme tutkijat ja viestijät tekevät läheistä yhteistyötä erilaisissa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiohankkeissa. Näkemyseroilta ei aina voida täysin välttyä. Tutkija voi joutua tekemään kompromisseja, jolloin lähtevä viesti saattaa tuntua hänen mielestään vajaalta tai vääristyneeltä. Monet pelkäävät tarinankerronnan syövän heidän uskottavuuttaan tutkijoina.

Viestinnän asiantuntija puolestaan taiteilee käytetyn viestintäkanavan tyylin, organisaation yleisen äänensävyn, tutkijan odotusten, aihepiirin monimutkaisuuden ja kohdeyleisön vaatimusten välillä. Viestijän näkökulmasta tiedeviestinnässä onkin haastavinta löytää viestille sellainen äänensävy, joka miellyttäisi jokaista viestiin liittyvää tahoa.

Tarinankerronta ei tarkoita totuuden venyttämistä

Myös tiedeviestintä voi olla yleistajuista, innostavaa, tunteisiin vetoavaa ja mieleenpainuvaa. Tarinankerronta tuo vakavasti otettavaan tutkimukseen inhimillisen ulottuvuuden, joka voi tehdä siitä puhuttelevampaa. Tarinankerronnassa tulee kuitenkin muistaa, että vähemmän on usein enemmän.

Jos tutkitulla tiedolla halutaan vaikuttaa yhteiskunnan vallitseviin normeihin, ihmisten käyttäytymiseen, valintoihin ja päätöksentekoon, on viestittäessä ymmärrettävä, millaisesta näkökulmasta kohdeyleisö katsoo tutkittua aihetta (Ala-Kurikka 2020). Mikäli se on ristiriidassa tunnetun tiedon kanssa, niin on hyvä avata yleisölle ristiriitojen taustoja.

Tarinankerronta ei silti tarkoita sitä, että totuutta venytettäisiin, tai että asiasisältö muuttuisi keskeisellä tavalla, sillä kyse on viestin paketoinnista. Pelkkä fakta ei normaalisti riitä herättämään suuren yleisön kiinnostusta, ellei kyse sitten ole aivan erityisen järisyttävästä tiedosta.

Tarinoilla luodaan emotionaalisia yhteyksiä

Tarinoiden avulla lukija voidaan imaista sisälle tieteen kiehtovaan maailmaan, joka voisi muutoin jäädä hänelle vieraaksi. Samalla valokeilaan voidaan nostaa esiin yksittäisiä tutkijoita, tutkimuksia, tutkimuslaitoksia ja jopa kokonaisia tieteenaloja.

Kaikkea ei tietystikään voi mahduttaa yhteen viestiin, ja siksi tutkimuksen tuloksista kannattaa kirjoittaa useampi julkaisu, joissa sitä lähestytään eri näkökulmista. Yksi voi olla akateemiselle yleisölle suunnattu, kun taas toinen inhimillistetty ja suurelle yleisölle suunnattu.

Elämme maailmassa, joka nojaa tieteeseen vastauksia etsiessään. Sen tähden on tärkeää, että jokainen voisi ymmärtää, mitä tieteessä ja teknologiassa tapahtuu. Tämä edellyttää, että esitämme faktojen ja todisteiden lisäksi myös emotionaalisia yhteyksiä tutkijoiden ja yleisön välillä (Joubert ym. 2019).

Kuva: www.shutterstock.com